maanantai 31. tammikuuta 2011

Amerikkalainen appelsiinijuustokakku (gluteeniton)


Tämän täyteläisen juustokakun ohje löytyy Yhteishyvän Ruoka 1.11-lehdestä. Päätin piristää silmäleikkauksesta toipuvaa äitiäni ja leivoin juustokakun päiväkahvittelua varten. Kakusta tuli mehevä ja pehmeänmakuinen. Makeutta ei tullut liikaa, vaan juuri sopivasti.

Tein pohjan gluteenittomasta jauhoseoksesta, joten perhetuttavammekin saattoi sillä herkutella. Alkuperäisen ohjeen margariinin vaihdoin voihin.




pohja

150 g voita
3 rkl sokeria
1 kananmuna
3½ dl vehnäjauhoja

täyte

2 prk (à 200 g) appelsiinilla maustettua tuorejuustoa
150 g ranskankermaa
3 kananmunaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl perunajauhoja

päälle

ripaus tomusokeria

Voitele irtopohjavuoan (halkaisijaltaan 24 cm (en voidellut vuokaa ja äidin irtopohjavuoka taisi olla 22cm)) reunat ja päällystä pohja leivinpaperilla.

Valmista taikina. Vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa joukkoon kananmuna. Lisää jauhot ja sekoita nopeasti taikinaksi. Kauli taikina ja painele vuoan pohjalle ja reunoille (painelin taikinan käsin pohjalle ja reunoille).

Notkista tuorejuustot kulhossa. Sekoita joukkoon kaikki täytteen aineet. Kaada täyte vuokaan.

Paista kakkua 175 asteessa noin 50 minuuttia. Nosta kakku jäähtymään ritilälle. Anna kakun vetäytyä hyvin ennen tarjoilua.

9 kommenttia:

kitinen kirjoitti...

Täältähän pätevä blogi löytyi! Kunnianhimoinen tavoitteeni oli selata koko blogi läpi, mutta olen vielä vuoden 2010 puolella, kun piti jo itse lähteä hakemaan ruokaa xD

On muuten tosi hyvännäköinen tämäkin kakku sulla! Jopa paremman näköinen kuin lehdessä. Jonkun kanssa tästä just juttelin ja sanoi tätä tosi kuivaksi, mutta sun kuvassasi ainakin on tosi mehevän näköinen! :)

Ella kirjoitti...

Yritämpä minäkin tehdä tällaisen kun tulee viikonloppuna vieraita. Ko. henkilöt ovat ainakin ennen tykänneet juustokakuista. Hyvää viikonloppua kaikille ennenkaikkea blogin pitäjälle ja perheelle kotipitäjässä.

Ella kirjoitti...

Niinpä terin juustokakun, mutta ei tullut läheskään näin näyttävä. Läsähti 2 cm korkuiseksi plätyksi, missä lie vika, mutta maku oli hyvä. En saanut reinoiltakaan noin korkeaksi noin 1cn vain koreammalle pohjasta.No harjoitus tehnee mestarin.

Heli kirjoitti...

Hei kitinen ja kiitos vierailusta sekä ihanasta palautteesta :) Toivottavasti söit tarpeeksi jatkaaksesi blogini tarkastelua :D

Tuo juustokakku jäi kyllä sopivan kosteaksi, ihan vähän tahmaiseksi eli minun mielestäni oikein sopivaksi :)

Heli kirjoitti...

Hei Ella ja mukavaa viikonloppua Kuusamoonkin! :)

Mikähän siinä on nyt sitten tullut, kun kaakku on lätsähtänyt. Tuo täyte kohosi hieman pohjan reunuksen yli ja silloin ajattelin, että no tulipa hieno, jos jää semmoseksi "torniksi" tosiaan, mutta jäähtyessään lasku ja sitten tuli oikein tasainen. En osaa sanoa, oliko sillä mitään merkitystä, että vatkasin oikein kunnolla täytemassaa sähkövatkaimella. Joskus siitä olen kuullut varoittelua, että tulee massaan liikaa ilmaa sitten, mutta ei ainakaan omassa käynyt kuinkaan.

Mulla oli tuossa äidin 22cm halkaisijaltaan oleva irtopohjavuoka käytössä eli hieman alkuperäisen ohjeen vuokaehdotusta pienempi. Oliko sulla 24cm? Se voisi osaltaan selittää, että reunukset jäi mataliksi.

Älä nyt tästä lannistu, maku on kuitenkin pääasia ja uskon, että maistui makealta ;) Ja tosiaan, uusi kakku kehiin!

Ella kirjoitti...

Joo kyllä näkyi kakku maistuvan ulkonäöstä huolimatta. Mulla on vuoka halk. 24 cm. Minun vieraani oli tehnyt saman kakun eikä hänelläkään ollut noussut noin upeaksi kuin sinun kakku. Hänellä oli pohja tullut liian kova (mulla ei). Hän arveli että olisiko sulla ollut kaksinkertainen annos takinaa. Epäilen että ei mutta vuokan koolla on merkitys. Mutta pääasia että syötyä tuli. Hyvää työviikkoa kaikille työläisille.

Heli kirjoitti...

No voi rähmä sentään, mutta niinkuin sanoin, niin maku kuitenkin pääasia :)

Aivan oikein epäilit :) En ollut tuplannut taikinaa.

kitinen kirjoitti...

Mä olen nyt vähitellen käynyt blogiasi selaamassa aina lisää :) Toistaiseksi en ole vielä ehtinyt testata kuin innoittamanasi uunimakkaran käärimistä pekoniin, mutta enköhän mä kohta saa koko blogisi copypasteta itselleni xD

Tosi kivoja reseptejä sulla täällä paljon ja mikä parasta niin iso osa niistä osuu mun omaankin makuuni! Oikeasti kivaa, sillä harvoin mulla tulee vastaan tällaisia blogeja, joista saan reseptejä ja ideoita loputtomiin :) Jään siis seurailemaan uudempiakin päivityksiäsi!

Heli kirjoitti...

Tosi kiva kuulla, että blogini on onnistunut tarjoamaan sinulle innoitusta ja on mauiltaan myös mieleisesi :) Mukavaa, kun kommentoit!