sunnuntai 31. elokuuta 2014

Porsaankyljykset sinappi-kermakastikkeessa

Tosiaan innostuin kokkailemaan pitkästä aikaa porsaankyljyksiä uusimman Glorian Ruoka ja Viini 6/2014-lehden innoittamana. Lehden arkiruoka oli meidän pyhäruoka.

Lisäkkeeksi valmistin lehden ohjeista poiketen peruna-kaalimuhennosta, joka sopi oikein hienosti mehevien kyljysten ja maukkaan kastikkeen kaveriksi.

Valmistin liharuoan ja kastikkeen ohjeen mukaan muuten, mutta laitoin kahden keltasipulin sijaan yhden ison makean sipulin enkä valkosipulia lainkaan. Ostin Wotkinsin tiskistä silavakyljyksiä. Ne eivät olleet luomua, mutta niissä oli lehden kuvankin tapaan paksu läskikerros niin kuin ennen vanhaan. Nuo silavakyljykset olivat paksumpia kuin riisutut porsaankyljykset ja vielä hinnaltaankin edullisempia. Kun on veitset joskus keksitty, niin ei tuollaisen rasvan irrottaminen syödessä luulisi olevan ongelma. Mielestäni juuri tuon rasvakerroksen ansiosta kyljykset säilyttivät mehevyytensä.

Kerroin isälle, mitä ruokaa tein ja hän alkoi muistelemaan savipadassa tekemäänsä ruokaa, johon tuli porsaankyljyksiä. Lupasin hänelle, että seuraavalla kotireissulla tehdään sitten tuota ruokaa :)

Nyt kun painekattilat ovat päivän hittikeittimiä, niin voisipa savipadankin nostaa taas kylmävesialtaan kautta uuniin :) Saimme muuten tuossa alkukesästä anopilta hänen isänsä aikoinaan hankkiman Victoria-merkkisen painekattilan. Siinä on alkuperäinen ohjekirjanenkin mukana. Kattilaa on käytetty vähän, mutta en uskalla sitä kyllä ennen käyttää ennen kuin hankimme uuden kannentiivisteen :) Mietin aluksi, että mitähän me oikein koko kattilalla tehdään ja vaikka blogeista voi lukea paineessa valmistetuista herkuista, pohdin edelleen, uskallanko ryhtyä kokeilemaan. Viimeksi olen painekattilalla valmistanut ruokaa Saksassa 1980-luvulla :) Jää nähtäväksi.



Porsaankyljyksiin sinappi-kermakastikkeessa tarvitset:

4 (silava)porsaankyljystä
1rkl voita
1rkl öljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
 
kastike:
 
1 iso makea sipuli
2dl kuohukermaa
(1dl vettä)
2rkl dijon-sinappia
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
½tl kuivattua timjamia
2-3rkl pieniä kapriksia
ripaus sokeria
 
Ota liha huoneenlämpöön ainakin puoli tuntia ennen valmistusta.
 
Kuumenna voi ja öljy pannussa. Mausta kyljykset suolalla ja pippurilla. Paista porsaankyljykset molemmin puolin kauniin värisiksi. Suojaa itseäsi paiston aikana roiskesuojalla tai laita talouspaperia kevyesti pannun päälle. Nosta kyljykset lautaselle ja alenna lieden lämpöä.
 
Aloita samantien kastikkeen tekeminen. Laita suikaloitu sipuli kuumalle pannulle kuullottumaan. Paista ne kullanruskeiksi. Lisää muut kastikeainekset, sekoita ja nosta porsaankyljykset kastikkeen joukkoon muhimaan. Anna poreilla 10-15 minuuttia miedolla lämmöllä, kunnes kastike hieman sakeutuu ja kyljykset ovat kypsiä.
 
Tarjoa esimerkiksi peruna-kaalimuhennoksen kanssa.
 


Peruna-kaalimuhennos

Huh, hirveän myöhään meni ruoanlaitto tänään. Ulkonakin istuskeltiin toista tuntia ja turistiin naapurin kanssa. Ryhdyin sitten kuitenkin valmistamaan lämpimän illallisen, koska päivällä ruokailu oli aika kahvivoittoista.

Tein meille uusimman Glorian Ruoka ja Viini 6/2014-lehden innoittamana porsaankyljyksiä sinappi-kermakastikkeessa. Kyljysten lisäkkeenä oli valkosipulista perunamuhennosta. Kuulin miehen myönteisessä vastauksessa lievää vaisuutta, joten päätinkin käyttää muhennokseen osan syksyn ensimmäiseen kaalipataan hankkimastani kaalinkerästä. Mies ei ole erityisen innostunut paljosta valkosipulista. Hän erehtyi luulemaan, että valkosipuliseen muhennokseen tulee sitä kynsikaupalla. Ei olisi tullut, mutta hyvä kokeilu oli tämäkin.

Haudutin kaalia runsaassa voissa silputun valkosipulin kanssa sillä välin, kun lohkotut uuden sadon Rosamundat kiehuivat kypsiksi. Sitten survimella potut muusiksi ja kaalit, tilkka maitoa ja ripaus suolaa perään. Muhennos oli valmis tarjoiltavaksi. Hyvää!


1kg Rosamunda-perunaa
vettä+suolaa keittämiseen
75-100g voita
3dl kaalisilppua
1 pieni valkosipulinkynsi
suolaa
3dl täysmaitoa
 
Kuori ja keitä lohkotut perunat kypsiksi suolavedessä. Hauduta sillä aikaa kaali- ja valkosipulisilppu voissa pehmeäksi. Kaaliin voi tulla hieman paahteista makuakin.
 
Kaada perunoista vesi pois ja käytä vielä liedellä niin, että kaikki vesi kattilasta haihtuu. Survo perunoiden rakenne rikki ja lisää joukkoon kuuma kaali-voipaistos ja suolaa. Lisää maitoa (lämmitä halutessasi), sekoita ja tarkista maku.
 


Paahdettua leipää ja papuja (engl. beans on toast)

Valkoiset pavut tomaattikastikkeessa eivät sinällään houkuttele ainakaan ulkonäöltään eikä makukaan ole mikään tajunnanräjäyttävä, ei mitään sinne suuntaankaan. Pohdinkin pitkään, mikä esimerkiksi brittejä viehättää syödä noita papuja lämmitettynä paahtoleivän päällä...

Toki niistä saa hyvää soppa-ainesta vaikka tomaatti-papukeittoon tai talvikeittoon. Todella harmi, ettei Ylen Aamu-Tv:n lauantain ohjelmassa ole Voita ja Sokeria-osiossa kokkeja, vaan sinnekin on pitänyt haalia johonkin unohtuneita "julkkiksia" kokkailemaan mitä ihmeellisimpiä pöperöitä! Takaisin Maria Jokelan kaltaiset selkeillä, muunneltavilla ohjeilla ja kotona helposti toteutettavia ruokia tekevät kokit. Kohta pitääkin laittaa pata porisemaan ja tehdä vaikka tuota herkullista talvikeittoa.

No niin, palataksemme aiheeseen..., mies tykästyi viimeistään vuosi sitten keväällä tekemämme Irlannin reissun jälkeen noihin papuihin ja olenkin tehnyt meille useamman kerran mukaillen tuota Briteissä ja Irlannissa tyypillistä hotelliaamupalaa kotona: pekoni ja/tai minibratwursteja, mustamakkaraa, kananmunaa, paistettuja sieniä ja/tai tomaatteja sekä valkoisia papuja tomaattikastikkeessa.

Pavut lämmitän pienessä kattilassa tai paistinpannussa. Lisään mausteeksi vain ripuksen valkopippuria. Tänä aamuna halusinkin sitten kokeilla, miten lämmitetyt pavut maistuvat paahdetun leivän päällä.


Ostin eilen tuoreen, vaalean maalaisleivän. Kotoa toin turhaan jääkaapin nurkasta pyörimästä purkin perskan valkosipulista Ingmariinia. Jos haluat sipaista oikeaa valkosipuli-yrttivoita leivälle, niin pyöräytä itse. Tuohon valmistuotteeseen on laitettu kitkerää valkosipulimurskaa, jonka maku on ja pysyy suussa pitkään. Sitten vain leipä pannulle ja rapeaksi. Päälle lusikoidaan papuja. Ja kyllähän tuota syö ennen kuin selkäänsä ottaa. Ihan hyvää!

Löysin vihdoin taas tuoreita ruskeita herkkusieniä Lidlistä. Ne ovatkin olleet pari kuukautta pannassa, sillä kuumat kelit oli saaneet ne jo kauppaan saavuttuaan melko huonoon happeen tai sitten niitä ei ollut ollenkaan. Nyt oli herkullisen napakoita, nam.

lauantai 30. elokuuta 2014

Valkosuklaamousse-omenatäytekakku

Kuulin, että juuri kuusi vuotta täyttäneen Teemun synttärikakkutoive oli vaihdellut moneen otteeseen ihan senhetkisen leikin, tv-ohjelman tai mielessä päällimmäisenä olleen ajatuksen mukaan. Noh, lopulta synttärisankari päätyi toivomaan kakkuun Itse Ilkimys-elokuvassa esiintyvien Minion-hahmoja. Innostuin lomalla ollessani valtavasti.

Kuitenkin suunnitelmani muuttuivat, joten ihan sellaista teemaan ideoimaani kakkua en lopulta saanut tehdyksi, mutta koristeissa vihjettä hahmoihin kuitenkin löytyi. Kakku oli mieluisa.

Olen tehnyt varmaan Teemulle ristiäiskakusta lähtien miltei joka synttäreillekin kakun. Tällä kertaa täytteeksi toivottiin valkosuklaamoussea ja omenahilloa. Koska aika löi vasten kasvojani, päädyin käyttämään Saarioisten omenahilloa, jossa oli omenakuutioita hillon seassa. Valkosuklaamoussen ohjeen nappasin Valion sivulta. Luin jostain, että valkosuklaamousseen kannattaa laittaa liivatetta, kun se tulee kakun täytteeksi. Siksi ohjeessa liivate. Voit jättää sen pois, mikäli teet moussen jälkiruoaksi.




kaakaokakkupohja
 
valkosuklaamousse (perusresepti):
 
100g valkosuklaata
1rs (200g) maustamatonta tai vaniljanmakuista tuorejuustoa
1rkl sitruunamehua
(½tl liivatejauhetta)
2 kananmunan valkuaista
4rkl sokeria
 
väleihin moussen lisäksi:
 
omenahilloa
 
päälle:
 
vispikermaa
tomusokeria
rouhittua tummaa suklaata
 
Sulata suklaa vesihauteessa. Vatkaa tuorejuustoa vaahdoksi. Sekoita liivatejauhe sitruunamehutilkkaan, mikäli käytät moussen kakun täytteeksi (neljän munan kakkuun tekisin kaksinkertaisen annoksen). Vatkaa valkuaiset sokerin kanssa kovaksi vaahdoksi.
 
Sekoita tuorejuuston joukkoon sulatettu valkosuklaa. Lisää liivateseos ja sekoita hyvin. Viimeiseksi nostele valkuaisvaahto massaan. Täytä kakku tai laita mousse kylmään ennen tarjoilua.


Teemun 6v-synttärikakkukoristeet

Synttärikakkuun oli toiveena Itse Ilkimys-elokuvissa esiintyvät Minion-hahmot.

Kehittelin ideaa, joka ei sitten ajanpuutteen vuoksi toteutunutkaan, kuten olin suunnitellut. Hassunnäköiset hahmot eivät jättäneet minua kuitenkaan rauhaan, vaan kyhäsin kakkuun pienen Minionia muistuttavan koristeen synttärisankarin nimen ja ikävuoden lisäksi.

Aika onneton tekele, mutta hahmo kuitenkin tunnistettiin. Koristeisiin käytin keltaista, mustaa ja valkoista Dr. Oetkerin sokerimassaa. Lisäksi tarvitsin elintarvikeliimaa, spagettia ja Click&Twist-hopeamaalikynää. Nimen kirjaimet ja numeron tein vapaalla kädellä.