keskiviikko 12. toukokuuta 2010

Eijan ja Susannan prinsessa-kakku


Mitäpä muuta 5v+-prinsessat juhlapäivänään haluaisivatkaan kuin rinsessa-kakkua tietysti! Tyttöjen toiveena oli yllättää ja ilahduttaa meitä työkavereita viiden yhteisen vuoden merkeissä. Olette meille rakkaita!




suklaakakkupohja

vispikermaa (hyla)
tomusokeria
säilykenananasta
kakkukuva
vaniljakreemijauhetta
värillistä sokeriraetta
helmiäis- ja kultasokerikuulia


Prinsessat


Kahdella prinsessalla oli 5-vuotispäivä. Kakkuun tuli tällainen kuva :)


tiistai 11. toukokuuta 2010

Jogurtti-mansikkakääretorttu


Ja juuri tässä järjestyksessä, koska idea lähti siitä, että käytän kreikkalaisen jogurtin jämät johonkin makeaan leivonnaiseen. Marjaiseksi mauksi valikoitui lopulta monien päiväunien ja suunnitelmanmuutosten jälkeen mansikka, kuivattuna, nesteenä sekä tomuna.




pieni kääretorttupohja:

2 kananmunaa
¾dl sokeria
½dl venhäjauhoja
¼dl perunajauhoja
½tl leivinjauhetta
½dl mantelilastuja

täyte:

1dl vispikermaa
n. 3dl maustamatonta jogurttia
1rkl mansikkatomusokeria
½dl kuivattua mansikkaa
½dl mansikkamehua
1½tl liivatejauhetta


Tee kääretorttupohja ja levitä se noin 20x25cm kokoisena leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle mantelilastut. Paista 200 asteessa noin 8-10 minuuttia. Kun pohja on saanut väriä, nosta uunista ja kumoa toisen leivinpaperin päälle. Poista paistopaperi ja anna jäähtyä hetki.

Täyte kannattaa tehdä hieman ennenkuin paistat pohjan. Kuumenna mehu ja liuota siihen liivate. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää muut ainekset, viimeiseksi liivateneste. Anna vetäytyä hetki jääkaapissa.

Kun kääretorttupohja on jäähtynyt, levitä täyte pohjalle ja kääri rullalle. Laita jääkaappiin tekeytymään, mieluusti vaikka seuraavaan päivään.

Tarjoa kahvin kera tai vaikka raikkaana palana jälkiruoaksi.

maanantai 10. toukokuuta 2010

Pumpulinpehmeä kukkakaalikeitto


Ihanan pehmeää, samettista, ei vaan suorastaan pumpulinpehmeää kukkakaalikeittoa. Lisäksi paahdettu parmankinkkusiivu, herkkua!

Aivan uskomattoman ihanan koostumuksen keittoon saat, kun soseutat kukkakaalin vähitellen nesteen joukkoon!



1 keskikokoinen (n. 1kg) kukkakaali
vettä+suolaa keittämiseen
1½dl kuohukermaa
1½dl kevytmaitoa
1 salottisipuli
½tl timjamia
ripaus valkopippuria
hyppysellinen cayennepippuria
ripaus suolaa

Huuhtele ja lohko kukkakaali. Keitä miedossa suolavedessä kypsäksi, noin 15 minuuttia. Kaada kukkakaalit siivilään.

Kuumenna kerma ja maito. Lisää joukkoon hautumaan silputtu salottisipuli ja mausteet suolaa lukuunottamatta. Hauduta viitisen minuuttia.

Laita liemeen muutama kukkakaalikukinto kerrallaan ja soseuta sauvasekoittimella. Näin saat keittoon ihanan pehmeän ja kuohkean rakenteen.

Lisää lopuksi ripaus suolaa ja tarkista maku. Voit halutessasi ohentaa keittoa hieman tilkalla maitoa.

Paahda pannulla pari parmankinkkusiivua ruokailijaa kohden. Annostele keitto lautaselle ja laita paahdettu kinkkusiivu keittoa koristamaan, tarjoa heti.

sunnuntai 9. toukokuuta 2010

Juusto-pastasalaatti (2)


Tässä toinen eilisten jälkimaininkien vatsan täytteistä. Hyvin maistui niin juoksijalle kuin juhlaväellekin! Samat lisukkeet viinien kera kuin broilerisalaatilla :)


Onnea vielä kerran, Helna! Mahtisuoritus!




kierrepastaa
miniluumutomaatteja
rucolaa
mantelisuikaleita paahdettuna
punasipulia
goudaa
granaattiomenaa
sitruunamehua
oliiviöljyä
maldon-suolaa
mustapippuria myllystä