sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Suklaapiimäkakku

Tätä kakkua tein siis jo isänpäivänä kotikotona, mutta se vei ajatukset niin mennessään, etten tullut kuvanneeksi tuolloin, joten blogimerkintä siitä jäi tekemättä. Nyt oli oiva tilaisuus tehdä uudelleen, kun vietettiin naisten kesken pikkujoulusia. :)

Suklaanystäville täyttä herkkua ja tuskin muutkaan itkee ennenkuin syö. Saattais päästä itku, jos ei jää syötävää..



Cafe Cake Away:n ohjeen mukaan:

Vuokaan:
voita

Taikina:
175 g voita kuutioituna
3 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
¾ dl kaakaojauhetta
1 tl soodaa
1 ½ dl piimää

Suklaatäyte:
250 g voita
400 g tummaa suklaata

Päälle:
täyteseosta
1 dl kermavaahtoa tai smetanaa

Voitele tasapohjainen kakkuvuoka (halkaisija 20 cm)(minulla 24cm) voilla. Leikkaa vuoan pohjalle sopiva palanen leivinpaperista.

Vispaa rasva, sokeri ja vaniljasokeri pehmeäksi vaahdoksi. Lisää kananmunat yksi kerrallaan seosta samalla voimakkaasti vatkaten.Sekoita keskenään vehnäjauhot, kaakaojauhe ja sooda. Siivilöi seos muna-sokerivaahtoon. Lisää piimä ja sekoita taikina tasaiseksi.

Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 200 asteisessa uunissa noin tunti.

Jäähdytä kakku. Leikkaa kakku neljään kerrokseen (leikkasin kolmeen osaan). Sulata suklaa. Rouhi suklaa rasvasulan joukkoon ja sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Jäähdytä täytettä, kunnes se kovettuu lusikoitavaksi. Vispaa täytettä hetki puuhaarukalla. Kokoa kakku levittämällä ¾ täytteestä kakun väliin. Sekoita loppuun täytteeseen kermavaahto tai smetana ja kuorruta kakku seoksella.

Viimeistele kakkupalat suklaatikuilla tai muilla suklaisilla koristeilla (minulla oli appelsiini- ja sitruunamarmeladia sekä kultarakeita).

lauantai 22. marraskuuta 2008

Jauheliha-parsakaalipiirakka

Suolaiset piirakat ovat helppoja tehdä ja herkullisia. Tämä on omasta mielestäni onnistunut yhdistelmä, jota kannattaa kokeilla!

Pohjanohje on siskoltani muinoin saamani katkarapupiirakan pohja, lopun olen säveltänyt itse. Myös ruistaikinapohja toimii ja "munamaidon" määränkin voi päättää itse. Halutessaan voi pinnalle ripotella vielä juustoraastettakin, jonka nyt jätin pois.


pohja:

100g voita
2dl vehnäjauhoa
(ripaus suolaa)
3rkl kylmää vettä

täyte:

400g paistijauhelihaa
1 sipuli tai pieni purjo
lihaliemikuutio
mustapippuria myllystä
2-4 kananmunaa
2-4dl ruokakermaa
1 parsakaalin kukinnot tai 1pss pakasteparsakaalta
(1dl juustoraastetta)


Nypi voi jauhoihin ja sekoita vesi joukkoon. Painele piirakkavuoan pohjalle.

Paista jauheliha ja sipuli. Lisää lihaliemikuutio ja mustapippuria myllystä. Anna hieman jäähtyä ja levitä sitten piirakkapohjalle. Lopuksi ripottele päälle parsakaalin kukinnot.

Tee "munamaito" sekoittamalla kevyesti kananmunat ja ruokakerma. Kaada tasaisesti vuokaan. Halutessasi ripottele päälle vielä juustoraastetta.

