Nummelan Moottorikerho ry juhlisti motoristiensa saavutuksia, joihin kuuluvat niin EM-kulta sekä liuta Suomen mestaruuksia endurossa. Paljon onnea ansioituneille moottoriurheilijoille!
Sain kunnian tehdä mitalikahveille kakun, jonka tietenkin toivon maistuneen! Tein kakkuun sokerikakkupohjan ja täytteeksi tuli marjaista hilloa sekä kermavaahtoa. Sovimme, että päälle tulee kinuski. Lisäksi kokosin tekemäni koristeen kakkua koristamaan.
Viimeksi kinuski onnistui kuin siinä yhdessä ruotsinkielisessä lifestyle-ohjelmassa. Ja kuvittelin keksineeni kikan, miten tehdä täydellinen kinuski. No se oli silloin. Nytkin kinuski onnistui, mutta liekö ollut vielä liian lämmintä, kun sitä kakun päälle levittelin. Sitä karkasi reunan yli ja se imeytyi kakkuun hieman. Onneksi sitten sain pelastettua päällyksen ja lopputulos oli siedettävä.
torstai 29. marraskuuta 2012
Pokaali-koriste
Moottorikerhon mitalikahveille sain viime tingan pyynnön tehdä kakku ja sovittiin, että monien mitalien sijaan tekisin pokaalin. Tämmöinen siitä tuli. Minusta ihan näköinen eli olin tyytyväinen.
Materiaalina Fun Cakes keltainen ja oranssi vaniljanmakuinen sekä ruskea suklaanmakuinen sokerimassa. Lisäksi tarvittiin elintarvikeliimaa, kullanvärisiä sokerihelmiä sekä elintarviketussia.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012
Kinkku-juustosarvet
Näitä ihania juustosarvia huomasin parissakin blogissa leivotun ja pitihän sitten itsekin leipaista. Mieleisen reseptin löysin Kotikokki.net-sivustolta. Muistan näitä 80-luvulla leiponeeni. Ei näitä kait kuitenkaan kotitaloustunneilla tehty?
Juustoraasteen sekaan sekoitin loput Castellon creamy blue-juustosta, kun sitä viikolla jäi tehdessäni uunimakkaraa. Voitelua varten sekoitin rikotun kananmunan joukkoon tilkan täysmaitoa. Ripottelin päälle loppusilaukseksi unikonsiemeniä. Näihin sarviin ei ainakaan meillä laitettu juustoa enää, ainoastaan juuri unikonsiemeniä.
Kyllä pieni retroilu kannatti, sillä sarvet olivat kerrassaan hyviä. Ihanan pehmeitä ja mehevän makuisia! Mukava sunnuntai-iltapäivän kahvihetkeen. Sisko toi mukanaan palan bravuuriaan unelmatorttua makeaksi herkuksi.

6dl vehnäjauhoja
1tl suolaa
2rkl sokeria
100g voita
2dl täysmaitoa
25g hiivaa
1tl suolaa
2rkl sokeria
100g voita
2dl täysmaitoa
25g hiivaa
täytteeksi:
ylikypsää kinkkua pienenä rouheena
juustoraaste-homejuustosekoitusta
juustoraaste-homejuustosekoitusta
päälle:
munamaitoa
unikonsiemeniä
unikonsiemeniä
Sekoita kuivat aineet keskenään. Nypi joukkoon voi. Kuumenna maitoa mikrossa haaleaksi. Liuota maidon joukkoon hiiva. Kaada neste jauhoseokseen ja vaivaa taikinaksi.
Anna taikinan kohota ja jaa se sitten kahteen osaan. Kauli taikina pyöreään muotoon ohueksi ja leikkaa sitten esim. taikinapyörällä kahdeksaan osaan.

Asettele juustoa ja kinkkua kullekin taikinapalalle. Kääri tiiviille rullalle niin, että kolmion terävä kärki ja sarven alle. Anna kohota liinan alla.
Sekoita kananmuna ja tilkka maitoa hyvin keskenään. Voitele muna-maidolla sarvet ja ripottele päälle unikonsiemeniä. Paista sarvet uunin keskitasolla 225 asteessa noin 10 minuuttia.

perjantai 23. marraskuuta 2012
Kinuskikakku 80-vuotisjuhliin
Kyllä olin kerrankin todella tyytyväinen lopputulokseen, kun kakussa kaikki meni nappiin.
Sain pyynnön työkaveriltani, josko tekisin naapurin 80-vuotisjuhliin lihavoileipäkakun ja kinuskisen täytekakun. Tottakait lupauduin tekemään, koska aika antoi myöten. Kyllä sitä aina pari kakkua pyöräyttää ja muutaman koristeenkin.
Täytteeksi kävi oikeastaan mikä muu tahansa, paitsi mansikka. Päädyimme sitten vadelmaiseen kinuskikakkuun. Tein muutaman ruususen sekä ikävuoden koristeeksi.
Palatakseni päivityksen ensimmäiseen lauseeseen, joka on osaltani aika harvinainen laatuaan. Löydän nimittäin miltei aina jotain marmattamista omista aikaansaannoksista, vaikka ne kuinka hyvin onnistuisivatkin. Aina jotakin olisi voinut tehdä toisin. Mutta ei tällä kertaa. Nyt kaikki meni niin nappiin, jopa kinuski, tuo itselle kehittelemäni ikiaikainen kompastuskivi onnistui täydellisesti. Nytkö opin sen oikeasti tekemään, olisipa mahtavaa!
Tästä kakkupäivityksestä hieman poiketen kommentoin näin perjantaisin Liviltä tulevaa Ullan Unelmakakku-ohjelmaa. Ulla on sinäänsä raikas, omaperäinen tuulahdus loppuunstailattuihin ruoka- ja leivontaohjelmiin, mutta sitä en ohjelmassa ymmärrä, että miksi aina näytetään kakun leivonta ja täyttäminen likimain kokonaan, mutta tällaiselle kotileipurille tärkeät opit esimerkiksi koristeiden tekemisestä ohitetaan joko kokonaan tai sitten tosi nopeasti näytetään?! Ne lisäksi tehtävät leivonnaiset tai Ullan istuskelu puutarhassa selailemassa sitä samaa valokuva-albumia ovat aivan turhia.
Vaikken olekaan leipuri-kondiittori, niin näköjään sitä äidin jo pienenä antamilla ohjeistuksilla ja vuosia itsekseen harjoittelemalla on oppinut tekemään onnistuneet kuohkeat kakkupohjatkin, vaikka paljon rohkeammin sekoittelen ja kopistelen, mitä ohjelmassa tehdään ja annetaan ohjeiksi.
Niissä ohjelmassa käytössä olevissa Boschin koneissa näyttää muuten olevan mielenkiintoinen vatkain. Se pyörii aika laajalla alalla eikä näyttäisi räyskyttävän kermaa pahasti isommilla kierroksillakaan. Voihan ne osat olla leikattu pois ja kotikäytössä kermat olisi pitkin seiniä :) Mielenkiintoista silti.

Keltaiset ruusut 80-vuotiskakkuun
Mietin, minkälaiset kukkaset tekisin minulle tuntemattoman iäkkään miehen kakkuun. Päätin tehdä ruusuja ja väriksi sitten vain valikoitui hieman oranssiin murrettu keltainen.
Noita värejä olin vasta käsitellyt kehäkukkia tehdessäni ja sokerimassa osoittautui niin hyväksi materiaaliksi myös ruusuja tehdessä, että tästä teen vastakin. Mielestäni valitsemani väri sopi myös tähän kakkuun esimerkiksi tummanpunaista paremmin. Vähän niinkuin väriläiskäksi.
Koristeet on tehty FunCakes vaniljanmakuisesta keltaisesta ja oranssista sekä Regalicen vihreästä sokerimassasta. Koristeet kuivuvat vuorokaudessa ja käyttämätön sokerimassa pitää huolellisesti kääriä tuorekelmuun kuivumisen estämiseksi.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)