perjantai 24. helmikuuta 2012

Bataattivoi ja juustoinen kinkkukastike

Aluksi tarkoitukseni oli tehdä bataattimuusia, mutta en muistanutkaan ostaa täysmaitoa tai kermaa muusia varten. Tuorejuustoa en viitsinyt laittaa, tosin mascarpone saattaisi sopia aika hyvin tähän. Siispä tein perinteisin keinoin bataattivoita sekoittamalla keitetyn bataatin joukkoon aimo nokareen voita. Yhtään ei bataatti alkanut vetistelemään, taisi tykätä seuralaisesta. Ja ruoka katosi parempiin suihin.

Kastikkeen tein yhtä yksinkertaisella, ellei jopa yksinkertaisemmalla tavalla. Kuumensin ruokakermaa, jonka sekaan sulatin paketillisen Koskenlaskijaa. Kun kastikepohja kiehahti, lisäsin pilkotun ylikypsän palvikinkun ja kevätsipulin. Seuraavalla kerralla laitan tosin ruokakermaa vähemmän, sillä kuusi desiä oli liikaa. Toisaalta lopusta kastikkeesta voi tehdä seuraavana päivänä vaikka juures-kinkkukiusauksen tai maittavan piirakan.

Oli aivan älyttömän hyvää, kokeile ihmeessä!


3 keskikokoista bataattia
vettä+suolaa
noin 50g voita
ripaus suolaa
Kuori ja pilko bataatit isohkoiksi lohkoiksi. Keitä kypsäksi runsaassa suolavedessä. Kaada keitinvesi pois ja käytä kattilaa kuumalla liedellä niin, että pohjalle takaisin valuva vesikin haihtuu. Lisää voi ja tee sähkövatkaimella tai survimella muusiksi. Tarkista maku ja lisää ripaus suolaa.
4-6dl ruokakermaa (15%)
1pkt (250g) Koskenlaskija-sulatejuustoa (viherpippuri)
350g ylikypsää palvikinkkua
2-3 kevätsipulinvartta
Kuumenna ruokakerma ja sulata joukkoon juusto. Kun kastike on kiehahtanut, lisää pilkottu kinkku ja kevätsipuli. Tarjoa bataativoin kanssa.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Kyllä oli tosi hyvää muussi bataatista. Kastike oli suorastaan linnunmaitoa!

Heli kirjoitti...

Kiitti :) Maistui siis sullekin!