sunnuntai 20. joulukuuta 2009

Kylmäsavuporokakku


Yhtäkkiä alkoi tehdä mieli tällaista kakkua. Syytä mielitekoon en tiedä. Käytiin sitten hakemassa kylmäsavuporoa naapurikunnan tehtaanmyymälästä. Olemme siis jo siirtyneet joulunviettoon kotikotiin Pohjois-Pohjanmaalle! :)

Yläkuvassa muuten E-O:n (5v.) hyasintti mallia 2009 isomummolle ja -papalle :)




n. 170g Jyväshyvän Jyväset täysjyvä crackereitä
n. 80g voita sulatettuna
1prk (2dl) vispikermaa
1½prk (300g) ruohosipuli-tuorejuustoa
100g kylmäsavuporoa kuutioituna
mustapippuria myllystä
½dl persiljasilppua
4 liivatelehteä
½dl sitruunamehua
½dl vettä

Jauha crackerit hienoksi ja sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele leivinpaperoidun halkaisijaltaan 20cm irtopohjavuoan pohjalle. Laita kylmään kovettumaan.

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmemään. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita vatkaten tuorejuusto sekaan. Rouhi mustapippuria, kuutioi poronliha pieniksi kuutoiksi sekä hienonna persilja silpuksi. Sekoita kerma-tuorejuuston joukkoon.

Kuumenna sitruunamehu ja vesi kattilassa. Liota joukkoon valutetut liivatelehdet. Sekoita liivateliemi hyvin täytemassan sekaan. Kaada täyte keksipohjalle, tasoita ja laita kylmään muutamaksi tunniksi tai yön yli.


2 kommenttia:

Helna-tontu kirjoitti...

Pääsinpäs tirkistelemään: pöytä näyttää aika siistille! Toki kakku on tosi hieno ja E-O:n hajusintti, joka on onneksi tuoksuton. Pöydän eteläpäästä olisi saattanut kuulua kummia, jos se olisi ollut aito :D

heli kirjoitti...

Hihii, vanha kunnon tirkistelijä! :) Kuva voi antaa väärän vaikutelman ;)