sunnuntai 13. maaliskuuta 2011

Atte Albertin tennarit


Sain taannoin pyynnön tehdä pienen pojan ristiäiskakkuun koristeen. Olin aiemmin bongannut
Mansikkamäestä aivan ihanat suloiset pienet tennarit. Ehdotin siis tennareita koristeeksi, koska ne olivat niin suloiset, sellaisia harvemmin varmasti näkee ristiäiskakun päällä, koska en ollut itse niitä koskaan ennen tehnyt ja halusin päästä kokeilemaan :)

Vaikka olin noita tennareita käynyt monen monta kertaa ihastelemassa, en valitettavasti osaa tehdä oikeastaan mitään koristeita ilman konkreettista syytä. Nyt oli siis hyvä syy! Vähän tosin hirvitti ihan kylmiltään alkaa tehdä ihan uusia koristeita, mutta hyvinhän ne aivan loistavilla ohjeilla onnistuivatkin. Kiitos Ebelle kaavoista ja kuvasarjasta!

Koristeet ovat kokonaan tehty sokerimassasta (Staedter). Yhden uuden työkalunkin eli
pyöräleikkurin hankin tätä varten. Tulikin tarpeeseen, koska sillä sain leikattua sokerimassasta osat helposti ja ennenkaikkea siististi. Tennareiden ja nimilaatan nyöri on ompelutarvikeliikkeestä.

Harmittavasti kuvat ovat epätarkkoja, koska otin ne aamutuimaan vähäisessä valossa. Salamalla otetut valoittuivat liikaa.


4 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

Ihanat! ;)

Heli kirjoitti...

Kiitti :)

helna kirjoitti...

Hellanlettas ja wau ja voi tsiisus! Oot sinä haka!

Heli kirjoitti...

Kiitti sis :) Oon kyllä tyytyväinen lopputulokseen itsekin. Kerrankin :D