keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Omenalla ja auralla täytetty lihamureke sekä lihaliemessä keitetyt puikulat

Olen kopioinut tämän ruoan reseptin kokeiltavaksi joskus aikoja sitten Ruokalasta. Käytin tähän viimeiset kotikotoa saamistani omenoista. Omenasosetta olisi ollut kyllä pakastimessa, mutta omenat olivat jo sen verran pehmeitä, että ajoivat raastettuna virkansa soseen sijaan.

Paistoin murekkeen kakkuvuoassa ja tarjosin lisäksi lihaliemessä keitettyjä puikuloita sekä punajuurta. Tällaista herkullista kotona tehtyä ruokaa tällä kertaa!



800 g jauhelihaa (750g Snellmanin paistijauhelihaa)
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
1dl omenasosetta (laitoin kaksi omenaa raastettuna)
1 dl vettä
1dl korppujauhoa
2 kananmunaa
1-2 tl suolaa
mustapippuria
2 omenaa
2tl currya (reilu 1tl mietoa currytahnaa)
100g Aura-juustoa
nokare voita
Ota jauheliha huoneenlämpöön tuntia ennen kuin alat valmistaa mureketta.

Hienonna sipuli ja valkosipulin kynnet (raastoin tällä kertaa omenan kanssa). Sekoita kulhossa sipulit, omenasose, vesi ja korppujauho sekä mustapippuria ja suola. Anna turvota hetki. Sekoita joukkoon jauheliha ja kananmunat.

Kuori ja kuutioi omenat. Sulata pannulla nokare voita, lisää pannulle curry ja paista omenakuutioita siinä hetki.

Voitele ja korppujauhota pitkä leipävuoka ja taputtele puolet jauhelihaseoksesta sen pohjalle. Sekoita aurajuustomurut omenakuutioiden joukkoon ja lusikoi seos vuokaan. Taputtele päälle loput mureketaikinasta. Paista mureketta 200 asteessa 45-50 minuuttia.

lihaliemessä keitetyt puikulat:
5dl vettä
1 lihaliemikuutio
6-7 pienehköä puikulaa
nokare voita
Kuori perunat. Kuumenna vesi ja murenna joukkoon lihaliemikuutio. Keitä perunat kypsiksi ja nosta ne pois liemestä. Keitä keitinlientä kasaan, kunnes sitä on enää noin 1-1½dl jäljellä. Sekoita joukkoon nokare voita ja nosta perunat takaisin liemeen. Tarjoa omenalla ja auralla täytetyn lihamurekkeen kanssa.

3 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Mahtava idea tuo lihamureke kakkuvuoassa! Ehdottomasti pitää kokeilla seuraavalla kerralla.

Heli kirjoitti...

Kiitti :) Olikin helppo täyttää lihamureke tuossa kakkuvuoassa, kun saattoi laittaa taikinan vuokaan, muotoilla sen reunoille ja keskelle. Sitten vain täyte ja lopusta taikinasta kansi päälle. Tasaisesti näytti kypsyvänkin.

Aili Inkeli kirjoitti...

Onneksi löysin reseptisi! Pienillä kaapin sisällön sanelemilla muutoksilla (paisti -> sikanauta, korppujauho -> pottumuusijauhe, Aura -> Oltermanni, enkä paistanut täytteen omppuja) tuli aivan älyttömän hyvää mureketta. Ja potut ne vasta hyviä olivatkin voimakkaassa lihaliemessä keitettynä! Muuta kastiketta ei tarvitakaan. Tänks, Heli.