Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paistinpannulta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Paistinpannulta. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. marraskuuta 2014

Broilerifilonyytit hunajaisella salaattipedillä - suikalekokkisatoa

Sain ystävältäni Päikiltä  syyskuun puolella yllätyksellisen whatsup-viestin, että "jokos olet osallistunut Kariniemen Suomen paras suikalekokki-kilpailuun?" No en ollut moisesta kilpailusta kuullutkaan ja tuskin olisin osallistunutkaan, ellei ystävän kannustusta olisi puhelimeen ilmaantunut. Vitsinä heitin, että josko sen Hackmanin wokkipannun saisin. Sen sai nimittäin kymmenen parasta, joista vielä viisi pääsi Risto Mikkolan kanssa kokkailemaan.

Sain samantien ajatuksen, millä ruoalla voisin osallistua ja lopulta ennen kilpailuun ilmoittautumisen umpeutumista ajatukseni toteutin. Olimme tuolloin syyslomalla kotonani. Makutuomareina toimivat miehen ohella vanhempani.

Ohje on mielestäni helppo toteuttaa, koska siihen ei tule montaakaan raaka-ainetta eikä työvaihetta. Filotaikinaakaan ei perinteiseen tapaan tarvitse voidella erikseen, vaan ohuenohut taikina imee itseensä niin täytteestä kuin paistorasvastakin mehevyyttä.

Nyyttien oheen valmistin hunajaisen vuonankaalisalaatin. Sain omalta makuraadiltani myönteisiä nyökytyksiä ja kehuja, joten ei muuta kuin osallistumiskaavaketta nettiin täyttämään ja kuvan kera eteenpäin laittamaan.

Unohdin kilpailun jossain vaiheessa arkeen palattuamme, kunnes nyt marraskuun puolella yhtäkkiä hoksasin, että mitenkähän kilpailussa loppujen lopuksi kävi? Silloin, kun laitoin oman ruoan, kilpailuun oli osallistunut jo 124 reseptiä. Ajattelin, että tuskinpa on mitään jakoa noin suuressa joukossa. Yllätykseni oli sitä suurempi, kun olinkin sijoittunut 10 parhaan joukkoon yhteensä 161 osallistuneesta broilerin suikaleannoksesta!!! Kylläpä tuli hyvä mieli ja upea wokkipannu vielä lisäksi.

                              
1pkt maustamattomia broilerin filesuikaleita 
1rkl voita
1rkl oliiviöljyä
½ purjo (15cm)
½tl timjamia
½ sitruunan mehu
mustapippuria myllystä
½tl savusuolaa
6vpl vuohentuorejuustoa (esim. Président chèvres doux)
½ filotaikinapaketti
2rkl oliiviöljyä
2rkl voita
 

Laita oliiviöljy ja voi pannulle. Paista broilerin filesuikaleet suikaloidun purjon kanssa kypsäksi. Mausta paiston aikana timjamilla, sitruunan mehulla, muutamalla kierroksella mustapippuria myllystä sekä savusuolalla. Anna jäähtyä.

Laita uuni lämpiämään 200 asteeseen.

Puolita filotaikinapaketti ja nosta jokaista nyyttiä varten kaksi levyä taitettuna työlaudalle. Jaa broileritäyte filotaikinalevyjen keskelle ja nosta päälle vuohentuorejuustoviipale. Nosta filotaikinan kapeammat reunat ja sen jälkeen pidemmät reunat nyytiksi. Purista nyytit varovasti kiinni.

Sulata voi oliiviöljyn joukkoon ja nosta filonyytit kuumalle pannulle. Anna paistua hiljalleen, kunnes nyyttien pohjat ovat rapeutuneet. Nosta uunin kestävä paistinpannu suoraan uuniin tai nosta nyytit paistonkestävään vuokaan. Paista filonyytteihin kaunis kullankeltainen pinta uunin keskitasolla noin vartin verran.

Tarjoa vuonankaalin sekä hunajavinegretin kanssa. Hunajavinegrettiin tarvitset 2rkl suomalaista juoksevaa hunajaa, 2rkl oliiviöljyä, 2rkl omenaviinietikkaa sekä ripauksen suolaa ja mustapippurirouhetta. Vuonankaalia tarvitset pari pussillista (á 150 g).


Siskoni toivomuksesta tässä kuva
palkintopannusta, joka ei olekaan
 Kovanaama (niin kuin en minäkään)
vaan Matador (tähän en kommentoi
enkä myönnä mitään). :D


 

lauantai 25. lokakuuta 2014

Crêpês Suzette

Nyt päästiin sitten lokakuisen illallisemme jälkiruokaosioon. Tein kaksi jälkiruokaa, joista toinen ranskalainen klassikko lettusia appelsiinisella täytteellä. Kuumaa huumaa, kun paistinpannulle kaadettiin aimo annos alkoholia ja sytytettiin tuleen! Toinen oli sitten kylmä jälkkäri, joka sekin oli sitruksenmakuinen. Sorbetti sitruunasta ja Limoncello-sitruunalikööristä.

Olin ihan innoissani koko menustani, mutta eritoten jälkiruoista, sillä en ollut koskaan aiemmin tehnyt monista aikomuksista huolimatta liekitettyjä lettusia enkä myöskään sorbettia.

Tämän jälkiruoan esivalmistelin jo edellisiltana, jolloin paistoin lettuset ja täytin ne appelsiini-voitäytteellä. Tämä kannattaakin tehdä jo etukäteen, niin ei ole kaikkia valmisteltavia ruokia samana päivänä, jos aikoo tehdä koko menullisen tarjottavaa.

Otin ohjeen maku.fi-sivulta, mutta muutin hieman kreppien valmistusohjetta. Mielestäni lettusista tuli ihan hyviä ilman, että vaahdotin valkuaiset ja keltuaiset erikseen. Veden korvasin kivennäisvedellä. Ohjeen lisäksi leikkasin kahden appelsiinin hedelmälihat kalvottomina mukaan ja puristin loput mehut lisäkastikkeeksi.

Jälkiruoka onnistui oikein hyvin, vaikka alkoholia olisi kenties voinut keittää vielä liekityksenkin jälkeen hetken. Konjakki maistui vahvasti annoksessa.

Annoksesta tulee 12 pientä lettua. En omista kreppipannua, mutta pienellä pannulla paistettuna tuli ihan sopivan kokoisia lettusia :D


krepit:
 
2dl vehnäjauhoja
1rkl sokeria
1½dl kivennäisvettä
3 kananmunaa
1½dl täysmaitoa
50g voita sulatettuna
 
Sekoita vehnäjauhojen sekaan sokeri. Lisää kivennäisvesi ja sekoita. Lisää kananmunat yksitellen. Sitten sekoita joukkoon maito ja lopuksi voisula. Voi paistaa samantien voissa pannulla. Laita lettusten väliin pala leivinpaperia, ettei ne tartu yhteen.
 
täyte:
 
75g voita
1dl tomusokeria
2tl appelsiininkuoriraastetta
2rkl appelsiinin mehua
 
Sekoita huoneenlämpöinen voi ja muut ainekset sekaisin ja levitä appelsiini-voita kullekin lettuselle.  Jätä hieman appelsiini-voita paistamiseen. Kääntele lettuset neljään osaan ja laita odottamaan tarjoilua.
 
pannulle:
 
loppu appelsiini-voi
2 appelsiinin hedelmälihat kalvottomina
appelsiinien mehut puristettuna
 
Kuumenna tulen kestävä paistinpannu ja siinä ensin appelsiini-voi. Lisää letut pannulle ja käännä kerran. Kaada mukaan hedelmälihat ja mehu. Kuumenna hyvin.
 
liekittämiseen:
 
½dl Cointreau-sitruslikööriä
1dl konjakkia
 
Lisää kiehuvaan paistokseen yhdellä kertaa alkoholi ja tuikkaa tuleen. Älä liekitä liesituulettimen alla.


Poron sisä- ja paahtopaisti

Mietin ja pohdin, miten valmistaisin meille pääruoan lihan. Meillä oli vielä puolikkaan poronvasan lihoista muutaman jauheliha- ja käristepaketin lisäksi ulko-, sisä- ja paahtopaistit jäljellä.

Valmistettaviksi valikoituivat sisä- ja paahtopaistit. Aluksi meinasin leikata paistit pihveiksi ja koota annokseksi bataatti-vuohenjuustokääretortun ja portviinikastikkeen kanssa. Salaatti tarjottaisiin erikseen: vuonankaalta hunajaisella kastikkeella.


Onnekseni katselin ohjeita eri valmistustavoista ja päädyin mm. pororeseptit.fi-sivustolle. Päätinkin valmistaa paistit kokonaisina, sillä silloin epäonnistumisen vaara olisi pienempi. Paistien koollahan on huomattava ero. Kun paahtopaisti painoi vajaa 400g, sisäpaisti painoi miltei 750g.

Sulatin paistit jääkaapissa ja otin ne huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen valmistusta. Hieroin vain suolaa ja mustapippuria paistien pintaan. Paistoin niihin pinnat voi-oliiviöljyseoksessa ja sitten uuniin 125 asteeseen, kunnes sisälämpötila oli 60 astetta. Mietin paistoa liian vaikeasti, mutta miehen ohjeistettua laitoin ensin mittarin paahtopaistiin. Kun se oli valmis folioon, tyrkkäsin mittarin sisäpaistiin. Näin molemmat kypsyivät täydellisesti. Ja lihaa riitti meidän kuuden hengen ruokailuseurueelle oikein hyvin.

Turskaa välimerelliseen tapaan

Ehdotin miehelle syyslomallamme, josko kutsusimme molempien siskon miestensä kanssa meille joku lauantai-ilta iltaa istumaan ja syömään. Taka-ajatuksena minulla oli saada kokata menullinen ruokaa isommalle porukalle. Kahdestaan sitä t-o-d-e-l-l-a harvoin tulee tehtyä. Saimme sovittua yhteisen illan ja pääsin tosi toimiin.

Idea alkuruokaan tuli, kun selailin Lidlistä nappaamaani Isokarin Kalareseptejä-lehtisestä. Reseptit ovat Henrik Rehbinderin, joka kommentoi myös Neljän tähden illallisohjelmaa.

Nappasin lehtisestä vain kalanvalmistusosuuden, koska en halunnut annoksesta liian suurta. Olihan sen jälkeen tulossa lihaa ja jälkkäriä sekä kahvitkin vielä. Oheen tuli siis "muka" köyhän miehen parmesaania, paahdettua valkosipulia ja pinjansiemeniä sekä aurinkokuivattua tomaattia kuutioituna.

Kala oli hyvää, mutta valmistuksessa mokasin seuraamalla ohjetta. Tai siis en toiminut omilla aivoilla, vaan laitoin sitruunassa (itseasiassa liian pitkään) marinoitumassa olleet kalafileet suoraan paistinpannulle. Sittenhän ne lilluivat siellä omassa ja sitruunaliemessä eikä paloihin tullut reseptin lupaamaa "hiukan väriä".

Kalapalat olivat myös eri kokoisia, mutta kaikki vakuuttivat, ettei kenelläkään ollut raakaa kalaa. Minun palanen oli tosin ylikypsä.

Noh, tekemällä oppii ja seuraavalla kerralla tuskin mokaan. Sen verran hyvä alkupala oli, että teen varmasti toistekin yhtä kokemusta viisaampana.


3pkt (600g, sis. kaksi palaa) turskan selkäfileetä
vajaa desi oliiviöljyä
5-8 valkosipulinkynttä
1½dl pinjansiemeniä
½ ruukkua timjamia
1 sitruunan mehu
1-2tl suolaa
nokare voita (ohjeessa 20g)
 
Ota turskafileet paketista ja nosta ne kulhoon. Ripottele niiden pintaan hieman suolaa ja pirskottele päälle puolet sitruunan mehusta.
 
Kuori ja leikkaa valkosipulit siivuiksi, hienonna timjami. Laita isohko paistinpannu lämpenemään (sellainen, jolla sopii paistamaan kalafileet kerralla) ja laita valkosipulisiivut oliiviöljyyn paahtumaan. Lisää pinjansiemenet sekä timjami. Paahda, kunnes valkosipulisiivut ja pinjansiemenet ovat paahtuneet. Nosta talouspaperin päälle odottelemaan.
 
Kuivaa marinoidut kalafileet ja nosta kuumalle pannulle. Paista fileisiin paistopinta ja lisää voita. Käännä varovasti, jotta filee ei hajoa. Kalaa ei tarvitse paistaa pitkään, jotta se kypsy liikaa, sitkisty tai hajoa.
 
Nosta kuumat kalafileet suoraan lautasille. Lisää lautaselle paahdettuja valkosipulisiivuja, pinjansiemeniä sekä kuutioitua aurinkokuivattua tomaattia. Purista päälle loppu mehu sitruunasta (ja halutessasi voit lusikoida myös paistolientä). Ripottele päällimmäiseksi köyhän miehen parmesaania ja tarjoile heti.
 
Pöydässä meillä oli savu(sormi)suolaa ja oreganoöljyä.


keskiviikko 22. lokakuuta 2014

Espanjalainen pyttis

Paistoin männä viikolla jämäriisistä, herkkusienistä ja puolikkaasta punasipulista herkullista paistettua riisiä. Se oli vain semmonen hetken mielijohde-ruoka, joka maistui todella hyvältä. Tunnustettakoon, että paistettu riisi ja nuudeli ovat harvoin nauttimistani lempiruoista.

Noh, nyt paistettua riisiä tuli sitten tehtyä toistamiseen ja heitinpä sille nimenkin, sillä minulla tästä tulee Espanjan maut mieleen. Ainoa, minkä unohdin oli jättikatkaravut. Ne jäi sulattamatta. Maistui hyvältä ilmankin, vaikka toisaalta...

Tällä kertaa jämiä paistoksessa olivat muutamat ruskeat herkkusienet sekä puoli ruukullista lehtipersiljaa. Keitin siis riisiäkin erikseen ihan vain tätä varten, oh-hoh. Muitakin aineksia oli toki sopivasti jääkaapissa, etten sentään ostoksille tämän takia lähtenyt.

Jos minulta muuten kysyttäisiin, mitä teillä on aina jääkaapissa, vastaus olisi chorizoa. Niin usein sitä tulee käytettyä näköjään :)


5dl vettä + suolaa
1½dl täysjyväriisiä
75-100g chorizoa (semmonen noin 15cm pätkä tai yksi kokonainen)
1tl chilirouhetta
1 iso punasipuli
1 iso punainen paprika
noin 100g ruskeita herkkusieniä
2rkl voita
ripaus valkopippuria
savusuolaa maun mukaan
½ ruukkua lehtipersiljaa
 
sitruunan mehua
 
Keitä riisiä 10 minuuttia ilman kantta. Loppuvaiheessa laita liesi pois päältä ja kansi päälle. Anna hautua itsekseen toiset 10 minuuttia.
 
Pilko chorizo, punasipuli, paprika ja herkkusienet pieniksi kuutioiksi tässä järjestyksessä ja lisää reunalliselle pannulle paistumaan. Laita chorizokuutiot kylmälle pannulle ja lisää tässä vaiheessa myös chilirouhe. Anna pannun lämmetä niin, että makkarasta alkaa irrota rasvaa. Lisää muut ainekset, kun saat ne pilkottua. Kuullota, kunnes paprika on kypsää. Lisää voinokareet, riisi ja kattilassa jäljellä oleva liemi. Kääntele hyvin ja lisää viimeiseksi leikattu persilja.
 
Tarjottaessa purista hieman sitruunasta mehua ruoan joukkoon. Nauti kuumana!


tiistai 21. lokakuuta 2014

Omena-rahkapannukakut

Minulla teki jotain "kahvileipää" mieli ja muistin äidin tekemän omenahillokkeen. Äiti oli siis kiehauttanut satsin omenoita sokerin kera ja sitä saimme syyslomaltamme mukaan. Jos sinulla ei ole omenoita keitettynä, niin yhtä hyvin taikinan sekaan voi raastaa kirpsakkaa syysomenaa.

Jämäruoan tästä tekee päiväyksen ohittanut maitorahka ja ranskankermapurkin pohjat. Pannukakkuja voisi ihan hyvin valmistaa aamupalalle tai brunssille, koska niistä ei tullut kovin makeita.

Annoksesta tuli muistaakseni 18 pientä pannukakkua. Sitten vain tuoretta kahvia ja loraus vaahterasiirappia päälle. Raikasta ja hyvää!


250g maitorahkaa
2 kananmunaa
2½dl omenahilloketta tai -sosetta tai pari isoa omenaa
1dl sokeria
1tl kanelia
3dl vehnäjauhoja
2tl leivinjauhetta
1dl ranskankermaa
 
voita paistamiseen
 
Sekoita taikina-ainekset hyvin ja voit aloittaa samantien paistamisen. Paista miedolla lämmöllä molemmin puolin.


 

sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Juustomunakastäytteinen tortillarulla

Mistä lienen tällaisenkin idean saanut päähäni, en muista. Melkein piti viime yönä jo alkaa tehdä munakasta tortillan täytteeksi, mutta menin sitten kuitenkin muutaman ruokaohjelman jälkeen nukkumaan.

Tuskin maltoin odottaa, että pääsen tekemään munakasta ja rullaamaan sitä ison tortillan sisään. Mies halusi sunnuntaiaamun kananmunat vain paistettuna, mutta hah, uhkaili sitten tortillaani haukattuaan napata sen kokonaan. Oli niin tuhti annos, että kyllä hän lopulta melkein puolet saikin :)

Tätä voisi tehdä lounaaksikin ja siihen sivuun jonkin maukkaan dipin ja salaattia. Ja miksei munakkaaseen voisi lisätä lohta tai kinkkua. Jälleen on vain mielikuvitus rajana.

Koska tulimme eilen illalla syyslomalta, jäi viikoittainen kauppareissu tälle päivälle. Käyttämäni kuivatun karhunlaukan sijaan olisi nimittäin voinut ostaa vaikka tuoretta ruohosipulia tai lehtipersiljaa. Mutta karhunlaukka antoi silti tarpeeksi makua.

Tortillan ja munakkaan pehmeyden vastapainona oli juuston ihana rapsakkuus. Munakkaaseen ripottelin juustoa ennen kuin käänsin munakkaan pannulla. Jotta juusto rapsahtaa syödessä, on tortilla nautittava saman tien.

Sitten ei muuta kuin munakasta paistamaan ja rullailemaan :D


1 iso tortilla
 
1tl voita
2 kananmunaa
ripaus savusuolaa
½tl karhunlaukkaa (voit korvata ruohosipulilla)
mustapippuria myllystä
loraus vettä (ruokalusikallinen tai pari)
noin 1dl cheddar-juustoa raastettuna
 
Sulata voi pannulla. Riko munat kulhoon, lisää mausteet sekä vesi. Sekoita, mutta älä vatkaa. Kaada munakasmassa pannulle. Paista kohtalaisella lämmöllä. Lisää juustoraaste, kun munakkaan pinta alkaa kypsyä. Käännä munakas pannulla ja paista hetki niin, että juusto rapeutuu.
 
Nosta munakas tortillan päälle ja rullaa tiiviiksi rullaksi. Leikkaan kahteen osaan.
 
Munakastäytteiselle tortillalle sopisi varmasti jokin raikas tomaattinen / chilinen dippi, mikäli tarjoat/syöt rullan lounaaksi.


maanantai 29. syyskuuta 2014

Luumu tarte tatin calvados-kermavaahdon kera

Sairastelun takia en päässyt ystäviemme syyskauden avajaisjuhliin viikko sitten. Mies tuli kotiin mukanaan suoraan puusta noukittuja luumuja sekä muita loppukesän herkkuja. Luumuja mies on syönyt ahkerasti, kun itse en vatsatautisena ole uskaltanut. Otinpa pikkupussillisen töihinkin ja annoin muutamia naapureillekin maisteltavaksi.

Nyt alkoi jo ämpärin pohja häämöttää, joten nopeasti sieltä jemmasin puoli kiloa ihanaa keikauskakkua varten. Tein tällä kertaa itse pohjankin. Sitten vain voita ja sokeria pannulle hieman paahtumaan ja luumuista kiviä poistamaan. Kääntövaihe taas hieman jännitti, mutta lientä oli tällä kertaa maltillisesti, koska osa oli imeytynyt jo paiston aikana herkullisesti mehevöittämään pohjaa.

Luumuisen tarte tatinin kanssa tarjosin calvados-kermavaahtoa. Sitä piti hömpsäyttää vain hitusen maustamaan kermavaahtoa, vaan liekö ikääntyminen tehnyt tepposet ja omenabrändyä lorahtikin oikein kunnolla. Mieskin tuossa tuumasi, että kylläpä tässä maistuu :)


pohja/kansi:
 
100g voita
3dl vehnäjauhoja
1dl tomusokeria
1 pieni kananmuna
 
luumutäyte:
 
500g tuoreita luumuja
100g voita
1½dl ruokokidesokeria
 
Nypi voi, vehnäjauhot ja tomusokeri murumaiseksi seokseksi. Kaiken voin ei tarvitse olla ihan murusina, voi jäädä pieniä sattumiakin sekaan. Riko kananmuna ja sekoita taikinaksi. Laita isoon pakastepussiin ja painele tai kaulitse paistinpannun tai uunivuoan kokoiseksi pyöreäksi pohjaksi. Nosta alustan päällä jääkaappiin "levähtämään".
 
Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
 
Huuhtele ja puolita luumut, poista kivet. Laita voi ja sokeri uuninkestävälle paistinpannulle liedelle tai uuniin vuoassa sulamaan. Kun voi-sokeriseos on sulanut ja muuttunut kauniin kullanruskeaksi, lisää luumut tasaisesti leikkauspinta alassuin pannulle/vuokaan. Luumuja kannattaa laittaa hieman kerroksittainkin.
 
Ota pohja/kansi jääkaapista ja nosta luumu-voi-sokeripaistoksen päälle. Käännä reunoja hieman sisäänpäin. Tee haarukalla muutamia pistoreikiä taikinaan ja laita uuniin. Paista uunin keskitasolla noin 25-30 minuuttia. Nosta varovasti uunista ja anna vetäytyä hetki.
 
Laita paistinpannu/vuoka niin tiiviisti tarjoiluvatia vasten kuin mahdollista ja kumoa paistos nopeasti vadille.
 
Tarjoa esim. calvados-omenabrandyllä tai vaikka Xanté-päärynäkonjakilla maustetun kermavaahdon kera. Kuohukerman sekaan laitoin tomusokeria ja lorauksen brandyä. Sitten vatkasin kevyeksi vaahdoksi.
 




torstai 25. syyskuuta 2014

Kinkkujuustoletut

Muutama viikko sitten entinen työystäväni oli päivittänyt erääseen yhteisöpalveluun pari kuvaa, joissa oli yhdellä lautasella kinkkua, toisella juustoa ja kissa istumassa tiskialtaassa. Siinä oltiin yhdessä paistamassa kinkku-juustolettuja :)

No luonnollisesti niitä alkoi tehdä mieli ja kun muistan vielä kesältä, miten hyviltä gluteenittomat juustolätyt maistuivat, niin aivan pakkohan näitä oli itsekin valmistaa.

Letut syntyvät helposti tavallisesta lettutaikinasta, sokeri vain jätetään pois. Tuunasin taikinaa lehtipersiljalla. Paistettaessa sitten lisätään kinkkua ja juustoa. Näiden kanssa maistuu raikas salaatti.

Kinkun sijaan voi toki päälliseksi laittaa jauhelihaa, kalkkunaa, broileria tai paahdettuja kasviksia. Silloin ne eivät enää tosin ole kinkkujuustolettuja ;) Nämä ovat myös oivaa jämäruokaa, jos käytät jääkaapista löytyvät juustonkannikat tai vaikka kinkkuleikkeen lettujen päällystämiseen.

Letut kannattaa syödä samantien, kun kinkku ja juusto ovat paiston jälkeen rapeita. Ei niitä ehkä edes jää seuraavaan kertaan...


taikina:
 
2½dl vehnäjauhoja
hyppysellinen savusuolaa
5dl täysmaitoa
1 kananmuna
1 ruukku lehtipersiljaa
 
paistamiseen:
 
voita
 
päälle:
 
300g ylikypsää kinkkua kuutioina
150g emmentalraastetta
 
Sekoita lettutaikina-ainekset hyvin keskenään sekaisin ja anna turvota puolisen tuntia. Sillä aikaa kuutioi kinkku ja hoida muut valmistelut.
 
Paista letut pikkupannulla (halkaisijaltaan 20cm). Lettuja tulee 10-12 kappaletta. Kun olet laittanut lettutaikinaa pannulle voissa paistumaan, lisää kinkkukuutiot ja juustoraastetta letun päälle. Käännä lettu ja paista täytepuolellekin rapea pinta. Älä paista liian kuumalla, ettei pala!


sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Ternilettuset

Eilen tuli puheeksi lätyt enkä päässyt ajatuksesta irti. En silti viitsinyt päätävaseti lähteä kaupasta lättymaitoa hakemaan. Sen sijaan hoksasin, että meillähän on pakastimessa serkulta saatua ternimaitoa!

Soitin äidille varmuuden vuoksi, että montako munaa laitan ternimaidon sekaan vai laitanko ollenkaan. Äiti neuvoi laittamaan yhden kananmunan litraan maitoa, jotta lätyistä tulee huohkeampia. Ternimaidossahan on paljon valkuaista, joten se hyytyy kyllä, mutta noudatin äidin ohjetta. Lopputuloksena oli kukkuralautasellinen kullankeltaisia, ihania läiskäreitä.

Tein siis pikkupannulla ohuita läiskäreitä. Niitä saikin paistaa melkein puolitoista tuntia :) Jokainen lättynen oli silti vaivansa väärti ja jäipä niitä meiltä kahdelta muutama huomiseksikin!

Ah, nyt lättyherkutus on tyydytetty :D

Ihanat kullankeltaiset hyvät!

1l ternimaitoa
1 kananmuna
1tl suolaa
2rkl sokeria
5dl vehnäjauhoja
 
Sekoita ainekset ja anna taikinan vetäytyä hetki. Paista voissa pannulla molemmin puolin ja sirota sokeria jokaisen läiskäreen päälle.
 


perjantai 12. syyskuuta 2014

Jauhelihatäytteiset quesadillat (es. Quesadillas con carne)

Idea näihin jauhelihalla ja juustolla täytettyihin tortilloihin lähti Valion uutuustuotteesta, Tex Mex-juustoraasteesta. Olin mainoksen uhri jo toistamiseen ja ostin pussukan.

Valmistin jauhelihatäytteen jo pari päivää sitten, ettei tiskistä ostettu jauheliha menisi pilalle. Aiemmin viikolla en näitä olisi uskaltanut syödä, vaikka lopputulos osoittautuikin maltillisesti maustetuksi.

Tortillalevyt löytyivät Lidlistä, ihanan pehmeitä ja isoja. Niitä saa myös täysjyväversiona, nämä tavallisia. Hyvälaatuisia, tosiaan pehmeitä eikä repeilleet ollenkaan. Leikkautuivat hyvin ja olivat paiston jälkeen ihanan rapeita. Ja mikä parasta, hinta-laatusuhde kohdillaan.

Juustona oli siis tex mex-juustoraastetta, mutta myös mozzarella-emmentalraastetta. Hoksasinpa muuten juuri, että Lidlissä on aika ajoin jotain meksikolaistyylistä cheddaria ollut myynnissä palana. Sillä voisi varmaan korvata valmiin raasteen. Tai no tietty millä tahansa juustolla oikeastaan ja maustaa sen oman mielen mukaan :) Mielikuvitus vaan mukaan ruoanlaittoon.

Quesadillojen kanssa meillä oli itse tehtyä guacamoledippiä, ranskankermaa ja miehelle vielä hottia salsaa.


1pkt (6kpl) isoja tortillalättyjä
½pss tex mex-juustoraastetta
½pss mozzarella- ja/tai emmental-raastetta
 
jauhelihatäyte:
 
500g naudan paistijauhelihaa
1 keskikokoinen makea sipuli
1rkl öljyä
1tl jauhettua korianteria
1tl kuivattua paprikarouhetta
1tl juustokuminaa
mustapippuria myllystä
½tl merisuolaa
1prk La Costeña salsaa
2rkl tomaattipyrettä
noin 1dl vettä
 
Täytettä pitää olla sopivasti, muttei liikaa.
Paahda jauhelihaa kuumalla pannulla. Lisää silputtu sipuli ja öljy sekä mausteet. Kuullota, kunnes jauheliha on kypsää. Lisää salsa, tomaattipyre ja vesi. Anna hautua hetki, jäähdytä ennen käyttöä. Voit tehdä täytteen jo etukäteen edellispäivänä, jotta maut tasaantuvat. 
 
Paahda kuivalla pannulla molemmin puolin.
 

 
 
Ripottele tortillan puolikkaalle ensin juustoraastetta, sitten nosta pari kolme lusikallista jauhelihatäytettä ja vielä toista juustoraastetta päälle. Paina tortilla taskuksi ja nosta kuumalle pannulle. Paahda keskilämmöllä molemmin puolin ja nosta sitten ritilän päälle hetkeksi.
 
Leikkaa tortilla neljään osaan ja tarjoa haluamiesi lisukkeiden kanssa.
 

Minulle guacamoledippiä ja ranskankermaa quesadillojen kera.

sunnuntai 7. syyskuuta 2014

Paneroidut kesäkurpitsa-vuohenjuustopihvit

Sain tosiaan äidiltä valtavan, oikein jättikesäkurpitsan ja otin sen ilomielin vastaan, koska olimme jo osan porukalla syöneet toisesta saman kokoisesta mötikästä. Hieman oli ennakkoluuloja, että noinkohan on vettä täynnä kesäkurpitsa, mitä ne usein noin suurina yksilöinä ovat. On siis annettu kasvaa vaan kokoa liian pitkään. Nyt kesä on ollut kuuma ja nämä kesäkurpitsat olivat kasvaneet sellaista vauhtia, että olivat justiinsa sopivia eikä yhtään vetisiä!

Jestas, mikä kesäkurpitsa
Kehittelin mielessäni kesäkurpitsasta ruokaa ja ajatus pihveistä jäi pyörimään mielessäni. Koska keväällä olin tutustunut tuore vuohenjuustoviipaleisiin, sainkin idean pistää ison kesäkurpitsasiivun keskelle tuon pienen pyöreän viipaleen juustoa ja sitten paneroida pihvit :)

Pihvit onnistuivat mielestäni tosi hyvin. Jauhotus, kananmuna ja korppujauho ei oikein tarttunut reunoille, mutta väliäkö hällä, kun lopputuloksena oli maukkaat ja päältä rapeat pihvit.

Suurkiitokset vain sinne kotiseudulle onnistuneesta jättikesäkurpitsan kasvatuksesta, kun siitä näin makoisan ruoan sain loihdittua!

6 siivua jättikesäkurpitsaa
6 viipaletta tuore vuohenjuustoa (Président)
 
paneeraamiseen:
 
1dl vehnäjauhoa
mustapippuria
suolaa
 
1 kananmuna
 
1dl korppujauhoa
 
paistamiseen:
 
voita
öljyä
 
Leikkaa jättikesäkurpitsasta tuore vuohenjuustoviipaleen paksuisia viipaleita. Leikkaa juustoviipaleen kokoisella pyöreällä stanssilla, tai vaikka ihan veitsellä, reikä keskelle kesäkurpitsaviipaletta ja aseta tuore vuohenjuustoviipale reikään.
 
 
 
 
Pyöritä pihvit ensin maustetussa vehnäjauhossa, sitten kananmunassa ja lopuksi korppujauhossa. Nosta suoraan pannulle paistumaan voi-öljyseoksessa. Paista molemmin puolin rapea pinta. Ei tarvitse kypsyttää uunissa.
 


sunnuntai 31. elokuuta 2014

Porsaankyljykset sinappi-kermakastikkeessa

Tosiaan innostuin kokkailemaan pitkästä aikaa porsaankyljyksiä uusimman Glorian Ruoka ja Viini 6/2014-lehden innoittamana. Lehden arkiruoka oli meidän pyhäruoka.

Lisäkkeeksi valmistin lehden ohjeista poiketen peruna-kaalimuhennosta, joka sopi oikein hienosti mehevien kyljysten ja maukkaan kastikkeen kaveriksi.

Valmistin liharuoan ja kastikkeen ohjeen mukaan muuten, mutta laitoin kahden keltasipulin sijaan yhden ison makean sipulin enkä valkosipulia lainkaan. Ostin Wotkinsin tiskistä silavakyljyksiä. Ne eivät olleet luomua, mutta niissä oli lehden kuvankin tapaan paksu läskikerros niin kuin ennen vanhaan. Nuo silavakyljykset olivat paksumpia kuin riisutut porsaankyljykset ja vielä hinnaltaankin edullisempia. Kun on veitset joskus keksitty, niin ei tuollaisen rasvan irrottaminen syödessä luulisi olevan ongelma. Mielestäni juuri tuon rasvakerroksen ansiosta kyljykset säilyttivät mehevyytensä.

Kerroin isälle, mitä ruokaa tein ja hän alkoi muistelemaan savipadassa tekemäänsä ruokaa, johon tuli porsaankyljyksiä. Lupasin hänelle, että seuraavalla kotireissulla tehdään sitten tuota ruokaa :)

Nyt kun painekattilat ovat päivän hittikeittimiä, niin voisipa savipadankin nostaa taas kylmävesialtaan kautta uuniin :) Saimme muuten tuossa alkukesästä anopilta hänen isänsä aikoinaan hankkiman Victoria-merkkisen painekattilan. Siinä on alkuperäinen ohjekirjanenkin mukana. Kattilaa on käytetty vähän, mutta en uskalla sitä kyllä ennen käyttää ennen kuin hankimme uuden kannentiivisteen :) Mietin aluksi, että mitähän me oikein koko kattilalla tehdään ja vaikka blogeista voi lukea paineessa valmistetuista herkuista, pohdin edelleen, uskallanko ryhtyä kokeilemaan. Viimeksi olen painekattilalla valmistanut ruokaa Saksassa 1980-luvulla :) Jää nähtäväksi.



Porsaankyljyksiin sinappi-kermakastikkeessa tarvitset:

4 (silava)porsaankyljystä
1rkl voita
1rkl öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
 
kastike:
 
1 iso makea sipuli
2dl kuohukermaa
(1dl vettä)
2rkl dijon-sinappia
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
½tl kuivattua timjamia
2-3rkl pieniä kapriksia
ripaus sokeria
 
Ota liha huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen valmistusta.
 
Kuumenna voi ja öljy pannussa. Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla. Paista porsaankyljykset molemmin puolin kauniin värisiksi. Suojaa itseäsi paiston aikana roiskesuojalla tai laita talouspaperia kevyesti pannun päälle. Nosta kyljykset lautaselle ja alenna lieden lämpöä.
 
Aloita samantien kastikkeen tekeminen. Laita suikaloitu sipuli kuumalle pannulle kuullottumaan. Paista ne kullanruskeiksi. Lisää muut kastikeainekset, sekoita ja nosta porsaankyljykset kastikkeen joukkoon muhimaan. Anna poreilla 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes kastike hieman sakeutuu ja kyljykset ovat kypsiä.
 
Tarjoa esimerkiksi peruna-kaalimuhennoksen kanssa.
 


Paahdettua leipää ja papuja (engl. beans on toast)

Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa eivät sinällään houkuttele ainakaan ulkonäöltään eikä makukaan ole mikään tajunnanräjäyttävä, ei mitään sinne suuntaankaan. Pohdinkin pitkään, mikä esimerkiksi brittejä viehättää syödä noita papuja lämmitettynä paahtoleivän päällä...

Toki niistä saa hyvää soppa-ainesta vaikka tomaatti-papukeittoon tai talvikeittoon. Todella harmi, ettei Ylen Aamu-Tv:n lauantain ohjelmassa ole Voita ja Sokeria-osiossa kokkeja, vaan sinnekin on pitänyt haalia johonkin unohtuneita "julkkiksia" kokkailemaan mitä ihmeellisimpiä pöperöitä! Takaisin Maria Jokelan kaltaiset selkeillä, muunneltavilla ohjeilla ja kotona helposti toteutettavia ruokia tekevät kokit. Kohta pitääkin laittaa pata porisemaan ja tehdä vaikka tuota herkullista talvikeittoa.

No niin, palataksemme aiheeseen..., mies tykästyi viimeistään vuosi sitten keväällä tekemämme Irlannin reissun jälkeen noihin papuihin ja olenkin tehnyt meille useamman kerran mukaillen tuota Briteissä ja Irlannissa tyypillistä hotelliaamupalaa kotona: pekoni ja/tai minibratwursteja, mustamakkaraa, kananmunaa, paistettuja sieniä ja/tai tomaatteja sekä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa.

Pavut lämmitän pienessä kattilassa tai paistinpannussa. Lisään mausteeksi vain ripuksen valkopippuria. Tänä aamuna halusinkin sitten kokeilla, miten lämmitetyt pavut maistuvat paahdetun leivän päällä.


Ostin eilen tuoreen, vaalean maalaisleivän. Kotoa toin turhaan jääkaapin nurkasta pyörimästä purkin perskan valkosipulista Ingmariinia. Jos haluat sipaista oikeaa valkosipuli-yrttivoita leivälle, niin pyöräytä itse. Tuohon valmistuotteeseen on laitettu kitkerää valkosipulimurskaa, jonka maku on ja pysyy suussa pitkään. Sitten vain leipä pannulle ja rapeaksi. Päälle lusikoidaan papuja. Ja kyllähän tuota syö ennen kuin selkäänsä ottaa. Ihan hyvää!

Löysin vihdoin taas tuoreita ruskeita herkkusieniä Lidlistä. Ne ovatkin olleet pari kuukautta pannassa, sillä kuumat kelit oli saaneet ne jo kauppaan saavuttuaan melko huonoon happeen tai sitten niitä ei ollut ollenkaan. Nyt oli herkullisen napakoita, nam.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Nektariini tarte tatin

Nektariinit näyttävät olevan taas sesongissa. Niitä voi käyttää niin makeisiin kuin suolaisiin leivonnaisiin tai vaikka grillata. Jollei syö ihan siltään siis. Koska nektariinit kuin persikatkin myydään marketeissa valmiissa pakkauksissa, ne valitettavasti ovat harvoin syöntikypsiä. Niin oli nämäkin nektariinit. Parin päivän päästä keittiössä oli hedelmäinen nektariinin tuoksu. En kuitenkaan ehtinyt samantien tehdä suunnittelemaani nektariini-murupiirakkaa ja niinpä seuraavana päivänä pari nektariinia oli jo mennyt pilalle.

Meillä oli lento Ouluun perjantaiaamuna ja kutsuin kisujen hoitajanaapurimme iltakahville. Päätin päivällä, että teen sittenkin tarte tatin-tyylisen piirakan. Pohjataikinaa en itse tällä kertaa alkanut tekemään, vaan käytin siihen voitaikinaa.

Piirakasta tuli herkullinen, mutta olisin toki voinut liian nesteen kaataa ennen tarjolle kumoamista pois. Kuvassa on siis sokeri-voilientä aika lailla ja se kostutti koko pohjan. Älä tee kuten minä, vaan kaada tai lusikoi ylimääräinen neste ennen tarjoilua pois.

Piirakan kanssa tarjosin kevyesti vatkattua kermavaahtoa.


1rs (500g) kypsiä nektariineja
2dl sokeria
50g voita
3 levyä voitaikinaa
 
Huuhdu ja poista nektariineista kivet.
 
Laita uuninkestävälle pannulle sokeri sulamaan. Älä sekoita sokeria, vaan sen sulaessa kääntele pannua, jolloin sulamaton sokeri sekoittuu sulaneeseen sokeriin. Kun sokeri on kullanruskeaa, ota poista liedeltä. Anna voin sulaa sulaneen sokerin joukkoon.
 
Nosta pannu takaisin vielä lämpimälle liedelle ja asettele nektariinin puolikkaat leikkauspinta pannuun sokeri-voisulaa vasten. Anna nektariinien lämmetä liedellä.
 
Kaulitse tai painele voitaikinalevyt yhteen ja muotoile pannun kokoiseksi. Nosta voitaikinapohja pannun päälle ja painele reunat varovasti pannun sisään.
 
Nosta paistinpannu uuniin ja paista 200 asteisen uunin keskitasolla noin 20-25 minuuttia, kunnes voitaikina on päältä kauniin kullanruskea.
 
Anna paistoksen jäähtyä ja kaada tai lusikoi ylimääräinen neste pois. Laita hieman pannua suurempi tarjoilulautanen tai -vuoka pannun päälle ja käännä jämäkästi pannulapuilla molemmin käsin kiinni pitäen ympäri. Nosta pannu pois kakun päältä.
 
Tarjoa heti vaniljakastikkeen, jäätelön tai kevyesti vatkatun kermavaahdon kera.
 


lauantai 17. toukokuuta 2014

Gluteenittomat juustolätyt kalaisalla täytteellä

Päiväkahvimme suolaiseksi palaksi tein jälleen gluteenittomia lättyjä. Nyt en täyttänyt lättyjä etukäteen, vaan paistoin lättyihin juustoisen pinnan pannulla.

Tällä kertaa lätyissä oli Semperin karkeaa gluteenitonta jauhoseosta, joka toimi oikein hyvin. Sunnuntain gluteenittomalla jauhoseoksella tulee hyvät makeat leivonnaiset, mutta tämä Semperin jauhoseos toimi paremmin lätyissä.

Gluteenittomien lättyjen alkuperäinen ohje on Valion, jota hitusen muokattu.


1½dl Semperin karkeaa gluteenitonta jauhoseosta
½tl suolaa
2 kananmunaa
3dl täysmaitoa
100g emmental-juustoraastetta
 
Laita kaikki ainekset kulhoon ja sekoita sähkövatkaimella hyvin sekaisin. Anna turvota noin puoli tuntia. Paista pienellä paistinpannulla voissa.  Ripota paistamattomalle pinnalle hieman juustoraastetta ennen kääntämistä. Paista juusto rapeaksi.
 
Taikinasta tulee noin 6-7 lättyä.
 
 
kalaisa täyte:
 
150g kylmäsavulohta
2 kevätsipulinvartta
½ ruukkua tilliä
1dl ranskankermaa
50-75g yrttituorejuustoa
1tlk (200g) raejuustoa
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
 
Silppua kylmäsavulohi, sipuli ja tilli. Yhdistä muut aineet ja anna maustua viileässä jääkaapissa ennen tarjoilua.
 


perjantai 18. huhtikuuta 2014

Karitsan paahtopaistit ja uunissa haudetut terttukirsikkatomaatit

Tänä vuonna päätin hankkia karitsan sisä- tai ulkofileen tai savupaistin sijaan jokaiselle ruokailijalle paahtopaistin pitkäperjantain päivällisaterialle. Valitsin maustamattomia paahtopaisteja.

Ainoa virhe, minkä tein, oli kysyä myyjältä valmistusohjetta, kun ohjeita ja reseptejä löytyy muutenkin pilvin pimein. Oikeastaan tarkistin myyjältä valmiin liha sisälämpötilaa ja minulle kerrottiin, että pitäisi olla 75 asteista... Totesin ruokaillessa, että kymmenen astetta vähemmän olisi riittänyt. Harmittaa, kun liha oli mureaa ja herkullista muuten.

En marinoinut paahtopaisteja mitenkään ennen valmistusta. Mausteiksi riittää mustapippuri ja suola. Lisämakua niin paahtopaisteihin että terttukirsikkatomaatteihin tuli sopivasti tuoreella timjamilla ja valkosipulilla.

Karitsan paahtopaistien lisäksi tarjolla oli uunissa haudutettuja terttukirsikkatomaatteja, vihreästä salaatista, rucolasta ja kevätsipulista tehtyä salaattia, vihreää tankoparsaa sekä hollandaise-kastiketta.


1 karitsan paahtopaisti/ruokailija
oliiviöljyä
tuoretta timjamia
4 valkosipulinkynttä
mustapippuria myllystä
karkeaa merisuolaa
1rs terttukirsikkatomaatteja
 
Ota karitsan paahtopaistit huoneenlämpöön hyvissä ajoin ennen ruoanvalmistusta. Minulla lihat oli paketissaan noin puolitoista tuntia.
 
Kuivaa ja mausta lihapalat mustapippurilla sekä karkealla merisuolalla. Kuumenna tilkka oliiviöljyä paistinpannulla. Kun pannu on kuuma, lohko pari valkosipulinkynttä sekä kourallinen timjamia pannulle. Nosta paahtopaistit pannulle maustettu puoli pannua kohti. Paista kaunis paistopinta molemmin puolin. Mausta myös toiselta puolelta mustapippurilla sekä karkealla merisuolalla.

Laita paistaessa hieman oliiviöljyä, pari valkosipulinkynttä sekä timjamia paistoastiaan. Huuhtele terttukirsikkatomaatit ja nosta valmiiksi vuokaan. Kun paahtopaistit on paistettu pannulla, nosta ne myös vuokaan, ripottele tomaattien päälle vielä hieman karkeaa merisuolaa, mustapippuria sekä oliiviöljyä.

Paina yhteen paahtopaistiin sisälämpömittari ja aseta lämpötilaksi 60-65 astetta (60 asteessa jäänee roseeksi). Laita uuniin 200 asteeseen, kunnes lihat on kypsiä. Aikaa menee vartti. Nosta pois uunista ja laita päälle folio. Anna vetäytyä 10 minuuttia.

Hups, hieman hollandaise-kastiketta. Karitsan paahtopaisti
meni liian kypsäksi, mutta oli kuitenkin mureaa, nam.


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Yksi leipä ja katkarapua kolmella tavalla

Ainakin melkein. Kun kaikki on ympätty samalle leivälle, niin ei ehkä kaikkia aineksia silti saa mukaan.

Minulla on tällä hetkellä parsakauden lisäksi avokadokausi. Useimmiten syön avokadon kuoresta ripauksella sormisuolaa, nam! Lisäksi laitan sitä salaatteihin ja kuten tässä yhdeksi lounasleipäni (tai kahden) aineksista.

Mitä ne kolme tapaa katkarapua sitten ovat? Meidän piti viime sunnuntaina lähteä Ruotsiin risteillen. Matka piti perua ennalta-arvaamattomasta syystä ja tosiasiasta, etten saanut ketään tuttua houkuteltua matkaseuraksi kovin lyhyellä varoituksella. Loppujen lopuksi tulin itse kipeäksi niin, etten kuumeflunssaisena sitten olisi voinut lähteäkään. No se siitä risteilystä sitten, mutta laivalla olisin syönyt perinteisen katkarapuvoileivän. Tuosta leivästä tulikin tähän leipäseen katkarapujen lisäksi majoneesi, tilli, sitruuna sekä kananmuna.

Toinen katkarapuleipäherkkuni on toast skagen, jota olen pyöräytellyt leivälleni tässä viime aikoina sujuvasti oikaisten pelkällä majoneesilla ja katkaravuilla sekä ripauksella mustapippuria. Leipäseen herkusta kuitenkin katkarapujen ja majoneesin lisäksi pannulla paistettu leipänen sekä kevätsipuli.

Ja viimeisenä muutaman vuosikymmenen takaa alkuruokavillitys katkarapucocktail, jota itseasiassa en ole koskaan tehnytkään. Tähän ikään luulisi ehtineen, mutta enpäs olekaan, kuten en niin monia muitakaan herkullisia kokkailuja. Vähemmän herkullisista puhumattakaan. Siksi toisekseen tämä ruokalaji olisi uponnut meillä mieheen ehkä vieraiden läsnäollessa, kun hän ei erityisemmin perusta katkaravuista eikä avokadostakaan. Syö kyllä, kun eteen laitetaan, muttei sen vapaaehtoisemmin. Eli cocktailista leivälle siis katkarapujen ja majoneesin lisäksi avokado.


