sunnuntai 3. toukokuuta 2009

Parsa-parmankinkkupiirakka


Brunssilla tarjottiin myös uusimman Koti ja Keittiö-lehden ohjeen mukaan tehtyä parsa-parmankinkkupiirakkaa. Oi, kun tuore parsa maistuu hyvältä!

Minun makuuni ricotta ei tässä oikein toiminut, joten seuraavalla kerralla luultavasti vaihdan sen mascarponeen tai muuhun tuorejuustoon.* Käytin koko parsanipun, jossa oli 10 parsaa.

pohja:

125 g pehmeää voita
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1 dl parmesaaniraastetta
3 rkl maitoa

täyte:

1/2 nippua (250 g) vihreää parsaa

1 pkt (80 g) parmankinkkua
1 pkt (250 g) ricottajuustoa
1/2 dl tuoretta ruohosipulia hienonnettuna
2 dl kermaa
3 munaa
1/4 tl suolaa
rouhittua mustapippuria

lisäksi: 1 pss kuivattuja herneitä vuokaan

Nypi vehnäjauhot, rasva ja juustoraaste keskenään sekaisin. Lisää maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kääri taikina kelmuun ja anna sen vetäytyä jääkaapissa puoli tuntia.

Kauli taikina ohueksi levyksi ja asettele voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Painele haarukalla reikiä pohjaan. Laita päälle leivinpaperi ja kuivatut herneet.

Esipaista pohjaa uunin alatasolla 200 asteessa noin 10 - 15 minuuttia.

Esikäsittele ja keitä parsat. Valuta ja jäähdytä.

Sekoita ricottajuusto, ruohosipuli, kerma, munat ja mausteet. Kaada seos esipaistetun pohjan päälle. Kieritä parmankinkkusiivuja parsatankojen ympärille ja asettele parsat piirakan päälle.

Paista piirakkaa uunissa 175 asteessa noin 20 - 30 minuuttia.

* Paitsi, että vuorokauden päästä piirakan maku on tasaantunut eikä suutuntuma täytteestä ole lievän rakeinen ricotan takia niinkuin vastapaistetussa piirakassa.

Ei kommentteja: