maanantai 26. tammikuuta 2009

Siitake-pekonipiirakka

Yksinkertainen suolainen piirakka, jonka pohjaan tulee perunamuusijauhetta ja voin korvaa maustamaton tuorejuusto. Tuorejuusto tosin voisi olla hyvin maustettuakin, niinkuin tässä piirakassa perunamuusijauhe on.. :) Pohjan ohjeen lainasin Kakkukioskilta, jota sitten muokkasin.

pohja:

½dl perunamuusijauhetta (esim. Rainbow pekoni-sipuli)
1dl vettä
100g tuorejuustoa
1dl kaurahiutaleita
1¼dl täysjyvävehnäjauhoja
(½tl suolaa)
½tl leivinjauhetta

täyte:

1 rasia (100g) siitake-sieniä
1pkt filepekonia
3rkl yrttisekoitusta (Lidlin)
2dl juustoraastetta
2 kananmunaa
1prk ruokakermaa
ripaus yrttisuolaa
valkopippuria

Sekoita perunamuusijauhe kylmään veteen ja anna turvota hetki. Sekoita tuorejuusto, hiutaleet, suola ja leivinjauhe murumaiseksi seokseksi esimerkiksi monitoimikoneella. Lisää perunamuusi ja sekoita tasaiseksi. Painele piirakkavuoan pohjalle ja hieman reunoillekin. Laita kylmään täytteen teon ajaksi.

Pilko sienet ja leikkaa filepekonit kapeiksi siivuiksi poikittain. Paahda pannulla ja mausta yrttisekoituksella. Ota pohja kylmästä ja levitä täyte pohjalle.

Sekoita juustoraaste, kananmunat ja ruokakerma. Mausta yrttisuolalla ja valkopippurilla.

Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Miten mehevä piiras,nam. :P
joo,mein pave on aika linssilude.. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Kiits :)