maanantai 5. syyskuuta 2011

Syksyinen Hello Kitty-koriste

Viisi vuotta täyttänyt Laura toivoi Hello Kitty-kakkua. Samanlaista kuin olen aiemmin Emilialle ja Micaelalle tehnyt. Käytin kuitenkin tekijänoikeutta ja tein koristeesta syksyisen sateenvarjolla sekä värikkäillä lehdillä höystettynä. Aika nätti lopputulos tuli :)


sunnuntai 4. syyskuuta 2011

Syksyiset synttärikakut

Kesän kynnyksellä aivohalvauksen saanut ja nyt kuntoutuksessa oleva appeni halusi tarjota syntymäpäivänään pullakahvit kaikille osastolla hoidettaville ja henkilökunnalle. Miähen kanssa sovittiin heti, että leivon syntymäpäiväkakut. Olivat sitten myöhemmin isänsä kanssa sopineet, että vadelmaa ja mansikkaa kermakakkujen täytteeksi.

Perjantaina vatsatauti lannisti meidät molemmat, joten lauantainen tarjoilu piti siirtää. Pikkusen takkusi leipominen sairastelun takia. Tänään kuitenkin sitten kiikutimme nämä kakut tarjolle. Kaikki olivat mielissään ja kakut katosivat parempiin suihin. Sattui vielä mukavan syksyisen aurinkoinen päiväkin kahvitteluun. Päivä oli siis kaikin puolin onnistunut!

Syyskukkasia ja -lehtiä

Muutamia kukkasia syksyn väreissä tein syntymäpäiväkakkuja varten.

lauantai 3. syyskuuta 2011

Tom Kha Kai eli thaimaalainen kookos-kanakeitto Helin tapaan

Ruokaideat kehittyvät omassa päässä myös kokkaamisen yhteydessä. Aluksi oli tarkoitus tehdä paistettua kanaa ja nuudelia, mutta lopputulos olikin tukevahko keitto. Ja ihan tarkoituksella sitten loppujen lopuksi!

Koska minulla on yäk-en-syö-suhde tuoreen korianterin kanssa, en sillä tätäkään ruokaa sotkenut. Korianterinsiemenistä olisi tosin voinut ehkä hieman sitruunaista vivahdetta saada vielä ruokaan, vaikka olipa noita makuja ihan riittävästi.

Tämä ruoka syntyy muuten aika nopeasti, kunhan varaat kaikki ainekset wokin viereen valmiiksi.


2rkl maapähkinäöljyä
2-3rkl punaista thai-currytahnaa
1rs (300-400g) broilerin maustamatonta filesuikaletta
1 keskikokoinen sipuli
3 valkosipulinkynttä
1pss thai wokkivihanneksia (tai esim.  minimaissia, bambuversoja, paprikaa, ohuita vihreitä papuja)
hieman murskattua nuudelia (kourallinen)
1rkl kalakastiketta
½tl chilirouhetta
(ripaus jauhettua korianteria tai loraus sitruunamehua)
1prk (400g) kookosmaitoa
1dl vettä
Kuumenna öljy ja lämmitä currytahnaa ennenkuin lisäät broilerin filesuikaleet. Kuullota broileria currytahnassa hetki. Lisää suikaloidut sipulit ja pian perään vihannekset. Anna muhia hetki ja lisää vielä murskattu nuudeli. Mausta kalakastikkeella ja ripauksella chilirouhetta. Lisää kookosmaito ja vesi. Anna hautua miedolla lämmöllä, kunnes nuudeli on pehmennyt. Tarjoa heti!

torstai 1. syyskuuta 2011

Helpot cocktailpalat

Ruissipseistä saa maistuvat alku- tai cocktailpalat helposti ja nopeasti. Ja mikä parasta, sipsit eivät hajoa täytettäessä, mutta ovat kuitenkin sen verran ohkaisia, että ne on myös helppo syödä sormin. Väinämöisen palttoonnapit ovat hieman liian kovia ja isojakin suupalaksi.

Tein täytteen näihin suolalihasta ja yrttituorejuustosta sekoittaen. Täyte kannattaa tehdä vaikka edellispäivänä valmiiksi ja laittaa muoviseen pursotinpussiin odottamaan. Näin täyte ehtii makuuntua rauhassa.

Tosi hyviä pikkusyötäväksi.


Linkosuon ruissipsejä
1pkt naudan suolalihaa
1rs yrttituorejuustoa
n. ½dl kermaa
1tl sipulijauhetta
ripaus Herbamare Spicy Picante-maustetta