sunnuntai 22. elokuuta 2010

Kirsikkapiiras


Mies täytti viikolla tasakymmeniä ja niitä juhlittiin sitten pienellä porukalla eilen. Postauksia synttäritarjoiluista tulee piakkoin, mutta tällaisen kirsikkapiiraan tein hänelle (ja itselleni ;p ) jo viikolla iltakahvilla maisteltavaksi.

Ohje on Pirkan Ruokalehdestä 8/2010, jota hieman muokkasin. Tulikin hyvää tuoreista kirsikoista, vaikka ehkä hieman ensin hauduttamalla olisi kirsikanmakua saanut marjoista enemmän irti.




75g voita
½dl sokeria
1 kananmuna
1½dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1tl vaniljasokeria

½l tuoreita kirsikoita
1tlk (150g) ranskankermaa
2 kananmunaa
½dl sokeria
1tl vaniljauutetta
2rkl sitruunanmehua

Halkaise kirsikat ja poista niistä kivet.

Vaahdota voi ja sokeri. Vatkaa joukkoon kananmuna. Sekoita vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri keskenään. Lisää jauhoseos taikinan joukkoon.

Levitä taikina voidellun piirakkavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle ja hieman reunoille.

Ripottele kirsikat taikinan päälle. Sekoita ranskankerman joukkoon munat, sokerit ja sitruunanmehu. Lusikoi seos piirakan päälle.

Paista piirakkaa 175 asteessa uunin keskitasolla 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ennen tarjoilua.


5 kommenttia:

Piia kirjoitti...

Ompas hyvännäköinen piiras!
Sivuillani on sinulle jotain, käyppäs vilkaisemassa :)

Heli kirjoitti...

Oi, kiitti kovasti ;)

Miäs kirjoitti...

Nami nami, mitä piirakkaa!

Anonyymi kirjoitti...

Tätä tuli testattua kun täytyi keksiä jotain tuoreista kirsikoista. Ranskankerman tilalle täytyi laittaa kermaviiliä, mutta tuskin ero on suuri. Oikein hyvää tuli, toimii! :)

Heli kirjoitti...

Olipa kiva, kun piirakka maistui sinullekin. Tuskin erottaa, oliko piirakassa kermaviiliä vaiko ranskankermaa. Tuli hieman keveämpi piirakastakin ;)