perjantai 18. marraskuuta 2011

Nauris-siskonmakkarapyttis

Inspiraation tälle paistetulle ruoalle sain siskomakkaroista chili-valkosipulivoissa. Ajattelin sitten kokeilla pyttikseen potun sijasta naurista eikä nauriiden keittäminen sen enempää aikaa vienyt kuin olisi pottujenkaan keittäminen. Ellei sitten olisi ollut jo valmiiksi vaikka edellispäivältä tähteeksi jääneitä pottuja. Tai nauriita :)

Naurishan on maultaan mieto ja sitä ainakin minun kouluaikaan oli usein välipalana ala-asteella. Setäni teki usein syksyisin naurishauvikkaita, mutta tänä päivänä ei naurista usein ruokapöydässä näe.

No, olipa tietenkin yksi näistä nauriista jotenkin kitkerä ja sitä tietenkin ehätin maistamaan, joten keitin nauriskuutiot sokerivedessä! Lopputulos oli kuitenkin maukas, kannustan kokeilemaan, jos vaikka siksi, että ruoan pääväri on mahtavan, piristävän keltainen.


1kg nauriita (esim. Vihannes Laitila)
1l vettä keittämiseen
6 sokeripalaa
50g voita
1pkt Korpelan siskonmakkaroita
1 iso chilipalko tai 2 pienempää
5 valkosipulinkynttä
mustapippuria myllystä
suolaa
Kuori ja kuutioit nauriit pieniksi kuutioiksi. Kuumenna vesi kiehuvaksi ja lisää siihen sokeripalat sekä nauriskuutiot. Keitä kymmenisen minuuttia, kunnes nauris on kypsää. Valuta keitinvesi pois.
Kuumenna voi ja purista siskonmakkarakakkaroita pannuun. Lisää silputtu chili sekä valkosipulinkynnet. Kuullota hetken aikaa niin, että makkaroihin tulee paistopintaa. Lisää joukkoon nauriskuutiot ja jatka kuullottamista hetki. Mausta mustapippurilla ja suolalla.

2 kommenttia:

Aili Inkeli kirjoitti...

Mistä näitä kielenvieviä reseptejä nyt pukkaa oikeen urakalla?? No, pidit pitkän tauon, mutta mulla loppuu aika! Nauriit on mahhhtavia! Varsinkin hauvikkaat, joita en ole saanut varmaan 15 vuoteen. Olin lomareissulla etelästä ja Oulun markkinoilta ostin annoksen. Yöpymiseni isäntäperhe vannotti, etten ikinä tule heille enää jos oon mättänyt kipollisen hauvikkaita! Hehee, Oulu-yhtiö hävisi silloin mulle hajuhaitoissa.
Sori, ei ole oikein ruokakommentti vaan kun en malttanut olla kertomati.

Heli kirjoitti...

No täältä niitä pukkaa! Marraskuussa laittamani ruoan ja leivonnaiset päivitin niinä päivinä,kun oli kuvissa päiväykset. Lokakuun suurimman osan päivitin viimeiselle päivälle. Oli tosi pitkäksi venynyt päivitystauko tosiaan.

Huh huh, kaasunaiheuttajia siis löytyy monenlaisia. Tämä pyttis ei tainnut erityisemmin aiheuttaa ylimääräistä kaasutusta. Ja mitäpä tuosta, vaikka olisi aiheuttanutkin :)

Oli kyllä omasta mielestäni maistuva idea korvata pottu nauriilla, vaikka tavallisesta pyttiksestä toki pidän kovasti. Nam ;)