tiistai 13. huhtikuuta 2010

Läskisoosi ja tuppipotut


Lapsuuden yksi herkkuruoka. Kävin aina kähveltämässä ihanan rapeita ja suolaisia "läski"paloja äidin niitä paistaessa. Tein yllätyksenä tätä herkkuruokaa, kun vanhemmat olivat käymässä :)

Läskisoosi ei välttämättä nimensä ansiosta ala makuhermoja kutkuttamaan, mutta hyvää se on. Nykyään ei taida oikein normikaupasta saada kunnon siankylkeä, ellei sitten ole hyvä lihatiski. Tähänkin soosiin käytin valmiiksi viipaloitua possun kylkeä. Ja aika ohuet on viipaleet. Kylkiviipaleista leikkaamani palat paahdoin jo ennakkoon uunissa, kun en viitsinyt alkaa koko asuntoa kärvennyksellä savuttamaan, ja laitoin ne sitten pakkaseen kastiketta odottamaan.

Perinteisesti läskisoosin kanssa tarjotaan tuppipottuja eli kuorineen keitettyjä pienehköjä perunoita.




2pkt viljapossun kylkiviipaleita (HK) tai kastikelihaa (Saarioinen)
1 sipuli
3rkl voita
1dl vehnäjauhoja
1l+ vettä
n. 10 maustepippuria
suolaa
ripaus valkopippuria

Leikkaa possunlihaviipaleet paloiksi ja paahda uunissa folioidulla uunipannulla 225 asteessa noin 30 minuuttia välillä palat kääntäen. Jos et heti käytä, jäähdytä ja laita pakkaseen.

Sulata voi kasarissa ja lisää joukkoon sipuli. Paista sipulia hieman ja lisää sitten vehnäjauhot. Paahda pähkinänruskeaksi ja lisää vesi hyvin sekoittaen. Laita maustepippurit kastikkeeseen. Anna hautua noin 15 minuuttia.

Lisää kastikkeeseen lihapalat ja mausta suolalla sekä valkopippurilla. Hauduta vielä hiljaisella lämmöllä sen aikaa, kun keität potut.

2 kommenttia:

Ella kirjoitti...

Ompas hyvän näköistä. Tuli tosiaan lapsuus mieleen kun syksyllä kun possu teurastettiin niin heti tehtiin käristys melkein lämpimästä lihasta. Ei kyllä näin taiten tehty, mutta hyvää oli. Loppurasvassa kastettiin ruisleipää niin että rasva valui suupielistä. Slurp.

heli kirjoitti...

Kiitti Ella! :) Ei tämäkään niitä lapsuuden läskisooseja voittanut, äitin oli parempaa. Makeisiin suihin kuitenkin upposi, oli siis kuitenkin hyvää. Kotona kans kastettiin leipää kastikkeeseen, jos sitä vain jäi!