sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Grilliherkkuja kesältä 2011

Tosi kiva, kun taloyhtiössämme on kaasugrilli, jota voi halutessaan käyttää. Vietimme heinäkuun ensimmäistä sunnuntaita grillaillen. Samalla grillasin omaa nahkaani niin, että uutta on saanut luoda tilalle. Auts!

Söimme viljapossun filepihvejä, jotka maustoin savunmakuisella barbeque-kuivamarinadilla, broileri-pekonivartaita, Ukkopekka-grillimakkaraa sekä grillattuja kasviksia ja maissia. Lihalle tein kaksi grillivoita: yrttisen, jossa oli valkosipulia, oreganoa ja rosmariinia sekä auraisen, jossa oli aura pehmeä levittyvää sekoitettuna voihin. Lisäksi tarjolla oli vielä Lidlin perunasalaattia, jossa ranskankerma-ruohosipulikastike.

Voi, että oli hyvvää!

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Rippijuhlatarjoilut

Jonnan rippijuhliin tein monenlaista tarjottavaa, ainoastaan Brita-kakku jäi kuvaamatta :)

Karpalokeksit ja lusikkaleivät aprikoosihillolla

Suklaa-sitruunakakku suklaalla valeltuna

Sitruunatäytteinen suklaakakku

Hehkeä marjabrita (ei kuvaa valitettavasti)

Kasvisvoileipäkakku

Lohi-kaprispiirakka

Sieni-pekonipiirakka

Jonnan rippijuhlakakku

Jonnan kakku on miltei identtinen viime vuonna Jennille tekemäni kakun kanssa. Ehkä täytteestä tuli hieman täyteläisempi, kun laitoin siihen vielä sitruunamehua ja lorauksen kermaa notkistamaan tuorejuustoista täytettä. Koristelussa käytin mielestäsi kaunista Tuttifrutti Crushia.

Sieni-pekonipiirakka (gluteeniton, vähälaktoosinen)

Rippijuhliin tuli myös pari suolaista piirakkaa, joista toinen oli sieni-pekonipiirakka. Sovittiin, että teen piirakan gluteenittomana, koska jotain gluteenitonta tarjottavaa myös tarvittiin. Lisäksi valmistin makean Brita-kakun gluteenittomana.

Tein täytteen aiemmin keväällä valmistamani piirakan mukaan. Silloin tein piirakan filotaikinasta. Tavallisten herkkusienten asemesta käytin ruskeita herkkusieniä, koska ne säilyttävän kauniisti muotonsa myös kypsennettynä ja ovat myös mielestäni maukkaampia. Aura-juuston sijaan käytin markkinoilla jo hetken ollut Aura pehmeä levittyvä-juustoa.



pohja:
2½dl tummaa gluteenitonta jauhoseosta
100g laktoositonta voita
ripaus suolaa
½dl kylmää vettä
täyte:
250g pekonisiivuja
1 keskikokoinen purjo
200g ruskeita herkkusieniä
100g siitakesieniä
mustapippuria
½dl vähälaktoosista kermaa
2 kananmunaa
75g Aura pehmeä levittyvä-juustoa
Tee piirakkapohja ja painele se piirakkavuoan pohjalle sekä reunoille. Laita jääkaappiin odottamaan paistamista.
Paahda pekonisiivuja pannulla, kunnes niihin tulee väriä. Lisää suikaloitu purjo sekä pilkotut sienet. Kuullota hetki ja anna jäähtyä. Mausta mustapippurilla (suolaa ei tarvitse lisätä, koska täytteessä on suolaista pekonia ja juustoa). Sekoita joukkoon kerma ja munat. Levitä täyte piirakkapohjalle. Nostele päälle aura-nokareita.
Paista piirakka uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia.


Kasvisvoileipäkakku (4)

Jäin juuri lomalle ja nyt on aika päivittää blogia pitkästä aikaa. Sitten juhannuksen tekemistä niin leipomisen kuin lomavieraidenkin vuoksi on riittänyt.

Heinäkuun alussa sain valmistaa kahdellekin Jonnalle rippijuhlatarjoiluja. Toisen Jonnan juhliin meni mm. paprika- ja avokadotäytteinen kasvisvoileipäkakku.



graham- ja täysjyväpaahtoleipää
kasvislientä
keltaisia ja punaisia paprikoita paahdettuna
Afrikan paprika-tuorejuustoa
savutettua paprikajauhetta
avokadoa
sitruunamehua
kesäsipulia varsineen
ranskankermaa
mustapippuria
suolaa
tuorejuustoa
kevytmajoneesia
jääsalaattia
rucolaa
paprikaa
oliiveja