sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Muhennettua yrttiperunaa


Itsenäisyyspäivälounaamme lisäke oli tänä vuonna miehen toiveesta yrttiperunat. Tein sitten Nigella Lawsonilta nappaamani idean mukaan muhennettua perunaa yrtein maustettuna. Perunaa haudutetaan ensin maidossa kypsäksi ja loppukypsennetään tai oikeammin otetaan väriä ja paahtunutta makua pintaan nopeasti uunissa. Herkullista!



10-20 isohkoa perunoita
5-6dl täysmaitoa
30g voita
1½tl rosmariinia
2tl timjamia
2tl suolaa

Kuori perunat ja leikkaa reiluiksi lohkoiksi. Kuumenna maito ja voi isossa kasarissa tai wokissa ja lisää perunat maitoon muhimaan. Lisää mausteet ja anna hautua noin 45 minuuttia.Kaada peruna-maitoseos uunivuokaan ja paista uunissa 225 asteessa uunin keskitasolla noin 30-45 minuuttia, kunnes paistos on saanut kauniin värin.

HUOM! Laitoin maitoa hieman "liikaa" (liki litran) ja muutenkin lisäsin haudutusaikaa sekä kasarissa että uunissa. Muista käyttää mahdollisimman jauhoista perunaa!

Ei kommentteja: