perjantai 27. huhtikuuta 2012

Moussaka

Jatketaan paellan innoittamana Välimeren tunnelmissa ruokatehtävälistalla majailleella moussakalla. Edelliskerrasta on kulunut todella pitkä aika. Tähän ruokaan antoi vielä oivan sykäyksen mahdottoman hyvä munakoiso-tarjous :) Enhän minä tarjousten perässä juokse. - En niin, mutta hyvät tarjoukset ovat eri asia ;) Ja liikkua voi muutenkin.

Munakoisosta saat kasvishöystöön herkullisen lisän. Siitä tulee myös ihanaa munakoisotahnaa Jamie Oliverin tapaan. Onkin ainuita kyseisen kokin tekemiä ruokia, joita olen edes kokeillut ja hyväksi havainnut. :)

Kävin tutkimassa useampia moussaka-reseptejä, mutta mikään niistä ei maistunut juuri sellaiselta, jonka halusin valmistaa. Minusta ainoastaan munakoiso kuuluu moussakaan eli tästä ohjeesta on turha etsiä pottua. Jossain ohjeessa mainittiin kaneli. Juustona halusin käyttää voimakasta koskenlaskija-sulatejuustoa. Niinpä sitten koostin oman moussaka-reseptin.

Paahdoin munakoisosiivut oliiviöljyn kera uunissa, niitä ei todellakaan tarvitse "itkettää". Jauhelihaiseen kastikkeeseen lorautin punaviiniä. Juustokastikkeeseen tuli paljon juustoa. Ihan hirviän hyvvää! Sitä vain ihmettelin jälkikäteen, että miksi ihmeessä tein näin aikaa vievän ruoan arki-iltana? Onneksi lopputulos palkitsi vaivannäön :)


2 isohkoa munakoisoa
oliiviöljyä
sormisuolaa
jauhelihakastike:
loraus oliiviöljyä
1 iso sipuli
3 valkosipulinkynttä
5 isoa herkkusientä
400g naudan paisti- tai vähärasvaista naudanjauhelihaa
mustapippuria myllystä
sormisuolaa
1tl timjamia
¼tl kanelia
½dl punaviiniä
1tlk (500g) tomaattimurskaa
2 sokeripalaa
juustokastike:
2rkl voita
½dl täysjyvävehnäjauhoa
5-7dl täysmaitoa
1pkt (250g) koskenlaskija voimakasta
valkopippuria

Pese ja leikkaa munakoisoista päät pois. Leikkaa vajaan sentin paksuisiksi siivuiksi. Sudi molemmin puolin oliiviöljyllä (varovasti, sillä munakoiso on kuin pesusieni ja imee öljyä itseensä). Ripottele päälle hieman sormisuolaa. Paahda 200 asteessa, kunnes viipaleet ovat saaneet kunnolla väriä. Käännä viipaleet ja paista toisellekin puolelle paistopinta.
Minulla mahtui yksi munakoiso pellille, joten kahteen otteeseen pitää paahtaa, mutta sillä välin voi valmistaa kastikkeet.
Silppua sipulit ja kuullota niitä oliiviöljyssä. Lisää hienonnetut herkkusienet ja kuullota ennenkuin lisäät jauhelihan. Mausta ja lisää nestemäiset ainekset. Anna hautua sillä aikaa, kun munakoisot paahtuvat uunissa. Lisää lopuksi kastikkeeseen pari sokeripalaa makua pyöristämään.
Sulata voi kasarissa ja sekoita nopeasti joukkoon vehnäjauho. Lisää maitoa vähitellen. Täysjyvävehnäjauhoihin saattaa mennä hieman enemmän maitoa. Lisää sulatejuusto nokareina ja sekoittele miedolla lämmöllä kypsentäen juustokastike valmiiksi. Lisää lopuksi ripaus valkopippuria.
Kokoa moussaka levittämällä ensin jauhelihakastiketta pohjalle. Sitten kerros paahdettuja munakoisosiivuja, jauhelihakastiketta ja juustokastiketta. Kokoa kuten lasagne, päällimmäiseksi juustokastiketta.
Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 30 minuuttia tai kunnes paistoksen pinta on kauniin ruskea.



3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nautajauhelihan kun vielä vaihtaa karitsanjauhelihaan niin parempaa ei ruoka voi olla...

Heli kirjoitti...

Hyvä idea, pitääpä kokeilla! Kiva, kun kommentoit :)

Vilperi kirjoitti...

Onko pakko sormeilla kreikkalaista perinneruokaa omilla sovellutuksilla? Kannattaisi laittaa mukaeltu moussaka nimeksi!