lauantai 31. maaliskuuta 2012

Parsa-broilerisalaatti

Ihanaa kevät on täällä, ja parsa!!!

Meillä avattiin parsakausi virallisesti viikko sitten perjantaina, kun iltaruoaksi laitoin meille kevään ensimmäisen parsaherkun salaatin muodossa. Parsa oli chileläistä, nyt jääkaapissa on espanjalaista, joten koko ajan tullaan kovaa vauhtia kotimaata kohti :) Luulenpa, että muutaman Euroopan mutkan kautta tosin.

Parsan kaveriksi paistoin broilerin rintafileitä paloina sekä laitoinpa joukkoon mozzarellapalleroitakin. Kastikkeen virkaa ajoi Hellman'sin sinappimajoneesi, nam!


nippu vihreää parsaa
vettä+suolaa keittämiseen
1-2 broilerin rintafilettä/ruokailija
öljyä/voita paistamiseen
mustapippuria myllystä
sormisuolaa
romaine-salaatti
2 kevätsipulia
4-5 aurinkokuivattua tomaattia/ruokailija
1rs minimozzarellapalloja
sinappimajoneesia
Kuori parsat tyvestä ja leikkaa tarvittaessa 1-2cm puisevaa osaa pois. Keitä suolatussa vedessä niin, että veitsi menee parsan läpi, mutta se on silti napakka. Nosta parsat kylmään veteen ja valuta ennenkuin käytät salaattiin.
Paloittele rintafileet ja paista kypsiksi pannulla. Mausta mustapippurilla ja suolalla.
Kokoa salaatti kerroksittain niin, että parsanpaloja on alempana ja kukinnot on päällimmäisenä. Voit tarjota majoneesin myös salaatin ohessa tai seassa, miten vain haluat.

3 kommenttia:

Helna kirjoitti...

Ai ai ai voih voih voih. Minä en ole osatnut vielä yhtäkään parsanippua, mutta pitläperjantaiksi ostan. Se on kyllä todellinen keväänmerkki --- vaikkei ulkona keväältä näytäkään.

Heli kirjoitti...

Sulla ihan kirjaimet pomppii, kun innostuit niin parsasta :) Niiiiiiiiiiin, voih tosiaan, on kyllä tosi hyvvää! Kevät on täällä, kun sulkee silmänsä :)

Miäs kirjoitti...

Oli hyvvää!