torstai 26. huhtikuuta 2012

Munakasleivokset kalkkunatäytteellä (gluteeniton)

Erään huhtikuisen sunnuntain päiväkahville tein kokeeksi munakkaasta leivoksia. Munakkaaseen en käyttänyt ollenkaan vehnäjauhoa, vaan mantelijauhoa. Kiva pilkullinen pinta tuli itsestään mustapippuri-tuorejuustosta, joka painui pohjalle ja toisinpäin kääntämällä antaa muuten simppelille ruoalle ulkonäköä.

Valmiista kalkkunan fileestä tein täytteen. Aika perinteisen sellaisen, mutta ainakin omaan suuhun maistuvan.

Helppo ja suhteellisen nopea kahvipöydän tarjottava.


munakasmassa:
3 kananmunaa
noin 75-100g mustapippuri-tuorejuustoa
1dl mantelijauhoa
ripaus suolaa
täyte:
100g valmista kalkkunafilettä kuutioina
2 kevätsipulia
50g valkosipuli-tuorejuustoa
2rkl ranskankermaa
½tl tuoretta rosmariinia silputtuna
Sekoita munakasmassa ja levitä se tasaisesti voideltuun tai leivinpaperoituun pieneen uunivuokaan. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla noin 30 minuuttia tai kunnes munakkaan pinta on napakka. Anna jäähtyä.
Kuutioi kalkkunafilee ja silppua kevätsipulit sekä rosmariini. Sekoita muiden ainesten kanssa.
Puolita munakas ja levitä täytettä puoliskolle. Nosta toinen puolisko päälle niin, että munakkaan alapinta jää päälle. Anna vetäytyä tarjoiluun saakka ja leikkaa sitten annospaloiksi. Päälle voit laittaa hieman yrttiöljyä.

Ei kommentteja: