lauantai 31. tammikuuta 2009

Broilerilaatikko

Miehen nukkuessa eilisiä pikkujoulujaan ja itse turhautuneena tuhisten tukkoista oloani oli pakko tehdä jotain lounasruokaa näin lauantaina, kun ei olla kauppareissullekaan vielä päästy. Normaalisti otetaan lauantaiaamuisin jotain valmista kaupasta, mutta nyt piti kehittää ruokaruokaa ja pian, tai muuten pihaan kurvaisi joku varis tai mummoankka, jonka kyljessä lukisi pizzeria...

Koiruuksia ja kokkailua :)-blogin Kati oli tehnyt herkunoloista
broilerilaatikkoa, jota piti jo aiemmin viikolla tehdä. Siksi oli jääkaapissa pari pakettia broilerin filesuikaleitakin valmiina. Hieman muokkasin alkuperäistä ohjetta. Helppo ja maistuva laatikkoruoka tosissaan. Nyt jaksaa taas :)


800g hunajamarinoituja broilerinfilesuikaleita
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
1½tl valkosipulimurskaa
n. 7dl gnocchi-pastaa
1l maitoa
2 munaa
2dl ruokakermaa
10-15 kirsikkatomaattia
100g juustoraastetta

Katin ohje: "Paistoin suikaleet pannulla. Tein munamaidon vuokaan jonne kaadoin kypsät suikaleet (laitoin niihin lisäksi vähän pippuria, suolaa ja valkosipulirouhetta) ja putkimakaroonit. Uuniin muhimaan ja kun viittä vailla valmiin näköistä otin pois uunista ja lisäsin vielä tomaatti siivut päälle, kerman ja juustoraasteen ja takasin uuniin värittymään..
Oli muuten aivan ihanaa salaatin ja tuoreen leivän kanssa."

Paistoin filesuikaleet ja sekoitin vuoassa pastan sekaan. Päälle muna-maito-ruokakerma-seos ja uuniin 175 asteeseen ensin noin 45 minuutiksi. Sitten sekoitus, juustoraastetta niskaan ja viillellyt tomaatit päälle. Sitten vielä 225 asteessa puolisen tuntia, niin laatikko saa pintaansa kauniin värin!


Ois maistunut varmaan meidän pikkuisellekin :) Tuimana katsoo hän, kun ei maistaa saa...

perjantai 30. tammikuuta 2009

Läksiäiskakku


*sniif* Supersymppis ihana työkaverimme T <3 jättää meidän oman onnemme nojaan ;p ja siirtyy firmassa uusiin tehtäviin. Eihän hän mihinkään katoa, mutta ei ihan joka päivä enää nähdä. Kiitos näistä 17 kuukaudesta!

Sain kunnian tehdä läksiäiskakun ja vaikka selkä alkoikin vaivata kalkkiviivoilla, pidin lupaukseni. Ihan näin hempeää kakusta en suunnitellut, mutta toivottavasti maistuu edes hyvälle ;) "Ruusunen" joka kuukaudesta sinulle, T! :)

vaalea kakkupohja, jossa valkosuklaa-mansikkahippuja

vispikermaa
maitorahkaa
tomusokeria
***
tuoreita mansikoita pienittynä
mansikkatomusokeria
***
maitotiivistettä, kinuskiksi keitettynä

vispikermaa
tomusokeria
Sugarflairin extra red ja green-värejä
vaaleanpunaista sokeriraetta
vaaleanpunaisia, valkoisia ja helmiäiskuulia
valkoisia mimosa-rakeita



torstai 29. tammikuuta 2009

Sipulipiirakka (dt. Zwiebelkuchen)


Saksalaisen sipulipiirakan ohje on Backspass 07/08 Die besten Blechkuchen-lehdestä.

pohja:

300g vehnäjauhoa
20g hiivaa (2/3pss kuivahiivaa)
1¼dl maitoa
1 kananmuna
50g voita
suolaa

täyte:

800g sipulia
150g savukylkeä
2rkl öljyä
300g ranskankermaa
2 kananmunaa
ripaus suolaa
mustapippuria myllystä
1tl kuminaa
1rkl silputtua persiljaa

Lämmitä maitoa kädenlämpöiseksi mikrossa. Laita jauhot kulhoon ja tee keskelle kolo, johon murennat hiivan tai lisäät kuivahiivan. Sekoita osasta jauhoja, hiivasta ja maidosta "taikinajuuri", jonka annetaan kohota liinalla peitettynä lämpimässä, vedottomassa paikassa, kunnes pintaan tulee halkeamia.

Sulata voi ja lisää se kananmunan sekä suolan kanssa taikinajuureen ja leivo taikinaksi. Anna kohota uudelleen kaksinkertaiseksi.

Sillä aikaa kuori ja leikkaa sipulit renkaiksi. Kuutioi savukylki. Kuumenna öljy kasarissa ja lisää sipulirenkaat sekä savukylkikuutiot. Paista, kunnes sipuli on läpikuultavaa ja laita sitten jäähtymään.

Kauli taikina uunipellin kokoiseksi pohjaksi. Pistele pohja haarukalla. Levitä sipuliseos pohjan päälle.

Sekoita ranskankerma, kananmunat ja mausteet ja levitä sipuliseoksen päälle. Paista uunin keskitasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia.


Minulla savukylkeä oli varmaan lähemmäs 300g enkä pistellyt pohjaa haarukalla vasta kuin pistelin piirakkaa poskeen... Käytin jauhoina puolet tavallista vehnäjauhoa ja puolet täysjyvävehnäjauhoa. Ai niin, ja sekoitin mausteetkin jo sipuliseokseen... Ja ruokakerma varmaan sopisi tähän ranskankermaa paremmin. Tosi hyvää silti :)

keskiviikko 28. tammikuuta 2009

Porkkanatzatziki

Hemmets 4/2009-lehdessä oli tämä ohje ja tottahan sitä piti kokeilla. Ihanan raikasta ja hyvää: Kaikkea ne ruotsalaiset keksiikin ;)


3-4 (n. 400g) porkkanaraastetta
1 valkosipulin kynsi puristettuna
3dl turkkilaista jogurttia
suolaa
mustapippuria
(2-3rkl oliiviöljyä)

Sekoita tzatzikin ainekset ja koristele esim. oreganolla. Öljyn lisääminen ei ole mielestäni välttämätöntä.

tiistai 27. tammikuuta 2009

Nopea makkara-papusoppa


Savunmakua tähän soppaan tuo Valion uutuus Kippari ruokakerma ja savustettu paprikajauhe, lämpöä ripaus chilirouhetta. Nopeakin vielä, kuuluu sarjaan "Vartissa valmista" :) En mä tätä ihan itse ole kehitellyt, muokkailin Ruokamaailman 01/2009 makkara-papukeiton ohjeen omanlaiseksi.
Älyttömän hyvvää muuten! :)

1l vettä
2 kasvisliemikuutiota
1 sipuli
1tl valkosipulisilppua tai pari valkosipulinkynttä
2pss kasvissuikaleita
1 lenkkimakkara
1tlk kidney-papuja
2tl savupaprikajauhetta
1tl chilirouhetta
1tlk Kippari ruokakermaa

Lämmitä vesi kiehuvaksi kattilassa ja lisää kasvisliemikuutiot, silputtu sipuli sekä valkosipuli, kasvissuikaleet ja pilkottu lenkkimakkara. Anna kiehua poreillen noin 10 minuuttia. Mausta ja lisää vielä pavut sekä ruokakerma. Anna hautua vielä noin 5 minuuttia. Koristele halutessasi persiljalla tai ruohosipulilla. Tarjoile maalaisleivän kera.

P.S. Makkaran sijaan tähän kävisi varmasti esim. broilerin paistijauheliha. Ja kasvisversion saa aikaan tietysti ilman mitään lihaa.