sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Raparperi-marenkitorttu

Kutsuin siskon sunnuntaiksi raparperikakkukahville. Hän aikoi polkaista meille pyörällä, joten kyseli myös suolaisen tarjottavan perään. Tein sitten tämän leivonnaisen lisäksi broileri-paprikapiirakkaa vuohenjuustolla.

Otin marenkisen raparperitortun ohjeen uusimmasta Pirkka-lehdestä (6-7/2014). Lehden kuvassa täyte on kauniin punertavaa. Omassa piirakassa täyte oli aluksi jopa harmahtavaa, mutta muuttui sitten vihertäväksi. Jos siis haluat kauniin värisen täytteen, valitse raparpereista ne punaisimmat tähän leivonnaiseen.

En tyytynyt tekemään ranskalaista marenkia, vaan kuumensin valkuaiset sekä sokerin vesihauteessa ja vispasin niistä sitten sveitsiläisen marengin. En laittanut marenkihunnutettua torttua enää uuniin, vaan tohotin kaasupolttimella kauniin pinnan.

Pirkka-lehti oli oikeassa, sillä "raikkaan kirpakka raparperi kesyyntyy makean ja pumpulinpehmeän marenkipilven alla". Olen samaa mieltä.

Hieman muokkasin alkuperäistä ohjetta...


pohja:
 
2½dl vehnäjauhoja
3rkl sokeria
½tl jauhettua vaniljaa
1tl leivinjauhetta
100g voita
1 kananmunan keltuainen
 
täyte:
 
noin 400g pieniksi paloiteltua raparperia
¾dl sokeria
1½dl vettä
2rkl Maizenaa
3 kananmunan keltuaista
1rkl voita
 
marenki:
 
4 kananmunan valkuaista
1dl sokeria
 
Sekoita pohjan kuivat aineet keskenään ja nypi joukkoon pehmeä voi. Lisää keltuainen ja muovaa tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina leivinpaperoidun halkaisijaltaan 26cm irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista pohjaa uunin keskitasolla 200 asteessa noin 15 minuuttia.
 
Kuumenna kattilassa raparperinpalat, sokeri ja ½dl vettä. Keitä muutama minuutti, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Nosta pois liedeltä ja jäähdytä esim. kylmässä vesihauteessa kädenlämpöiseksi.
 
Sekoita raparperiseokseen veteen (1dl) sekoitettu maissitärkkelys sekä keltuaiset. Kuumenna kiehuvaksi samalla sekoittaes, kunnes täyte saostuu. Sekoita lopuksi sekaan voinokare.
 
Kuumenna vesihaude ja sen päällä kuumuutta kestävässä kulhossa valkuaiset sekä sokeri 65 asteiseksi. Vatkaa sen jälkeen kovaksi marengiksi.
 
Levitä jäähtynyt raparperitäyte torttupohjalle. Pursota tai levitä marenki päälle. Laita hetkeksi uuniin grillivastuksen alle, kunnes marenkiin tulee kullanruskeita huippuja tai paahda hetki kaasupolttimella.
 



Ei kommentteja: