sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Kermainen juuressosekeitto

Kävimme sunnuntaikyläilemässä serkkujeni luona, kun vanhemmat ovat meillä nyt käymässä. Illalla oli tarkoitus hörppiä naapureiden kanssa glögiä. Niinpä päätin tehdä meille juuressosekeiton, joka oli ennen reissua helppo valmistella ja valmistui kotiin tultuamme nopeasti.

Lisäksi paistoin chorizoa ja tarjosin aamulla valmistamiani saaristolaissämpylöitä. Nyt kun on lumi maassa ja pakkastakin, maistuu sosekeitto mahdottoman hyvältä. Maistuisi tosin ilman sitä luntakin, mutta kovin kuumalla kelillä ei sentään. Ainakaan minulle.


1kg bataattia
1 juuripersilja
3-4 porkkanaa (minulla oli useampi pieni luomuporkkana)
1 iso sipuli
2 valkosipulia
1l vettä
2 kanaliemikuutiota
1tl timjamia
mustapippuria myllystä
1prk (2dl) kermaa
(ripaus suolaa)
 
Kuori ja kuutioi juurekset. Kuori ja pilko sipuli sekä valkosipulinkynnet. Laita kaikki ainekset kermaa ja suolaa lukuunottamatta kattilaan ja keitä, kunnes juurekset ovat kypsiä.

Soseuta keitto samettiseksi ja lisää joukkoon kerma. Sekoita hyvin ja tarkista maku. Lisää ripaus suolaa tarvittaessa. Tarjoa heti esimerkiksi paahdettujen chorizo-kuutioiden kera.


Ei kommentteja: