lauantai 3. lokakuuta 2009

Tomaattikeitto


Syksyn sadolla jatketaan edelleen... Tämän keiton keitin tuttavien itsekasvattamista tomaateista, joita vanhemmat toivat ison laatikollisen mukanaan :) Kiitokset Aarolle ja Eilalle :)

Jännä tuo tomaattikeiton väri, se oli paremminkin porkkanakeiton väristä kuin tomaattikeiton. Sellaisen, kun purkkitomaatista saa.. Makua antamassa keittämisen aikana oli basilikan varsia. Niistä irtosikin kivasti makua.

Tomaattikeiton kanssa tarjosin valkosipulisia leipäkrutonkeja sekä mozzarellahelmiä.



½dl oliiviöljyä
2 isohkoa sipulia
10 isohkoa tomaattia
5 palaa sokeria
5dl vettä
5 basilikan vartta (ilman lehtiä)
5rkl tomaattipyreetä
mustapippuria myllystä
(savu)suolaa
hieman joko kuivattua tai tuoretta basilikaa

Lohko sipulit ja laita oliiviöljyyn kuullottumaan. Poista tomaateista kannat ja lohko muutamaan palaan. Lisää sokeri, vesi ja basilikan varret. Anna kiehua poreillen puoli tuntia.

Ota pois basilikan varret ja lisää tomaattipyree sekä mausteet. Anna hautua vielä toiset puoli tuntia.

Sekoita keitto tasaiseksi sauvasekoittimella ja jos haluat keitosta aivan sileää, paseeraa se siivilän läpi. Lisää valmiiseen keittoon vielä hieman basilikaa.

Tarjoa joko parmesaanin tai mozzarellan kera. Itsepaistetut valkosipulisen leipäkrutongitkin maistuvat ihanalta keiton kera, kun leipä hieman imee keittoa itseensä. Nam! :)

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Keitto oli tosi hyvää!

heli kirjoitti...

Kiittis! :) Oli kyllä, vaikka mietinkin, minkälainenhan lopputuloksesta mahtaa tulla :)