perjantai 22. kesäkuuta 2012

Italialainen perunasalaatti

Tämä herkullinen perunasalaatti valmistui miltei "mitä kaapista löytyy"-periaatteella. Keitettyjä pottuja jääkaapissa tosiaan oli varmaan puolisen kiloa. Olin ostanut juhannusta varten myös aurinkokuivattua tomaattia ja rucolaa, joten päätin tehdä sitten italialaistyyppisen pottusalaatin. Puolinainen oliivipurkkikin odotti tyhjentämistä, joten niistä saatiin suolaisuutta ja makua mukaan.


Äiti kuori pottuja ja minä pilkoin muut ainekset ennenkuin siirryin myös kuorintapuuhiin. Ei uusia perunoita välttämättä tarvitse edes kuoria, mutta meillä isämme (86v) on asiasta aika tarkka ja hänen mielekseen pitää potut salaattiin kuoria.


Salaattiin voisi halutessaan lisätä mozzarella-palloja tai vuolla sekaan parmesaani-lastuja. Maistuu varmasti grillatun lihan tai broilerin kanssa oikein hyvin. Maistui nimittäin makkarankin kanssa :)


Maistuvan ruokaisaa keskikesänjuhlaa kaikille blogini lukijoille!




500g uusia keitettyjä perunoita
1 kesäsipuli varsineen
 ½ ruukkua rucolaa
½ purkkia aurinkokuivattuja tomaatteja
½ dl tomaattien öljyä
½ purkkia vihreitä oliiveja
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa

Kuori ja pilko perunat kuutioiksi. Silppua sipuli, rucola ja aurinkokuivatut tomaatit. Sekoita öljyn, oliivien ja mausteiden kanssa. Lisää perunakuutiot ja tarkista maku.

Ei kommentteja: