keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Mausteinen bataattilaatikko

Tämä joulun ensimmäinen aiemmin kokeilematon ruoka on valmis. Bataatti on herkullista ja sitä tulee syötyä monesti miltei ympäri vuoden. Kesällä tosin vähemmän. Nyt tuli ajankohtaiseksi kokeilla tätä meidän joulupöytään uutuutena, kun työkaverinikin kehui tehneensä ja maistuvanoloinen resepti löytyi.

Nyt on aikaakin kokkailla, kun olen jo joululomalla ja siirtynyt kotipuoleen joulunviettoon. Mies tulee töiltänsä sitten viikonloppuna perässä. Matkakaverina oli Lillan-kisutyttömme, sillä Basse-poika nukkui taannoin pois. Matka meni hyvin talven ihmemaata ihaillen, alkumatkasta pyrytti, välillä ihastelin runsaslumisia maisemia ja perillä odotti vähälumisempi lakeus.

Joulukuusen koristelin juuri ja aion vielä täyttää äidin tekemät lusikkaleivät. Huomenna hieman ruokaostoksia ja ehkä muutakin ja sitten perjantaina onkin luvassa kuumat oltavat pottu- sekä karjalanpiirakoiden leipomisen ja lihapullien tekemisen muodossa.

Rauhaisaa joulunalusaikaa kaikille lukijoilleni ja seuratkaahan, mitä muita jouluherkkuja vielä blogiin päivittyy. Näin syntyy mausteinen bataattilaatikko Koti ja keittiö 2009- ohjeen mukaan, hieman mukaellen.




1,5kg bataattia
2rkl voita
1½tl suolaa
1tl jauhettua inkivääriä
1tl kuminaa > jauhettuna 1½tl
1tl jauhettua chilirouhetta
2dl kuohukermaa
1dl korppujauhoja
vajaa 1dl tummaa siirappia
2 kananmunaa
1 ison appelsiinin mehu

(vuokaan: voita)

pinnalle:

voinokareita
hieman mantelijauhetta tai korppujauhoa

Kuori ja lohko bataatit. Keitä bataattilohkot kypsiksi ja survo soseeksi. Lisää muut ainekset (kananmunat viimeisten joukossa, ettei ne ala kypsyä kuumassa bataattisoseessa ennen aikojaan) ja vatkaa sähkövatkaimella kuohkeaksi.

Jaa massa uunivuokiin (keraamiset tai lasiset kannattaa voidella), tasoita pinta ja ripottele päälle hieman mantelijauhetta tai korppujauhoa. Lisää pieniä voinokareita.


Paista uunin keskitasolla 175 asteessa noin 40-60 minuuttia.

4 kommenttia:

Minka kirjoitti...

Nam, bataattilaatikko on niin ihanaa! :-)

Heli kirjoitti...

Hei Mimosa,

ja kiitos kommentistasi! :)

On kyllä hyvää ja ihmettelen nyt, miksen ole aiemmin tehnyt :)

Oikein makoisaa joulua sinulle!

Ella kirjoitti...

Ajattelin heti kun kuulin että teet bataattilaatikon et voisinhan minäkin kokeilla kun sinulla on ohje valmiina. Mutta tekemättä vielä jäi. Täytyyhän sitä syödä muulloinkin eikä vain jouluna niin vois kokeilla. Uskon että on hyvää.

Heli kirjoitti...

No ehdit vielä hyvin jouluksi ;)

Tämän maku paranee, kun laatikko saa vetäytyä ja maut tasaantua.