maanantai 1. marraskuuta 2010

Porsaanfilee siitakkeilla ja hapankaalilla




Hapankaalista oli uusimmassa Maku-lehdessä (syksy 5/2010) artikkeli ja muutama ohjekin. Ennenkuin hapankaalin jämät jääkaapissa ehtivät enempää happanemaan, käytin sen tähän herkulliseen liharuokaan.

Alkuperäisessä ohjeessa oli käytetty suppilovahveroita, mutta korvasin ne siitakkeilla. Valmistus vaatii aikaa, sillä liha marinoidaan ennen valmistusta. Eilen siis laitoin marinadiin ja tänään tein iltaruoaksemme. Hieman makeutta olisi saanut olla taittamassa marinadin ja täytteenkin happamuutta. Fariinisokeria oli ehkä liian vähän, joten ensi kerralla makeutta fariinisokerista enemmän tai loraus hunajaa joukkoon! Suluissa ohjeesta poikkeamat.




n. 700g porsaan sisä- tai ulkofileetä (porsaan pihvifilee)

marinadi:

3rkl öljyä
1rkl viinietikkaa
1rkl soijakastiketta
1rkl fariinisokeria
1tl mustapippuria

täyte:

100g suppilovahveroita (siitakkeita)
1 sipuli
3 viipaletta pekonia
100g valkosipulihapankaalia (hapankaalia ilman valkosipulia)
½dl kermaa (n. 1dl kuohukermaa)
(1rkl fariinisokeria tai hunajaa)

Poista tarvittaessa lihasta kalvot ja näkyvä rasva (en poistanut eikä pihvifileessä ole kalvoja).

Sekoita marinadin ainekset keskenään. Pane liha pakastuspussiin ja kaada marinadi päälle (sekoitin marinadin pakastepussissa ja laitoin lihan joukkoon). Kääntele siten, että liha maustuu kauttaaltaan. Marinoi jääkaapissa seuraavaan päivään.

Ota liha huoneenlämpöön noin tunti ennen valmistusta. Valuta ylimääräinen marinadi pois.

Hienonna sienet ja sipuli (pienin sieniä käsin sipuli-pekonipaistokseen). Suikaloi pekoni. Paista sieni-sipuli-pekoniseosta pannulla, kunnes enin neste on haihtunut (siitakkeista ei paljoa nestettä tule). Lisää valutetut hapankaalit ja jatka paistamista vielä hetki. Lisää lopuksi kerma ja anna kuohahtaa (hups, kerma unohtui kuohauttaa ja siksipä sitä olikin kastikkeeksi asti).

Leikkaa lihaan viiltoja sentin välein ja täytä viillot sieniseoksella. Pane liha uunivuokaan (laitoin ensin uunivuokaan, tein sitten vasta viillot ja täytin paistoksella) paista 200-asteisessa uunissa koosta riippuen ½-1 tuntia (paistoin 1h). Sisäfilee kypsyy nopeammin kuin ulkofilee. Jos pinta ruskistuu liikaa, peitä se foliolla (alensin puolessa välissä lämpötilaa 175 asteeseen). Anna vetäytyä uunista ottamisen jälkeen folioon peiteltynä noin 10 minuuttia ennen leikkaamista.

Ei kommentteja: