sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Rahkapiirakat

Meillä rahkapiirakka on niin yksittäinen pulla kuin piirakkamallinenkin tarjottava. Ja kuuluu luonnollisesti pääsiäiseen. Isä oli hieman huolissaan, että mitenkäs käy rahkapiirakoiden osalta. Kaupasta tuomani maistiaiset buuattiin lyttyyn ja olihan ne ihan mitäänsanomattomia tekeleitä.

Itse olen tehnyt näitä viimeksi 2008 ystäväni pojan lakkiaisiin. Ensimmäistä kertaa tein itse isosiskoni opastuksessa vuosia sitä aiemmin. Siinäpä olikin tiukka oppitunti jos toinenkin, koska piirakat piti tehdä kunnolla eikä hutkia. Suurin huolenaihe oli pullataikinan onnistuminen, mutta pelko oli turhaa. Kaikista rahkapiirakoista on tullut hyviä, niin näistäkin.

Halutessasi voit laittaa rusinoita vähemmänkin tai jättää vaikka kokonaan pois. Minä en niistä erityisemmin perusta, mutta näissä nyt on erikoisen paljon erään vanhemman miehen toiveesta.



pullataikina (mukaeltu pirkka.fi-palvelun ohjeesta):
 
2½dl maitoa
25g tuorehiivaa
1 kananmuna
½rkl kardemummaa
1tl suolaa
1dl sokeria
n. 7½dl vehnäjauhoja (minulla meni noin 7dl, taikina saa olla pehmeää)
100g huoneenlämpöistä voita
 
täyte:
 
500g maitorahkaa
1dl kermaa
2 kananmunaa
1dl sokeria
(2tl vaniljasokeria)
3rkl sitruunanmehua
noin 100g rusinoita
 
voiteluun:
 
kananmunaa
 
Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Murenna hiiva maitoon ja sekoita kananmuna joukkoon. Lisää kardemumma, suola ja sokeri. Sekoita joukkoon jauhoja vähitellen ja vaivaa taikina hyvin. Lisää alustamisen loppuvaiheessa pehmeä voi.

Alusta taikinaa, kunnes se irtoaa kädestä ja kulhon reunoista. Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa lähes kaksinkertaiseksi.

Leivo 20-22 pikkupullaa ja jaa ne kahdelle pellille. Kohota pullat liinan alla. Sekoita täytteen aineet keskenään.

Paina lasilla syvennys kohonneeseen pullaan, painele pohjat sormin huolellisesti. Kohota hetki liinan alla. Painele toistamiseen piirakkapohjat sormin ja voitele pullien reunat kananmunalla. Lusikoi täyte syvennyksiin.

Paista 225 asteisen uunin keskitasolla noin 10 minuuttia. Käännä pelti tarvittaessa, että kaikki pullat on kauniin kullanruskeita.

4 kommenttia:

Helna kirjoitti...

Ah, rahkapullia! Onpa sinulla vaativa isosisko!

Heli kirjoitti...

Eiku rahkapiirakoita :) No niin on!

Helna kirjoitti...

Aivan totta. Tohkeissani kirjoitin väärin. Shortsit. P.s. Wanhempi koemaistaja on vielä vaativampi ;-)

Heli kirjoitti...

No niin, ihmettelin jo, että mitä ihmetta :) Wanhempi koemaistaja on erittäin vaativa makustelija :)