sunnuntai 8. helmikuuta 2009

Sitruuna-appelsiinitorttu


Basse, poju hento valkoinen

Australian tuliaisena saamastani Annie Bell'in gorgeouscakes-kirjasta lupasin tehdä ensimmäiseksi Lemon and orange custard tart'in. Olisi kannattanut alkuunsa lukea ohje huolella läpi eikä lorvia koko päivää ja viime tingassa alkaa tekemään.. Se meikäläisen "viime tinka"... Pohjaa olisi pitänyt jäähdyttää tunti, tortun paistoaika on puolitoista tuntia, sitten pitäisi vielä odotella tortun jäähtymistä muutama tunti.. *huoh*

Hyvä syy tortun tekemiseen silti oli sen lisäksi, että pitäähän jokin kirjan ohjeista koeajaa. Meidän Basse-poikanen on ollut ilonamme nyt 9 vuotta! Poju tuli meille aikanaan Porvoon Löytöeläinkodista. Tarkkaa ikää ei tiedetä, mutta Basse on ehkä noin 12-vuotias. Eläinlääkärimme mukaan tosin ikää voisi olla vielä hieman enemmän.

Älä mulle ala ... ! Varsinainen pahis - haukottelee.


Niin, ja nyt tähän kakkuun siis...

Ø 20cm irtopohjavuoka

pohja:

200g vehnäjauhoja
30g sokeria
100g suolatonta voita
1 kananmunan keltuainen
vettä tarvittaessa

täyte:

9 kananmunaa
300g sokeria
2 sitruunaa, kuoriraaste ja mehu
2 appelsiinia, kuoriraaste ja mehu
2½dl kuohukermaa

tomusokeria koristeeksi

Voit tehdä pohjan monitoimikoneessa tai käsin nyppien vehnäjauhon, sokerin ja voin murumaiseksi seokseksi. Lisää munankeltuainen ja vettä sen verran, että saat aikaan taikinapallon. Painele taikina Ø 20cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita kylmään tunniksi.

Lämmitä uuni 200 asteeseen ja esipaista pohjaa ensin 15 minuuttia niin, että suojaat pohjan foliolla ja laitat vuokaan tueksi herneitä, jottei reunat lässähdä. Ota sitten herneet ja folio pois ja paista kullankeltaiseksi vielä noin 10-15 minuuttia. Jäähdytä.

Laske uunin lämpötila 150 asteeseen. Vatkaa kananmunat ja sokeri sekaisin, sekoita joukkoon sitruuna- ja appelsiinimehut sekä kuoriraasteet sekä lopuksi kerma. Kaada täyte pohjalle ja paista 1½ tuntia. Tarkista noin 45 minuutin kuluttua, onko täyte alkanut hyytymään. Nosta lämpötilaa hieman, mikäli tarvetta, samoin voit alentaa lämpötilaa, mikäli täyte on kypsynyt liian nopeasti. Kun paistoaika on kulunut, ota uunista ja jätä hetkeksi jäähtymään huonelämpötilaan. Peitä sitten foliolla ja anna jäähtyä kylmässä muutama tunti. Ota lämpeämään noin 30 minuuttia ennen tarjoilua.

Tapani mukaan oikaisin jälleen kerran... Tein pohjataikinan, mutten esipaistanut sitä, vaan lisäsin täytteen sen valmistuttua. Taikina kannattaa painella aivan vuoan reunan tasolle. Minulla oli aika isot appelsiinit, joten täytettä riitti miltei reunoja myöten. Paistoin torttua uunin alatasolla, puolivälin jälkeen nostin lämpötilan 175, mutta laskin sen sitten taas 150 asteeseen, kun pinta alkoi ruskettua liikaa. Viimeisen puolituntisen ajaksi laitoin päälle leivinpaperin, ettei pinta tummu liikaa. Meillä torttu ei ehtinyt jäähtyä montaa tuntia, joten sitä puolta tuntiakaan ei mennyt uudelleen "lämmittelyyn". Herkullista, suosittelen! *slurps*

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihanan näköinen kaakku!:P

Anonyymi kirjoitti...

Kiitti Kati :) Makua on enemmän kuin näköä :)

Kiva, kun sait näin pian uuden koneen, niin joku kommentoi minunkin tekeleitäni ;)

PAMPULA kirjoitti...

NAM!!

heli kirjoitti...

Hei Pampula! :) Tämä kaakku oli tosiaan NAM :) Pitäispä tehdä lisää saamastani Annie Bellin kirjasta.