lauantai 31. tammikuuta 2009

Broilerilaatikko

Miehen nukkuessa eilisiä pikkujoulujaan ja itse turhautuneena tuhisten tukkoista oloani oli pakko tehdä jotain lounasruokaa näin lauantaina, kun ei olla kauppareissullekaan vielä päästy. Normaalisti otetaan lauantaiaamuisin jotain valmista kaupasta, mutta nyt piti kehittää ruokaruokaa ja pian, tai muuten pihaan kurvaisi joku varis tai mummoankka, jonka kyljessä lukisi pizzeria...

Koiruuksia ja kokkailua :)-blogin Kati oli tehnyt herkunoloista
broilerilaatikkoa, jota piti jo aiemmin viikolla tehdä. Siksi oli jääkaapissa pari pakettia broilerin filesuikaleitakin valmiina. Hieman muokkasin alkuperäistä ohjetta. Helppo ja maistuva laatikkoruoka tosissaan. Nyt jaksaa taas :)


800g hunajamarinoituja broilerinfilesuikaleita
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
1½tl valkosipulimurskaa
n. 7dl gnocchi-pastaa
1l maitoa
2 munaa
2dl ruokakermaa
10-15 kirsikkatomaattia
100g juustoraastetta

Katin ohje: "Paistoin suikaleet pannulla. Tein munamaidon vuokaan jonne kaadoin kypsät suikaleet (laitoin niihin lisäksi vähän pippuria, suolaa ja valkosipulirouhetta) ja putkimakaroonit. Uuniin muhimaan ja kun viittä vailla valmiin näköistä otin pois uunista ja lisäsin vielä tomaatti siivut päälle, kerman ja juustoraasteen ja takasin uuniin värittymään..
Oli muuten aivan ihanaa salaatin ja tuoreen leivän kanssa."

Paistoin filesuikaleet ja sekoitin vuoassa pastan sekaan. Päälle muna-maito-ruokakerma-seos ja uuniin 175 asteeseen ensin noin 45 minuutiksi. Sitten sekoitus, juustoraastetta niskaan ja viillellyt tomaatit päälle. Sitten vielä 225 asteessa puolisen tuntia, niin laatikko saa pintaansa kauniin värin!


Ois maistunut varmaan meidän pikkuisellekin :) Tuimana katsoo hän, kun ei maistaa saa...

4 kommenttia:

KATI kirjoitti...

Hyvä että sait vinkkiä. Aina omilla muokkauksilla tulee vielä parempaa.. ;)
Mukavaa viikonloppua.

heli kirjoitti...

Kiitos itsellesi :) Lähinnä muokkailin vain ainesmääriä ja mitä löytyi kaapista :)

Tsemppiä teillekin keittiönpurkuhommiin :)

kate kirjoitti...

Tosi hyvältä näyttää ja kuulostaa, nam!

heli kirjoitti...

Kiits Kate :) Katin maukkaalla ohjeella tehty :)