Paista 200 asteessa noin 30-40 minuuttia.

perjantai 21. marraskuuta 2008

Sienilasagne

Olen kerran aiemmin tehnyt tätä h-e-r-k-u-l-l-i-s-t-a sienilasagnea. Siitä on jo tovi aikaa enkä enää muista, mistä tämän ohjeen olen oikein löytänyt. Tuskin noin tarkkaa ohjetta olen itse kehitellyt. Vanhuus ei vissiin tule yksinään. Olisiko ennemminkin pitänyt tehdä kalalasagne, niin muisti säilyisi... No, on mulla kalastakin ohje ja todella nautinnollinen sellainen. Mutta se onkin jo sitten aivan toinen jutun aihe :)



12-16 lasagnelevyä

sienikastike:

50g voita
2l sieniä (esim. herkku- ja siitakesieniä)
½ purjoa
½tl currya
2-3 valkosipulin kynttä
1dl vehnäjauhoa
1l maitoa
200g kantarelli-, tms. tuore- tai sulatejuustoa
1tl rakuunaa (tai kirveliä)
1tl (aromi)suolaa
½tl viher- tai valkopippuria

Hauduta sieni- ja purjosilppu voissa. Lisää curry, hienonnettu valkosipuli ja vehnäjauhot. Lisää maito vähitellen, hyvin sekoittaen. Lisää muut ainekset ja nosta kattila levyltä.

Kokoa lasagne. Päällimmäiseksi kastiketta.

Paista 200-225 asteessa 30-40 minuuttia.

torstai 20. marraskuuta 2008

Kentuckyn kakku

Kotikonnuillani sain tätä kakkua nuorena joulunaikaan kavereitteni kotona, mutta vuosia resepti oli tarkoin varjeltu salaisuus. Ihanaa kakkua, jossa herkullinen, suussa sulava kuorrutus.

Reseptikin paljastui aikanaan ja vuosi sitten tein kakkua Pirkan ohjeen mukaan. Juttelin sitten kaverini kanssa ja paljastui, ettei siinä "alkuperäisessä" ohjeessa ollut taatelia ja että sokeria ei saa päästää kovin paahteiseksi. Ehkäpä täksi jouluksi teenkin sitten reseptistä riisutun version :)



Pirkka-ohjeen mukaan:

1 ps (250 g) taateleita
1 dl mantelirouhetta
150 g voita
3 dl sokeria
3 kananmunaa
4 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vanilliinisokeria
1 1/2 dl maitoa

Kuorrutus:
2 rkl sokeria
50 g voita
1/2 dl kuohukermaa
noin 4 dl (230 g) tomusokeria


Voitele ja korppujauhota rengasvuoka (tilavuus 1,8 l). Leikkaa taatelit pieniksi paloiksi ja sekoita ne mantelirouheen joukkoon.

Vaahdota huoneenlämpöinen rasva ja sokeri. Lisää munat yksitellen. Sekoita keskenään vehnäjauhot, leivinjauhe ja vanilliinisokeri. Sekoita pari ruokalusikallista jauhoseosta taateleiden ja manteleiden joukkoon. Lisää jauhoseoksen loppu ja maito vuorotellen varovasti sekoittaen, lopuksi taateli-mantelirouheseos. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri sekoittuvat. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 60 minuuttia. Kumoa kakku haaleana.

Ruskista sokeri teräskattilassa (ensin sokeri sulaa, sitten se muuttuu keltaiseksi, sen jälkeen ruskeaksi ja lopulta palaa.) Ota kattila liedeltä kun sokeri on ruskeaa, lisää rasva ja anna sen sulaa.

Lisää kerma ja kiehauta seos sitä koko ajan kierrevatkaimella sekoittaen. Lisää lopuksi tomusokeri ja sekoita kuorrutus tasaiseksi. Jos se näyttää paakkuiselta, lämmitä kuorrutusta hieman koko ajansekoittaen. Anna kuorrutuksen jäähtyä pari minuuttia. Se saa olla melko paksua.

Levitä kuorrutusta ensin kakun sisäreunaan ja sitten päälle. Ensin ohut kerros ja loppu kuorrutus paksuhkona kerroksena. Jos kuorrutus jähmettyy liikaa, voit lämmittää sitä, jolloin se taas notkistuu.

keskiviikko 19. marraskuuta 2008

Pestoiset lihapullat

Helpot, punaisella pestolla maustetut lihapullat maistuvat arkena vaikka pastan kera, brunssilla tai osana buffetia. Meillä näitä oli kerran brunssilla panzanella-salaatin ja muiden pikkusuolaisten sekä makeiden herkkujen ohessa.


paistijauhelihaa
punaista pestoa
kananmunaa
mustia oliiveja

Paistetaan uunissa 200-225 asteessa noin 20 minuuttia.