maanantai 2. marraskuuta 2009

Mamman pikkuauringot


Nimesin nämä uunikuivatut ihanat pikkuiset päivänsäteet omivasti äidilliseen tyyliin. Ai, kun nämä pikkuruiset namipalat ovat ihhania :)

Uunikuivattuja tomaatteja alkoi tehdä niin kovin mieli bongattuani niitä tässä männä viikolla
Nellellä. Edelliskerrasta onkin aikaa, odottavan aika on pitkä, mutta palkittu! Ja kuinkas ollakaan, suorastaan törmäsin kauppareissulla edullisiin aurinkoihin, jotka halasivat päästä uunin lämpöön :)




1kg keltaisia miniluumutomaatteja
4-5 valkosipulinkynttä
2tl kuivattua timjamia
mustapippuria myllystä
3tl savusuolaa
n. 1dl oliiviöljyä


Huuhtele tomaatit ja linkoa ne salaattilingolla kuiviksi. Pirskottele hieman öljyä uunipannun pohjalle. Halkaise tomaatit ja lado leikkauspinta ylöspäin pannuun. Asettele varovasti valkosipulinkynnet pannulle, jätä kuori päälle!

Hiero käsistäsi timjami tomaattien päälle. Mausta lisäksi mustapippurilla ja savusuolalla. Pirskottele vielä lisää oliiviöljyä niskaan. Paista uunin alatasolla 100 asteessa noin 3-3½ tuntia.

Anna jäähtyä, jonka jälkeen voit purkittaa kirkkaankeltaiset herkut. Laita paahtuneet valkosipulit myös purkkiin.

HUOM! Vaikka minulla onkin aika iso uunipannu, niin kuivasin tomaatit kahdessa erässä. Samat valkosipulit paahtuivat siis yhteensä vajaat seitsemän tuntia ;) Toisella kerralla olivat ilman kuorta, kuten kuvastakin näkyy.

Voit tarjota uunikuivattuja tomaatteja tapaksena, alkuruokana salaatissa taikka kuten minä tarjosin itselleni paahtoleivän välissä kotijuuston kera :)

2 kommenttia:

Nelle kirjoitti...

Näin ne ruokahimot tarttuu :) Mutta oikeasti, nuo puolikuivat tomaatit on niin hyviä. Aika ihana idea tehdä niitä keltaisina! :)

heli kirjoitti...

Heip Nelle :) Niin ovatkin tosi hyviä. Oikein namia välipalaleipää olikin, kun laitoin leivän väliin kotijuuston kera.