sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Persikka-passionjäätelö

Ensimmäinen itse tekemäni jäätelö!!!

Ostin viime kesänä jäätelökoneen, sellaisen yksinkertaisen ja halvan. Kesä taisi mennä liian nopeasti, sillä en tehnyt kertaakaan sillä jäätelöä. Olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että ensi kesänä varmasti. Ja niin tein, aloitin kaiken lisäksi tarpeeksi varhain keväällä. Vaikka voihan jäätelöä tehdä ja syödä vuoden ympäri. Ainakin, jos mieheltä kysytään :)

Etsin ja etsin sopivaa ohjetta. Päädyin sitten muokkaamaan Valion ohjetta muista lähteistä kertyneiden ideoiden pohjalta. En ollut lopputulokseen täysin tyytyväinen. Maku oli kohdillaan, mutta hienoista jäähileen tuntua oli suutuntumassa.

Se saattoi johtua makuaineksista, joita en millään tavalla valmistellut muuten kuin pilkoin persikan ja kaavin passion-hedelmän kuorista. Passion-hedelmä on yksi lempimakujani ja se sovi oikein hyvin persikan kanssa. Pitääkin tehdä joskus ihan vain passion-hedelmäjäätelöä.

Tällä annoksella massaa on litran verran, joten ota se huomioon, mikäli käytät jäätelökonetta. Minulla on litran vetoinen laite, mutta massaa oli liikaa. Opin tästä, että kokeilen seuraavalla kerran pienemmällä nestemäärällä.

Jäätelötötteröä on vaikea kuvata, kun ei ole kunnon pidikettä, valotusta ja kamerakin näyttäisi olevan jo aikansa elänyt..


1prk (397g) kondensoitua maitoa
5dl kermaa
6 kananmunan keltuaista
2½dl maustamatonta kreikkalaista jogurttia
1prk (= noin 6-7kpl) persikanpuolikkaita
4 passion-hedelmää
 
Erottele kananmunan keltuaiset valmiiksi.

Kuumenna vettä kattilassa vesihaudetta varten. Sekoita kondensoitu maito ja puolet kermasta teräskulhossa ja laita vesihauteeseen kuumenemaan. Sekoita keltuaiset lopun kerman kanssa ja sekoita maito-kermaseokseen. Sekoita seosta, kunnes se paksunee keltuiaisten kypsennyttyä. Sekoita viimeiseksi joukkoon jogurtti. Laita massa jäähtymään jääkaappiin ainakin neljäksi tunniksi.

Pilko persikanpuolikkaat pieniksi paloiksi. Kaavi passion-hedelmät kuoristaan. Jos et käytä jäätelökonetta, sekoita hedelmät jäätelömassaan ja laita rasiassa pakastimeen. Käy aluksi sekoittamassa jäätelöä muutaman kerran. Jäätelökoneella tehdessäsi, toimi ohjeen mukaan.


Ei kommentteja: