sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Kalakolmioleivät

Tein tässä taannoin kalavoileipäkakkua, joten ajattelin kokeilla hieman erilaista kananmunatäytettä. Lisäsin tuorejuuston ja kananmunan joukkoon vielä kylmäsavulohta ja lorauksen kermaan. Täytteestä tuli mielestäni ihanaa. Olen muutenkin kalavoileipäkakun ystävä, joten olisi maistunut se kakku minullekin.

Nyt valmistin isämme synttärikahveille isän mieleisen voileipäkakun, jossa täytteenä oli mm. kylmäsavuporoa. Siksipä päätin, että jos vain ehdin, niin teen tarjolle vielä pieniä kolmioleipäsiä, johon teen samantapaisen ihanan täytteen, kun tein voileipäkakkuun.

Minulla alla mainituista aineksista tuli kuusi isoa täytettyä paahtoleipää, jotka jaoin kunkin neljään osaan. Leivistä leikkasin reunat pois ja silppusin tillin sekä kevätsipulit. Muuten ainekset vain sekoitetaan hyvin sekaisin ja täytetään leivät. Leipien kannattaa antaa levätä tunti pari viileässä, niin täyte ehtii asettua ja leivät on helppo leikata eikä täyte tursua vallattomana välistä. Ja sitten voi seota, kun syö leipäsiä, niin hyviä ne ovat.


12 täysjyväpaahtoleipäpalaa
3 kananmunaa
200g kylmäsavulohta
2 kevätsipulia
½ ruukkua tilliä
mustapippuria myllystä
suolaa
2d ranskankermaa


Ei kommentteja: