perjantai 23. joulukuuta 2011

Perunapiirakat

tunnetaan meillä paremmin nimellä pottupiirakat. Ja pyöreäthän ovat niitä ainoita oikeanmallisia pottupiirakoita meillä kotona :) Tein joulun alla kotikotona meille niin karjalanpiirakoita kuin pottupiirakoitakin.

Äiti on antanut oman pulikkansa eli piirakkakaulimen minulle ja jätin sen tietenkin kotiin. Piirakkakuoret onnistuivat kuitenkin ensikertalaiselta pastakoneellakin ihan hyvin, kun oppi systeemin.

Näihin ensimmäisiin pottupiirakoihin laitoin hieman enemmän ruisjauhoa kuin vehnäjauhoa, kun omat karjalanpiirakat olivat niin vaaleita ruissihtijauhoista johtuen.

Minusta pottupiirakat ovat parhaimmillaan juuri uunista tulleina, kuumina ja rapsakoina. Ja voin kanssa nautittuna tietenkin. Leivinuunissa paistettuna piirakoista tuli tosi kauniinvärisiä ja rapeita.

Ihan näistä ensimmäisistä tekemistäni tuli hieman muotopuolia,
mutta loput onnistuivatkin paremmin.


piirakkataikina:
3 dl vettä
1½ tl suolaa
5 dl ruisjauhoja
2½ dl vehnäjauhoja
1½ rkl öljyä
täyte:
1-1½l pottumuusia (esim. rosamundasta tai puikuloista) täysmaitoon tehtynä
2rkl voita
1-2 kananmuna
Tässä vielä mallia, miten täyttää pottupiirakat.
Tee kuoritaikina ja piirakkakuoret kuten karjalanpiirakoihinkin.
Voit tehdä halutessasi piirakoista karjalanpiirakoiden mallisia tai sitten niitä pyöreitä niin, että levität täytettä (reilu 1rkl) liki reunoille saakka ja sitten rypytät reunat niin, että saat pyöreän piirakan.
Piirakat paistetaan 275 asteessa noin 10 minuuttia.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Tosi hyviä. Näitä oli liian vähän!

Heli kirjoitti...

Hmpf :) Seuraavan kerran saat olla leipurinapulaisena ;)