sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Mansikkapavlova

Ruokaisan sunnuntaipäivän päätös oli meillä tällä kertaa mansikkainen pavlova.

Kiva, kun kauppaan on jälleen tullut marjojen myyntikoju. Vielä kaikki tietty ulkomaista tuotantoa. Myyjätyttö noukki ostamistani espanjalaisista mansikoista huonompia pois, mutta tänään niitä sai heittää liki kolmanneksen menemään. Onneksi eivät hirveän kalliita silti olleet.

Tein eilen marenkipohjan valmiiksi. Tänään kävin muilla kauppa-asioilla ja mukaan tarttui jogurttirahkapurkki (Ehrmann). Päätin keventää (hehheh) täytettä laittamalla puolet kermaa ja puolet tuota jogurttirahkaa. Lopputulos oli kyllä mukavan raikas.

Teen varmaan pavlovan tänä kesänä useamman kerran :)



marenkipohja:
4 kananmunan valkuaista
2 2/3dl sokeria
1tl viinietikkaa
½tl vaniljasokeria
2/3rkl maissitärkkelysjauhoa (Maizena)
Vatkaa valkuaiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää viinietikka sekä siivilöi jauheainekset sekaan. Vatkaa vielä, että vaahto on kiinteää. Lusikoi marenkimassa öljytylle leivinpaperille ja muotoile niin, että laidat ovat hieman keskustaa korkeammalla. Voit myös pursottaa marenkimassan leivinpaperille.
Paista marenkia 1-1½ tuntia uunin keskitasolla 100 asteessa. Anna jäähtyä hyvin.
Mansikkaiseen pavlovaan tarvitset lisäksi noin litran tuoreita mansikoita ja saman verran kermavaahtoa tai kermavaahto-jogurttirahkaseosta, joka on makeutettu tomusokerilla. Koristeeksi voit ripotella tummaa suklaarouhetta päälle!

4 kommenttia:

Mervi kirjoitti...

Näyttääpä erittäin hyvältä!
Meidän lähi-isonkaupan edustakäytävällä oli jo myynnissä kotimaisia mansikoita. Pitihän niitä maistaa, ja oli makeita...

Heli kirjoitti...

Oli herkkua :) Voi että, olisipa meilläkin ollut, harmittaa..

Helna kirjoitti...

Söittekö tämän kahdestaan? ja sitten sauvakävelitte viisi tuntia?

Heli kirjoitti...

Helna "hannapartanen" sikso hyvä. Söin pavlovan siltä istumalta yksin :) Ymmärrän huolestumisesi, varsinkin, kun et ollut jakamassa nautintoa kanssani :) Ei vainkaan, sitä on vielä jääkaapissa.