1:3-leipänen yhdelle
 
1 iso täysjyväpaahtoleipäpala
½tl voita
1tl sitruunamehua
2tl Hellman'sin majoneesia
mustapippuria myllystä
noin 1dl katkarapuja
1rkl kevätsipulia silputtuna
½ keitetty kananmuna
¼ avokadoa
muutama tupsu tilliä
 
Sulata katkaravut mielellään jääkaapissa ja keitä kananmuna valmiiksi ennen leivän kokoamista.
 
Leikkaa paahtoleivästä reunat ja paahda pannulla voissa molemmilta puolilta rapeaksi. Lisää hieman sitruunamehua leivälle paiston aikana. Anna jäähtyä.
 
Levitä jäähtyneelle leivälle hieman majoneesia. Rouhi päälle mustapippuria myllystä. Nosta leivälle puolet katkaravuista ja kevätsipulisilpusta. Asettele seuraavaksi kananmunaa ja avokadoa lohkottuna limittäin leivälle. Sitten vielä hieman majoneesia, loput katkaravut sekä reunoille ja päälle tilliä.

 
 
 

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Kahta kalaa ja muhennettua perunaa

Olen näköjään intoutunut tuoreeseen kalaan viime aikoina. Tällä kertaa mukaan tarttui kahdenlaista kalaa, siikaa ja nieriää. En täysin tyytyväinen ollut kalaan, varsinkaan siikaan, vaikkei maussa ollutkaan valittamista. Kukkarolle käy kyllä tuoreen kalan kotiin roudaaminen, ja sen kalleuden vuoksi suuntaankin seuraavaksi kalakauppaan tai halliin.

Kalan kaveriksi tein muhennettua perunaa sekä ylikypsää parsakaalta. Valitettavasti keitin parsakaalin liian aikaisin ja siitä tuli ikävästi ylikypsää. Muhennettu peruna sai muhia ja oli namia. Ehkä kosteampaa joku toinen kerta.

Kalafileet leikkasin kolmeen osaan ja paistoin voissa. Kala paistetaan nahkoineen ja ensin nahkapuoli kuumaa pannua vasten. Mausteina mustapippuria ja suolaa. Sitruunaa pöytään sitä haluaville.


muhennettu peruna
 
noin 1kg puikulaperunaa
50g voita
1½prk (3dl) kuohukermaa
suolaa
mustapippuria myllystä
3tl kapriksia
3tl kaprislientä
(vettä tarvittaessa)
½ ruukkua tilliä
 
Kuori ja kuutioi perunat. Sulata voi pannulla ja kaada perunat pannulle. Kuullota perunoita miedolla lämmöllä, kunnes alkavat kypsyä. Lisää kerma, mausteet, kaprikset ja kaprisliemi. Anna perunoiden hautua kannen alla kypsiksi miedolla lämmöllä. Lisää hieman vettä, jos paistos uhkaa kuivettua. Lopuksi silppua sekaan tilliä.

Lauantai-illan lätyt lohi- ja chorizotäytteellä

Tein taannoin yötaikinaan sämpylöitä. Sämpylöillä ei ole mitään tekemistä näiden lättyjen kanssa, mutta spelttijauhoilla kyllä. Käytin niitä nimittäin myös näihin lättyihin. Ihan hyvin toimivat paistettaessa, muttei syödessä juuri huomaa. Ehkä lätyistä tuli normaalia aavistuksen paksumpia.

Tein kahdenlaista täytettä, koska itselläni teki mieli kylmää kalaista täytettä ja tiesin, että miäs sekä meillä kyläilemässä oleva isäni mieluummin syövät muuta. Toiseksi täytteeksi tein siis lämpimän kasvis-chorizo-täytteen. Molemmat täytteet olivat herkullisia ja oi, niin täyttäviä. Jo yhden lätyn jälkeen alkoi täyttyä, puolitoista tai kaksi syöneenä oli jo täynnä.
 
Lättytaikina:
1l täysmaitoa
3 kananmunaa
1½tl suolaa
2rkl oliiviöljyä
1dl speltti-jauhoja
4dl vehnäjauhoja
paistamiseen voita
 
Sekoita puoleen litraan maitoa kananmunat, suola, öljy ja jauhot. Lisää loppu maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Anna turvota puolisen tuntia.

Lidliin on tullut uutuutena tuoretta kalaa. En vielä ole ihan raakaa kalaa kokeillut, mutta ainakin 250g pakkaukseen pakattu loimulohi oli hyvälaatuista ja maistuvaa.

Lohitäyte:
250g loimulohta
½ ruukkua tilliä
2 kevätsipulia
mustapippuria myllystä
hyppysellinen sormisuolaa
1prk (2dl) ranskankermaa
2-3rkl sitruunamehua
 
 
Paloittele lohipala kulhoon. Silppua tilli ja kevätsipuli. Lisää loput ainekset ja sekoita hyvin.

Päätin tehdä toisesta täytteestä kasvispainotteisen. Jauhelihaa tulee arkisiin ruokiin seuraavalla viikolla, niinpä piti miettiä jokin korvaava lihatuote tilalle. Chorizoa meillä tuntuu olevan nykyään usein jääkaapissa, niin siitä saikin sitten sen liha- ja suola-osuuden paistokseen.


Kasvis-chorizotäyte:
 
150g chorizo-makkaraa
2 pientä sipulia
2 valkosipulinkynttä
1 keltainen paprika
1 keskikokoinen kesäkurpitsa
5-6 ruskeaa herkkusientä
1prk kidney-papuja
50g feta-juustoa (tässä: feta-juustoa ja oliiveja öljyssä)
(2rkl öljyä (tässä: feta-purkista))
1tl savustettua paprikajauhetta (sweet)
hyppysellinen savustettua paprikajauhettua (hot)
mustapippuria myllystä
1rkl tomaattiketsuppia
 
Laita kuorittu, kuutioitu chorizo kylmälle pannulle ja anna lämmetä hiljalleen, jolloin makkarasta irtoaa rasvaa paistamiseen. Lisää silputut sipulit ja valkosipulinkynnet. Huuhtele ja kuutioi paprika sekä kesäkurpitsa, pilko herkkusienet. Lisää kasvikset ja paista hiljalleen. Mausta paprikajauheilla, mustapippurilla ja ketsupilla, joka tuo paistokseen hieman makeutta. Lisää lopuksi tarvittaessa hieman öljyä, feta-juusto ja pavut. Pidä lämpimänä miedolla lämmöllä liedellä tarjoamiseen saakka.

Nosta lätyt ja täytteet pöytään, jossa jokainen saa täyttää lätyn mielensä mukaan ja kääräistä tarpeellisen määrän lättynsä sisään.