maanantai 22. elokuuta 2011

Yrttivoissa paistettua juusto-possupihviä ja tomaattispagettia

Josko sitä ryhdistäytyisi näin loppukesästä ja päivittäisi kokkailuja sitä mukaan, kun niitä tulee tehtyä :) Tänään oli valmistettava ohuet possun ulkofilepihvit ja olinkin niistä ideoinut jo mieleiseni. Ostin jo kauan, siis oikeasti kauan aikaa sitten Silvan valmistaman mustatorvisieni-sulatejuustopurkin, mutta eipä siitä ole tullut sitä alunperin suunnittelemaani piirakkaa, saati muita matkan varrella ajattelemiani ruokia valmistettua.

Nyt tein niin, että laitoin kunnon nokareen juustoa pihville ja painelin toisen pihvin tiukasti päälle. Koska noissa ohuissakin ulkofilepihveissä näytti olevan rasvareunus, leikkasin reunoihin viillot, ettei pihvit ala paistettaessa kipristyä mutkalle. En muuta maustetta pihveihin laittanut, vaan paistinpannulle aimo nokare yrttivoita. Yrttivoin tein joskus kesällä grillatessani. Siinä oli valkosipulia, rosmariinia, persiljaa, timjamia ja oreganoa sekä mustapippuria ja sormisuolaa voihin sekoitettuna.

Pihveihin otetaan pannulla kunnon paistopinta molemmin puolin ja sitten pannu tai pihvit uunivuoassa uuniin. Siellä saavat muhia sen hetken, kun keität pastan. Meillä oli pitkää tomaattispagettia, jonka lisäksi tarjosin tomaattikuutioita sekä ohuita punasipulirenkaita.


1pkt (750g) viljapossun ohutleikettä
1-2tl Silva mustatorvisieni-sulatejuustoa/pihvi
75-100g yrttivoita

Jälkipaisto uunin keskitasolla 125 asteessa.

Tuo sienisulatejuusto oli oikea hyvää pihvin sisällä, joten sitä tule käyttämään jossain vaiheessa myöhemminkin. Se varmasti sopii tosi hyvin johonkin keittoon, vaikka ihan sienikeittoonkin!

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos upeista resepteistä, en ymmärrä, että törmäsin tänne vasta äsken. Tuli nälkä :D

Heli kirjoitti...

Voi kiitti paljon! Mahtavaa, kun löysit ja kommentoit, kiitos!