maanantai 24. joulukuuta 2012

Sillihyytelö

Ennen joulua ajattelin, että tänä vuonna voisi mätihyytelön tilalla tarjota jotain muuta. Samoin mietin graavilohen osalta. Löysinkin kotikotiin tultuani äidin ET-lehden joulukuun numerosta (20) oivan sillihyytelön ohjeen. Lisäksi äiti graavasi siikaa.

Pidän matjessillistä ja sitä olenkin jo ennen joulua syönyt useamman kerran sipulin kanssa leivän päällä. Sillifileet vain viipaleiksi ja purkkiin myöskin viipaloidun tai silputun sipulin kanssa. Maistuu oikein hyvältä seuraavana päivänä ruisleivän päällä. Siihen vielä kananmunaa, niin onpas hyvää.

Tein lehden ohjeesta puolikkaan annoksen ja siitäkin tuli kahteen astiaan hyytelöä. Saimmekin nauttia sitä jo näin jouluaattoaamuna, nam!

Aattoaamun maisteluannos, isompi odottaa
vielä jääkaapissa.
4 liivatelehteä
1prk (2dl) kuohukermaa
1prk (200g) ranskankermaa
 ½dl silputtua ruohosipulia
½dl silputtua tilliä
1 pieni punasipuli
1pkt (150g) matjessillifilettä
ripaus valkosipulia
(suolaa)
1rkl sillifileiden liemi
2rkl sitruunanmehua

Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään.

Vaahdota kerma löysäksi vaahdoksi ja sekoita sekaan ranskankerma. Silppua ruohosipuli, tilli ja punasipuli, lisää kermaseokseen. Tee matjessillifileistä pientä hakkelusta. Sekoita kermaseokseen ja mausta valkopippurilla. Tarkista maku ja lisää ripaus suolaa tarvittaessa.

Kuumenna sillifileiden liemi sekä sitruunanmehu mikrossa. Valuta liivatelehdet ja sekoita kuumaan liemeen. Lisää ohuena nauhana massan sekaan ja sekoita hyvin.

Kaada hyytelömassa hyytelövuokaan tai muuhun kulhoon/vuokaan (kannattaa vuorata kelmulla). Anna hyytyä jääkaapissa seuraavaan päivään, jotta maut ehtivät tasaantua.

2 kommenttia:

kuusamolaiset kirjoitti...

Kiitos kovasti sillihyytelöstä jota mekin saimme maistaa. Kyllä oli hyvää.

Heli kirjoitti...

No mutta hyvä, että maistui ;) Tunnelmallista uuden vuoden odotusta sinne pohjoisemmas!