sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Kinkku-juustosarvet

Näitä ihania juustosarvia huomasin parissakin blogissa leivotun ja pitihän sitten itsekin leipaista. Mieleisen reseptin löysin Kotikokki.net-sivustolta. Muistan näitä 80-luvulla leiponeeni. Ei näitä kait kuitenkaan kotitaloustunneilla tehty?

Juustoraasteen sekaan sekoitin loput Castellon creamy blue-juustosta, kun sitä viikolla jäi tehdessäni uunimakkaraa. Voitelua varten sekoitin rikotun kananmunan joukkoon tilkan täysmaitoa. Ripottelin päälle loppusilaukseksi unikonsiemeniä. Näihin sarviin ei ainakaan meillä laitettu juustoa enää, ainoastaan juuri unikonsiemeniä.

Kyllä pieni retroilu kannatti, sillä sarvet olivat kerrassaan hyviä.  Ihanan pehmeitä ja mehevän makuisia! Mukava sunnuntai-iltapäivän kahvihetkeen. Sisko toi mukanaan palan bravuuriaan unelmatorttua makeaksi herkuksi.


6dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
2rkl sokeria
100g voita
2dl täysmaitoa
25g hiivaa
 
täytteeksi:
 
ylikypsää kinkkua pienenä rouheena
juustoraaste-homejuustosekoitusta
 
päälle:
 
munamaitoa
unikonsiemeniä
 
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon voi. Kuumenna maitoa mikrossa haaleaksi. Liuota maidon joukkoon hiiva. Kaada neste jauhoseokseen ja vaivaa taikinaksi.

Anna taikinan kohota ja jaa se sitten kahteen osaan. Kauli taikina pyöreään muotoon ohueksi ja leikkaa sitten esim. taikinapyörällä kahdeksaan osaan. 
Asettele juustoa ja kinkkua kullekin taikinapalalle. Kääri tiiviille rullalle niin, että kolmion terävä kärki ja sarven alle. Anna kohota liinan alla.

Sekoita kananmuna ja tilkka maitoa hyvin keskenään. Voitele muna-maidolla sarvet ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista sarvet uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.
 


Ei kommentteja: