Tein lauantai-illaksi meille tacotarjoilun pitkästä aikaa. Mies syö mieluiten tavallisia taco"taskuja", mutta minä puolestani pidän enemmän tacotubseista ja vielä minisellaisista. Paljon siistimpiä ovat syödä kuin nuo taskumalliset.
Paahdoin jauhelihan pannulla ja maustoin sen silputulla sipulilla, juustokuminalla, jauhetulla korianterilla, savustetulla paprikajauheella, mustapippurilla ja suolalla. Tein tacoihin guacamolen suurin piirtein tähän tapaan, sipulina tällä kertaa salotti eikä ollut tuoretta chiliä. Lisäksi meillä oli kaupasta salsa-kastiketta, ranskankermaa, kirsikkatomaatteja sekä juustoraastetta.
Kokoan taconi niin, että laitan tacolle hieman juustoraastetta ja sitten noin 10 sekunniksi mikroon, jotta tacokuori lämpenee ja juusto sulaa. Sitten maustettua jauhelihaa, salsa-kastiketta, tomaattia (usein teen myös tomaatti-sipulihakkelusta), ranskankermaa ja guacamolea.
lauantai 12. tammikuuta 2013
keskiviikko 9. tammikuuta 2013
Mozzarellatäytteiset broileripullat kasviskastikkeen kera
Mitäpä muuta sitä arki-iltana töiden jälkeen tekisi kuin monimutkaisen aterian meille kahdelle. Kyllä yritin keksiä, lusmuilla ja liueta tämän tekemisestä, jonka itse vielä ideoin. Mutta kuten useimmiten, loppujen lopuksi ei aterian tekemiseen mennytkään koko iltaa. Ja lopputulos palkitsi syöjänsä.
Tein ensin kastikkeen tai höystön, miten sitä nyt haluaa kutsua. Sen kanssa voi toki tarjota pastaakin, mutta minusta kastike pullineen oli tarpeeksi ruokaisaa ilmankin. Olin niin tyytyväinen, miten hyvin miedot broileripullat sopivat maukkaan kastikkeen seuraksi. Halutessaan voi kastikkeeseen lorauttaa tilkan punaviiniä, mutta makua on jo kyllä tarpeeksi ja riittävästi.
Aikaa meni eniten kasvisten pilkkomiseen, mutta samalla kun ne hautuivat kasarissa, ehti hyvin pyöräyttää yksinkertaisen lihapullataikinan ja tehdä pullatkin valmiiksi. Koko toimitus kesti arviolta kolme varttia, vaikken tarkkaa aikaa ottanut. Ennen ruokailua kesti kuitenkin sen tunnin verran, sillä annoin pullien vielä hautua hetkisen kastikkeessa.
Että tällainen arkiruoka tällä kertaa, sopisi kyllä parempaankin kattaukseen. Voin luvata!
noin 3dl kanalientä
500g paseerattua tomaattia
2 sokeripalaa
kasvishöystö
muutama kalamata-oliivi
broileripullat

kasvishöystö:
2rkl oliiviöljyä
1 porkkana
1 juuripersilja ( pieni pala juuriselleriä ajaa saman asian)
2tl (itse)kuivattua basilikaa
1 keskikokoinen munakoiso
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
1 porkkana
1 juuripersilja ( pieni pala juuriselleriä ajaa saman asian)
2tl (itse)kuivattua basilikaa
1 keskikokoinen munakoiso
1 sipuli
2 valkosipulinkynttä
2rkl oliiviöljyä
mustapippuria myllystä
mozzarella-broileripullat:
400g broilerin paistijauhelihaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen rosmariinia
1 kananmuna
1 täysjyväpaahtoleipä
1rs pieniä mozzarella-palloja
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
hyppysellinen rosmariinia
1 kananmuna
1 täysjyväpaahtoleipä
1rs pieniä mozzarella-palloja
pullien keitinliemi:
noin 4dl kanalientä
kastike:
noin 3dl kanalientä
500g paseerattua tomaattia
2 sokeripalaa
kasvishöystö
muutama kalamata-oliivi
broileripullat
Ota broilerin jauheliha huoneenlämpöön, kun alat valmistella kasvishöystöä.
Kuori ja pilko porkkana sekä juuripersilja pieneksi kuutioksi. Laita oliiviöljyä kasariin ja kuullota juureksia. Lisää kuivattu basilika. Kuutioi munakoiso ja lisää kasariin. Munakoiso vetää kaiken mahdollisen rasvan itseensä, joten lisää hieman vielä oliiviöljyä ja sekoittele ahkerasti. Kuullota kasviksia miedohkolla lämmöllä. Silppua sekaan vielä sipulit ja anna hautua sillä aikaa, kun teen broileripullataikinan.
Silppua paahtoleipä murusiksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään pehmeäksi taikinaksi. Teen samantien pullat valmiiksi. Laita jokaisen pullan sisään mozzarella-pallo. Tarkista, ettei mozzarellaa pilkota paljaaltaan, sillä se sulaa kuumassa liemessä.
Lisää lämpö kasarissa ja nosta sitten kasvishöystö erilliseen astiaan odottamaan. Laita kasariin kanaliemi ja kun se poreilee, lisää broileripullat liemeen kypsymään. Laske lämpötilaa hieman. Keitä molemmin puolin muutama minuutti. Nosta pullat liemestä ja nostaa jälleen lämpötilaa, jotta kanaliemi keittyy kasaan.
Lisää kanaliemeen paseerattu tomaatti, pari sokeripalaa pehmentämään makua, kasvishöystö sekä muutama kalamata-oliivi. Nyt voit laittaa lieden pois päältä. Nosta broileripullat kastikkeeseen ja anna hautua kannen alla hetkinen.
Kuori ja pilko porkkana sekä juuripersilja pieneksi kuutioksi. Laita oliiviöljyä kasariin ja kuullota juureksia. Lisää kuivattu basilika. Kuutioi munakoiso ja lisää kasariin. Munakoiso vetää kaiken mahdollisen rasvan itseensä, joten lisää hieman vielä oliiviöljyä ja sekoittele ahkerasti. Kuullota kasviksia miedohkolla lämmöllä. Silppua sekaan vielä sipulit ja anna hautua sillä aikaa, kun teen broileripullataikinan.
Silppua paahtoleipä murusiksi ja sekoita kaikki ainekset keskenään pehmeäksi taikinaksi. Teen samantien pullat valmiiksi. Laita jokaisen pullan sisään mozzarella-pallo. Tarkista, ettei mozzarellaa pilkota paljaaltaan, sillä se sulaa kuumassa liemessä.
Lisää lämpö kasarissa ja nosta sitten kasvishöystö erilliseen astiaan odottamaan. Laita kasariin kanaliemi ja kun se poreilee, lisää broileripullat liemeen kypsymään. Laske lämpötilaa hieman. Keitä molemmin puolin muutama minuutti. Nosta pullat liemestä ja nostaa jälleen lämpötilaa, jotta kanaliemi keittyy kasaan.Lisää kanaliemeen paseerattu tomaatti, pari sokeripalaa pehmentämään makua, kasvishöystö sekä muutama kalamata-oliivi. Nyt voit laittaa lieden pois päältä. Nosta broileripullat kastikkeeseen ja anna hautua kannen alla hetkinen.
Tunnisteet:
Broileriruoat,
Kastikkeet,
Lisäkkeet,
Paistinpannulta
sunnuntai 6. tammikuuta 2013
Pappilan hätävara
Tästä jälkiruoasta on ollut töissä usein puhetta. Yhden työkaverin mielestä sitä voisi syödä ruokalassa kulhollisen. En aiemmin ole maistanut ruokalassamme kyseistä herkkua, mutta viime viikkoinen kokemus oli pettymys. Jälkiruoka oli oikeasti pahaa. Olisi kannattanut vain tyytyä kahvikupposeen.
Tätä piti siis itsekin kokeilla ja siihen tuli oiva tilaisuus, kun mies oli reissussa ja sulatettuja marjoja oli jääkaapissa valmiina. Ymmärtääkseni tämä jälkiruoka on syntynyt juuri niistä aineista, mitä keittiön kaapeista on sillä hetkellä löytynyt. Tähänkään ei siis hankittu mitään, vaan kanelisia keksejä oli vielä joululta ja eilen jäi sopivat nokareet kermavaahtoa, joten nopeasti ainakin valmistui.
Emme nauttineet herkkua jälkiruokana, vaan kahvin kanssa. Erinomaista!

2-3rkl marjoja/annos
2 keksiä tai piparkakkua/annos
reilu rkl kermavaahtoa (vaniljarahkakin varmaan käy)/annos
2 keksiä tai piparkakkua/annos
reilu rkl kermavaahtoa (vaniljarahkakin varmaan käy)/annos
Kokoa annos- tai tarjoilumarjaan ja anna vetäytyä kylmässä hetki ennen tarjoilua.
lauantai 5. tammikuuta 2013
Laurin synttärikakut
Kaksi vuotta täyttäneen Laurin syntymäpäiville sain kunnian leipoa tämän vuoden ensimmäiset täytetyt kakkuni, siis syntymäpäiväkakun ja lihaisan voileipäkakun.
Täytekakkuun tuli syntymäpäiväsankarin mieleiset autokoristeet. Pohjana kakussa oli vaalea sokerikakkupohja. Täytteeksi toivottiin vaniljaista täytettä ja ehdotin sitten vaniljarahkaa, jota normaalisti ei itse tule käytettyä, mutta johon joulunaikana tykästyin. Siitä ja kermasta tuli mielestäni makoista täyte. Lisäksi väleihin tuli aprikoosihilloa. Päällä kermavaahtoa ja koristeet.
Voileipäkakku oli täytteiltään samanlainen kuin tämä kakku. Päällä salaattia, ohutta kylmäsavupossuleikettä ja miniluumu- sekä minikirsikkatomaatteja.

Lastenkakut,
Syntymäpäiväkakut,
Täytekakut,
Voileipäkakut (liha)
Laurin autot
Autot ovat pienen Lauri-pojan mieleen. Ne taitavat olla kyllä isompienkin poikien mieleen ja miksei tyttöjenkin. No, kyseessä oli kuitenkin Laurin kaksivuotiskakkukoristeet. Jerryn autokakussa oli esimerkiksi ollut kivannäköisiä autoja, joten päätin tehdä sitten vähän samaan tapaan, mutta osaksi kuitenkin erilaisia ja erivärisiä autoja.
Koristeet on tehty suurimmalta osin sokerimassasta, pari myös marsipaanista. Pikeerillä tein kirjoituksen ja muun koristelun. "Urheiluauton" renkaissa punaiset ja ruskean auton etuvaloina keltaiset koristeraenapit.

![]() |
| Autot tässä vielä osina. |
![]() |
| Ja tältä ne näyttivät kakun päällä. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)