keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Mozzarellatäytteiset broileripullat kasviskastikkeen kera

Mitäpä muuta sitä arki-iltana töiden jälkeen tekisi kuin monimutkaisen aterian meille kahdelle. Kyllä yritin keksiä, lusmuilla ja liueta tämän tekemisestä, jonka itse vielä ideoin. Mutta kuten useimmiten, loppujen lopuksi ei aterian tekemiseen mennytkään koko iltaa. Ja lopputulos palkitsi syöjänsä.

Tein ensin kastikkeen tai höystön, miten sitä nyt haluaa kutsua. Sen kanssa voi toki tarjota pastaakin, mutta minusta kastike pullineen oli tarpeeksi ruokaisaa ilmankin. Olin niin tyytyväinen, miten hyvin miedot broileripullat sopivat maukkaan kastikkeen seuraksi. Halutessaan voi kastikkeeseen lorauttaa tilkan punaviiniä, mutta makua on jo kyllä tarpeeksi ja riittävästi.

Aikaa meni eniten kasvisten pilkkomiseen, mutta samalla kun ne hautuivat kasarissa, ehti hyvin pyöräyttää yksinkertaisen lihapullataikinan ja tehdä pullatkin valmiiksi. Koko toimitus kesti arviolta kolme varttia, vaikken tarkkaa aikaa ottanut. Ennen ruokailua kesti kuitenkin sen tunnin verran, sillä annoin pullien vielä hautua hetkisen kastikkeessa.

Että tällainen arkiruoka tällä kertaa, sopisi kyllä parempaankin kattaukseen. Voin luvata!


kasvishöystö:
 
2rkl oliiviöljyä
1 porkkana
1 juuripersilja ( pieni pala juuriselleriä ajaa saman asian)
2tl (itse)kuivattua basilikaa
1 keskikokoinen munakoiso
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
 
mozzarella-broileripullat:
 
400g broilerin paistijauhelihaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen rosmariinia
1 kananmuna
1 täysjyväpaahtoleipä
1rs pieniä mozzarella-palloja
 
pullien keitinliemi:
 
noin 4dl kanalientä
 
kastike:

noin 3dl kanalientä
500g paseerattua tomaattia
2 sokeripalaa
kasvishöystö
muutama kalamata-oliivi
broileripullat
 
Ota broilerin jauheliha huoneenlämpöön, kun alat valmistella kasvishöystöä.

Kuori ja pilko porkkana sekä juuripersilja pieneksi kuutioksi. Laita oliiviöljyä kasariin ja kuullota juureksia. Lisää kuivattu basilika. Kuutioi munakoiso ja lisää kasariin. Munakoiso vetää kaiken mahdollisen rasvan itseensä, joten lisää hieman vielä oliiviöljyä ja sekoittele ahkerasti. Kuullota kasviksia miedohkolla lämmöllä.  Silppua sekaan vielä sipulit ja anna hautua sillä aikaa, kun teen broileripullataikinan.

Silppua paahtoleipä murusiksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään pehmeäksi taikinaksi. Teen samantien pullat valmiiksi. Laita jokaisen pullan sisään mozzarella-pallo. Tarkista, ettei mozzarellaa pilkota paljaaltaan, sillä se sulaa kuumassa liemessä.

Lisää lämpö kasarissa ja nosta sitten kasvishöystö erilliseen astiaan odottamaan. Laita kasariin kanaliemi ja kun se poreilee, lisää broileripullat liemeen kypsymään. Laske lämpötilaa hieman. Keitä molemmin puolin muutama minuutti. Nosta pullat liemestä ja nostaa jälleen lämpötilaa, jotta kanaliemi keittyy kasaan.

Lisää kanaliemeen paseerattu tomaatti, pari sokeripalaa pehmentämään makua, kasvishöystö sekä muutama kalamata-oliivi. Nyt voit laittaa lieden pois päältä. Nosta broileripullat kastikkeeseen ja anna hautua kannen alla hetkinen.
 



Ei kommentteja: