torstai 28. kesäkuuta 2012

Vadelma-kreemikakku

Kesälomalainen bongasi herkullisennäköisen kakun Kodin Kuvalehdestä nro 10. En ennen olekaan kokeillut kakkuun ainoastaan voikreemiä ja niinhän siinä kävi, että muokkasin reseptiä lisäten voin sekaan tuorejuustoa.

Kakku saa mielellään tekeytyä vaikka edellisillasta seuraavaan päivään, jotta maut ehtivät tasaantua. Tein kakun valmiiksi aamuvarhain ja nautimme ensimmäisen kerran sitä puolenpäivän aikaan. Nyt illalla kakku oli jo ehtinyt vetäytyä ja oli oikein hyvää. Silloin aiemmin oli kovin makeaa.

Kakku oli tarkoitettu lähinnä miähen nimpparikakuksi, mutta juhlistimme sillä niin isäni tulevia kuin kummipoikani taannoin viettämiä ja veljensä aiempia nimppareita. Monta nimpparia yhdellä kertaa :)

Siitä mukava tehdä tällainen yksi kreemi, jolla kakku täytetään ja myös kuorrutetaan, ettei erillisiä kermavaahtoja tarvita. Ehkä joskus uskaltaudun heittäytyä hulvattomaksi ja tehdä pelkästään voista kreemin. Alkuperäiseen kakkuun oli täytteeksi laitettu amerikkalaisia oreo-keksejä, mutta korvasin ne minidominoilla, kun ei Kaakkurin Citymarketista oreoita löytynyt enkä muualta lähtenyt etsimään.



pohja:
4 kananmunaa
1½dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoja
3rkl kaakaojauhetta
1tl leivinjauhetta


kostutus:
1½dl laimennettua vadelmamehua


vadelma-kreemi:
250g vähäsuolaista/suolatonta voita
1rs (200g) Philadelphia maustamatonta tuorejuustoa
400g tomusokeria
5rkl paseerattua vadelmasurvosta

 

lisäksi:
2dl murskattuja minidomino- tai oreo-keksejä
1rs pensasmustikoita

päälle:
50g tummaa suklaata rouhittuna
1rs vadelmia
Voitele ja korppujauhota halkaisijaltaan 24cm vuoka. Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen.

Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Siivilöi kuivat aineet joukkoon ja sekoita varovasti, mutta hyvin taikinaksi. Kaada uunivuokaan ja paista uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Jäähdytä hetki ja kumoa sitten kakku leivinpaperin päälle. Laita vuoka takaisin kakun päälle ja anna jäähtyä kokonaan.

Tee kreemi. Sekoita ensin huoneenlämpöinen voi ja tuorejuusto pienen tomusokerimäärän kanssa hyvin sekaisin. Sekoita vatkaimella lisäten tomusokeria vähitellen. Vatkaa, kunnes seos on kuohkeaa. Lisää viimeiseksi paseerattu vadelmasose kreemiin.

Murskaa keksit ja jaa kakkupohja kolmeen osaan. Rouhi suklaa valmiiksi.
Aseta ensimmäinen kerros kakkupohjaa tarjoiluvadille ja kostuta. Nosta kreemiä pohjalle. Levitä niin, että kreemiä on reilun sentin kakun ulkoreunalta hieman enemmän kuin keskellä. Ripota puolet keksirouheesta kreemille ja päälle puolet mustikoista. Nosta toinen kakkupohjakerros päälle ja paina varovasti. Toista täyttäminen.

Kuorruta kakku kreemillä. Ripottele päälle suklaarouhe ja painele vadelmat kruunuksi kakun päälle. Anna tekeytyä kylmässä vähintään muutama tunti, mieluummin kuitenkin seuraavaan päivään.

Ei kommentteja: