sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Talvipäivän kaalipata


Kaali on nyt halpaa, mutta täytyy muistaa, että talvikaalin valmistus vie huomattavasti enemmän aikaa kuin syksyllä uuden sadon kaalista valmistetut herkut. Tämän padan valmistukseen varasin hyvin aikaa ja menikin sitä valmisteluineen kaikkinensa kolme tuntia. Hiljaa hyvä tulee niinkuin sanotaan.



400g naudan suikaleita tai palapaistia
2rkl rypsiöljyä
1 iso tai 2 keskikokoista sipulia
4-5 valkosipulinkynttä
1dl kurkkusalaattia tai 1 maustekurkku pilkottuna
3-4rkl omenasosetta
2 laakerinlehteä
1tl valkopippuria
hieman mustapippuria myllystä
1 lihaliemikuutio
n. ½kg keräkaalta talvisaikaan (n. 1kg uuden sadon kaalta)
1prk (120g) smetanaa
1dl vettä
hieman (savu)suolaa
1rkl hunajaa

Paista huoneenlämpöinen liha kuumassa valurautapannussa tai pannulla niin, että liha saa väriä pintaan. Lisää joukkoon silputtu sipuli sekä viipaloidut valkosipulinkynnet ja anna hautua hetki. Lisää mausteeksi kurkkusalaatti, omenasose, laakerinlehdet, valko- ja mustapippuria sekä murskattu lihaliemikuutio. Suikaloi kaali ja laita lihan päälle. Laita hautumaan 200 asteeseen uunin alatasolle kannen tai folion alle 60 minuutiksi.

Lisää pataan smetana, vesi, savusuolaa ja hunaja. Sekoita liha ja kaali tässä vaiheessa. Laita takaisin kansi/folio päälle ja anna hautua nyt 175 asteessa toiset 60 minuuttia.

Sekoita pataa ja anna hautua vielä 30 minuuttia ilman kantta/foliota.

Tässä padan valmistus vaiheittain:


2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Nam, tosi herkullista oli!

heli kirjoitti...

Kiitos :)