maanantai 25. heinäkuuta 2011

Mansikka-valkosuklaahyytelökakku (gluteeniton)

Kesän viimeisimmistä mansikoista valmistin valkosuklaisen hyytelökakun. Pohjan tein gluteenittomista suklaahippukekseistä. Puolet hyytelömassasta kannattaa sekoittaa mansikoiden kanssa ja loppu kaataa mansikkamassan päälle. Näin saa ihanan pehmeän hyytelökerroksen kakkuun mansikkaisen lisäksi.


1pkt (150g) Pirkka gluteeniton suklaa cookie-keksejä
50g voita sulatettuna
½l vispikermaa
1pkt (250g) maitorahkaa
1 (130g) valkosuklaalevy
½dl tomusokeria
4-5 liivatelehteä
½l pilkottuja mansikoita
Murenna keksit paksussa muovipussissa. Sekoita joukkoon sulatettu voi. Painele halkaisijaltaan 24cm irtopohjavuoan pohjalle ja laita jääkaappiin siksi aikaa, kun teet hyytelömassan.
Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa noin puolet vispikermasta tomusokerin kera vaahdoksi, sekoita joukkoon maitorahka. Kuumenna loppu vispikerma ja sulata joukkoon valkosuklaa. Lisää joukkoon valutetut liivatteet ja sekoita hyvin.
Ota hyytelömassasta puolet ja kääntele mansikoiden kanssa. Kaada mansikkainen täyte keksipohjalle. Kaada varovasti loppu valkosuklaatäyte päälle. Laita jääkaappiin vähintään neljäksi tunniksi.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Heippa Heli! On kai tarkoitus että kerma/rahka vaahto sekoitetaan valkosuklaa/kerma vaahtoon? minne tomusokeri?? meillä tais tulla hieman erikoinen versio... Terkuin.Anja ja muut

Heli kirjoitti...

Hei Anja!

Hyvä huomio, kiitti! Onpas jäänyt pahus reseptistä se tomusokeri pois. Siihen kerman sekaan tomusokeri ja sitten vatkataan :) Lisään reseptiin!