sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Olutpata


Ohje tähän herkulliseen pataruokaan löytyi samasta Liharuokien klassikot-kirjasta, josta valmistin jo aiemmin
gulassikeittoa ja persilja-ruohosipulimykyjä .

Olutpata sai suuren suosion :) Ja olin todella tyytyväinen, että ruokavalinta onnistui täydellisesti! Padan lisäkkeenä tarjosin kermaista pottuvoita sekä yrttivoipatonkia.

Ainoa todellinen haaste oli löytää kaupasta portteri. Haimme alkudrinkkeihin cavaa Alkosta, mutta en edes ajatellut kysyä portteria sieltä. No, löytyi kaupan hyllystä yksi portteri kuitenkin: Okells Aile - Smoked Celtic Porter (4,7%, valm. Isle of Man).

Kirjan mukaan tämä klassinen flaamilainen olutpata on ihanteellinen kutsuruoka, koska sen voi valmistaa etukäteen. Niin teinkin, koska olin koko eilisen päivän koulutuksessa. Aamutuimaan esivalmistelin padan ja laitoin lähtiessäni uuniin 50 asteeseen. Kotiapulainen nosti sitten päivemmällä uunin lämpötilaa ja tulos oli onnistunut.

Muokkasin kirjan ohjetta omiin tarpeisiin sopivaksi. Laitoin koko puolen litran pullon portteria sekä puoli litraa lihalientä pataan, mutta vähempikin riittänee. Varsinkin kun haudutat pitkään ja hartaasti alhaisessa lämpötilassa tai leivinuunin jälkilämmössä.




1kg naudan sisäpaistia
öljyä
2 isoa sipulia lohkottuina
4 isoa porkkanaa leveiksi paloiksi viipaloituna
1 (200g) palsternakka kuutioina
3 valkosipulinkynttä hienonnettuna
3-4dl portteria tai muuta vahvaa olutta (Okells Aile Smoked Celtic Porter)
3-4dl lihalientä
2tl Provencen yrttimaustetta
2rkl kokojyväsinappia (esim. Dijon, laitoin 1rkl tav. Dijonia ja 1rkl makeaa kokojyväsinappia)
3tl fariinisokeria
suolaa ja mustapippuria

Ota paisti huoneenlämpöön siksi aikaa, kun valmistelet muut ainekset pataa varten. Kuori ja lohko sipulit, hienonna valkosipulinkynnet. Kuori ja viipaloi porkkanat reiluiksi viipaleiksi. Kuori ja kuutioi palsternakka.

Kuivaa lihan pinta ja leikkaa reiluiksi kuutioiksi. Kuumenna (valurauta)padassa öljyä ja paista lihapalat kauttaaltaan padassa. Nosta paistetut lihakuutiot odottamaan sivuun ja lisää pataan hieman öljyä. Kuullota sipulia ja valkosipulia hetki. Lisää sitten porkkanaviipaleet ja palsternakkakuutiot. Kypsennä hetki.

Laita lihapalat mehuineen pataan oluen, lihaliemen, yrttiseoksen, sinapin ja sokerin kanssa ja sekoita hyvin. Peitä pata kannella tai foliolla ja laita uunin alatasolle 150 asteeseen 6-7 tunniksi.

Lisää pataan mustapippuria ja tarvittaessa suolaa ennen tarjoilua.

6 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Toddella herkullista lihapataa, toivottavasti sitä saadaan lähiaikoina uudestaan! Nam nam!

Heli kirjoitti...

Joo, kyllä tätä joku kerta uudelleen varmaan tehdään. Onhan sitä vielä jäljellä!

Helna kirjoitti...

Kyllähän se varmasti maistuu, kun siihen kaataa pullotolkulla kalijaa.

Heli kirjoitti...

Helna, no ei nyt ihan niinkään! Tuo portteri on niin vahvaa, että yksi pullo varmasti riittää. Voihan se tosin olla, että kokista riippuen, voi mennä keittämiseen useampikin litra ;p

Anonyymi kirjoitti...

moi tunnistin recepti heti olen tehnyt suurinpirtein samalla tavalla mutta provence yrttien sijaan ohjeessa oli laakerinlehti ja muistaakseni myös vähän etikka
Se on tosi maukas. Kiitti

Heli kirjoitti...

Tosi kiva kuulla! On kyllä tosi maukas pataruoka! Tätä kun tein, niin vieraat muistelevat vieläkin :)