sunnuntai 6. joulukuuta 2009

Broileria cordon blue suomalaisittain


Perinteinen joulunalunlounas, kun kutsumme miehen isän luoksemme ruokailemaan. Tänä vuonna pääruoaksi valmistin suomalaisittain broileria cordon blue. Broilerin rintafile avataan ja nuijitaan ohuemmaksi. Sisälle siivu mustaleimaa ja kylmäsavuporoa.

Lisäkkeenä tarjoiltiin Nigellalta napatun idean mukaisesti valmistettua muhennettua perunapaistosta. Mies toivoi pottuja yrtinmakuisena, joten yrteiksi valitsin timjamin ja rosmariinin. Lisäksi myöskin miehen lempparilisäkettä eli babyporkkanoita :)




1 maustamaton broilerin rintafile/ruokailija
1 siivu mustaleima-emmentalia
1-2 siivua kylmäsavuporoa
valkopippuria
suolaa

leivitykseen:

hieman vehnäjauhoa
1 kananmuna
hieman korppujauhoa

paistamiseen:

voita
öljyä

Leikkaa varovasti broilerin rintafile auki (sivusta kuten avaisi kirjan). Laita avattu file vahvaan muovipussiin ja nuiji ohuemmaksi.

Laita fileen sisään siivu juustoa sekä siivu tai pari koosta riippuen kylmäsavuporoa. Paina file kiinni samaan tapaan kuin aukaisit sen. Mausta valkopippurilla ja suolalla.

Aloita leivitys vehnäjauhoista. Kasta ensin molemmin puolin jauhoissa, sitten kananmunassa ja viimeiseksi korppujauhossa. Sulata voi pannulla ja lisää sekaan öljyä, ettei leikkeet pala niin herkästi. Paista molemmin puolin kullanruskeiksi.

Laita leikkeet uunivuokaan folion alle noin 100 asteiseen uuniin 10 minuutiksi. Sammuta uuni ja anna ruoan olla uunissa siihen saakka, kunnes tarjoillaan.

Ei kommentteja: