torstai 22. joulukuuta 2011

Karjalanpiirakat

Sain tämän karjalanpiirakoiden ohjeen siskoltani, joka oli ottanut ohjeen talteen Pirkka-lehdestä vuonna 1996. Olen pari kertaa piirakoita kotona sähköuunissa paistanut, mutta edelliskerrasta on valehtelematta liki vuosikymmen aikaa.

Äiti on ollut meillä piirakkamestari ja kuoritaikinakin on syntynyt häneltä kädenkäänteessä ilman mitään reseptejä. Sieltä Karjalan Kannakselta kun on kotoisin. Kotikotona olen siis osallistunut lähinnä syömiseen, mutta myöhemmin myös rypyttämiseen ja paistamiseen.

Nyt kutsuin lähinaapurit ja siskon miehensä kanssa pikkujoulukahveille. Yllätykseksi tein meille piirakat oikein munavoin kanssa nautittavaksi. Ihmettelin paistamisen jälkeen, miten piirakoistani tuli niin vaaleita. Syyn arvelin olleen käyttämissäni ruissihtijauhoissa. Oikein ruisjauhoista tehdyt piirakat ovat kuoreltaan tummempia.

Tykkään rapeakuorisista piirakoista ja voidellut sotkevat vain turhaan, joten näitäkään en sitten voidellut. Ohessa kuitenkin Pirkka-ohje voiteluohjeen kanssa. Kuoritaikinan osuuden sisko neuvoi tekemään puolitoistakertaisena, muuten puuroa jää, joten siltä osin muokattu. Ohjeella tulee kolmisenkymmentä piirakkaa. Toivottavasti sinäkin innostut ja kokeilet piirakantekoa!




riisipuuro täytteeksi:
2 dl vettä
2 dl puuroriisiä
1 l täysmaitoa
2 tl suolaa (suolaa saa olla niin, että se maistuu)
2 rkl voita
piirakkataikina:
3 dl vettä
1½ tl suolaa
4½ dl ruisjauhoja
3 dl vehnäjauhoja
1½ rkl öljyä
voiteluun:
1 dl vettä
60 g voita
Mittaa pinnoitetun kattilan pohjalle vesi, kiehauta ja lisää riisit. Anna kiehua pari minuuttia ja lisää maito. Sekoittele puuhaarukalla ja anna kiehua hiljalleen, kunnes puuro alkaa saostua. Voit jättää puuron hautumaan kannen alle kypsymisen loppuvaiheessa, mutta sekoita kuitenkin usein pohjaanpalamisen estämiseksi. Keitä puuroa kaiken kaikkiaan noin 40 minuuttia. Mausta puuro suolalla ja voilla. Siirrä puuro jäähtymään.

Sekoita kulhossa kylmän veden joukkoon suola, ruisjauhot ja vehnäjauhot. Sekoita aluksi puuhaarukalla. Kun taikina on paksua, käytä sekoittamisessa kättä. Lisää öljy. Älä vaivaa taikinaa turhaan.

Leivo taikinasta tasapaksu tanko ja jaa se 20 yhtäsuureen palaan. Pyörittele palat sileiksi palloiksi. Litistä pallot tasapaksuiksi lettusiksi. Pinoa lettuset ja ripottele väliin runsaasti ruisjauhoja.

Kauli lettuset piirakkapulikalla mahdollisimman ohuiksi pyöreiksi piirakanpohjiksi (halkaisija 10 - 12 cm). Käytä apuna ruisjauhoja. Pinoa pohjatkin päällekkäin: väliin runsaasti jauhoja ja päälle muovi kuivumisen estämiseksi.

Harjaa jauhot pohjista pullasudilla pois. Pane pohjalle noin 1 1/2 rkl puuroa. Levitä se kostutetun veitsen avulla ylhäältä alas asti ja sivuilla melkein reunoihin. Täytä kolme pohjaa kerrallaan, etteivät pohjat ehdi kuivua. Taivuta piirakan reunat puuron päälle ja ummista piirakat etusormilla rypyttäen.

Ripottele pellille hieman vehnä- tai ruisjauhoja ja lado piirakat pellille vieriviereen. (Älä käytä leivinpaperia.) Paista 275-asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia.

Kiehauta voitelua varten kattilassa vesi ja sulata siihen voi. Sivele piirakat kauttaaltaan vesi-voiseoksella. Pane piirakat kulhoon päällekkäin ja peitä kulho voipaperilla ja leivinliinalla. Piirakat saavat pehmetä noin puoli tuntia. Tarjoa piirakat voin tai munavoin kanssa.


Kun tein uudemman kerran karjalanpiirakoita joulun alla kotikotona, niin niistä tuli oikeanvärisiäkin. Käytin ruisjauhoja ja laitoin taikinaan suhteessa enemmän ruisjauhoa kuin vehnäjauhoa (5:2½). Ja ihanan rapeita tuli leivinuunissa paistettuna.

6 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Nämäkin oli tosi hyviä, mutta pääsivät pian loppumaan.

Heli kirjoitti...

Pitää laittaa joku kerta iso remmi päälle ja sinä saat auttaa muussakin kuin valmiiden piirakoiden syömisessä ;)

Riikka kirjoitti...

Mä olen oppinut jättämään kokonaan vehnäjauhot pois kuoritaikinasta. Kauliminen on vähän työläämpää, mutta tykkään täysrukiista lopputuloksesta. Teen taikinan suunnilleen näin.

Heli kirjoitti...

Hei Riikka!

Kiva, kun piipahdit blogissani!

Tuota minäkin kokeilen seuraavan kerran. Jos en ihan väärin muista, niin äitikin on tehnyt kuoret pelkästään ruisjauhosta.

Voi, kun alkoikin tehdä mieli noita piirakoita.

cebic kirjoitti...

Kannattaa vielä painaa piirakoiden päät taikinan päälle, niin tuo pääty ummistuu ja piirakka näyttää enemmän piirakalta :) Mie laitan taikinaan rahtusen vehnäjauhoja ja tilkan öljyä, on helpompi käsitellä. Mutta makuasioita, aina kotitekoiset piirakat on parempia kuin kaupan valmiit. Mukavaa alkanutta vuotta! :)

Heli kirjoitti...

Hei cebic ja kiitti kommentista! Hyvää alkanutta vuotta sinullekin!

Joo, äiti aina mulle sanoo piirakoita tehdessä, että paina pikkuisen sieltä päästä, mutta olen omapäinen! :) Kyllä se äiti ne ainoat oikeanlaiset piirakat taisi, nyt on kädet sen verran huonona, ettei enää ole tehnyt.

Pitääkin seuraavan kerran,kun piirakanteko on mielessä, kysyä, miten se äiti sen kuoritaikinan sitten oikein tekikään.