perjantai 31. joulukuuta 2010

Vuoden viimeiset - hodaritkin


Perinteisistä nakeista ja perunasalaateista poiketen tänä uuden vuoden aattona meillä nautittiin hodareita. Olihan molemmilla ihan normaali työpäiväkin takana eikä jaksettu erikoisemmin juhlia. Oli meillä kyllä hodareiden lisäksi tarjolla myös kanasalaattiani, nam :)

Vuosi on yllättävän lyhyt aika, kun katsoo taaksepäin juuri loppumaisillaan olevaa vuotta 2010. Ihan eilenhän minä vasta valmistin meille iltaruoaksi täytettyjä herkkusieniä salaattipedillä tai pumpulinpehmeää kukkakaalikeittoa ja leivoin Mikki Hiiri-kakun.

Vuoden merkittävin juhla oli vanhempiemme 60-vuotishääpäivä. Vanhempiemme hääkuvasta teettämäni kakkukuva ja hääkakku saivat ihailua osakseen :) Kauneimmat kakut tein mielestäni Tiian ylioppilasjuhliin. Ja kauneimman kukkasen onnistuin loihtimaan Jennin rippikakkuun. Muutenkin vuoden aikana tein jos jonkinlaisia kakkukoristeita. Ristiäiskakkuihin vauva-koristeitakin muutaman ;)

Matka- ja makumuistoja käväisimme keräilemässä syyskuisella Saksan matkallamme, josta leivontatuliaisena muiden muassa luumu-murukakku. Ja paljon muuta, mitä en vielä ole kokeillut tai julkaissut.

Kesä teki kakuntekijälle tepposen jos toisenkin. Oli ihan hirveän kuuma, mutta silti nautimme useat kesäiset kakkukahvit ja sai kakuista nauttia muutkin. Mutta kyllä joulu on juhlista jaloin! Monet herkut sain taas jouluksi meille valmistaa. Ja joululahjaksi sain mm. "liekinheittimen" eli keittiökäyttöön tarkoitetun kaasupolttimen. Mitä sillä saankaan tulevana vuotta aikaan?!

Tuskin maltan odottaa, mitä ensi vuonna kevään ensimmäikseksi parsa-ruoaksi laittaisin tai mitä matkaeväitä saan nauttia, isämme keväisistä syntymäpäivistä puhumattakaan. Varmasti tulee taas kokeiltua reseptiä poikineen ja kehiteltyä uusia, uskoisin.



Hyvää uutta vuotta 2011 kaikille blogini lukijoille!

Niin, ja ne hodaritkin vielä:


hot dog-sämpylöitä
pitkiä kuorettomia nakkeja
sipulisilppua
majoneesia (esim. curry)
ketsuppia/sinappia
kurkkusalaattia

6 kommenttia:

Ella kirjoitti...

Olipas hyvännäköisiä hodareita. Kiitos Helille kuluneesta viime vuodesta olemme saaneet ihailla (hieman kateellisena)laittamiasia herkkuja. Itse olen laiskanpuoleinen kokeilemaan kovin paljon uusia juttuja. Lanttukuutiot jäi jouluna tekemättä joten laitan niitä tänään. Oikein hyvää UUTTA VUOTTA Helille ja Petelle ja kaikille muillekin blogin lukijoille. Toivottelee Ella + kämmppis Kuusamosta

Miäs kirjoitti...

Ja saatte uskoa, että olipa myös herkullisia hodareita. Ja sen lisäksi oli herkullista kanasalaattia. Ne vie kielen mennessään!

Heli kirjoitti...

Kiitos Ella ja oikein hyvää alkanutta vuotta teillekin kämppiksen kanssa :)

Ei kannata ottaa paineita, jos ei jaksata kaikkia uusia juttuja kokeilla. Kiva, kun jaksat kuitenkin käydä blogissani tsekkaamassa päivitykset ja kommentoimassa!

Heli kirjoitti...

Oli kyllä piiiiiiiiiiiitkästä aikaa hyvä hodari. Jaksoin syödä tasan yhden. Ja samoin kanasalaatti iso nam, edellisestä vuosi aikaa! :)

Ebe kirjoitti...

Makoisan näköinen hodari, tuli ihan nälkä vaikka vasta söin :D Hyvää uutta vuotta 2011!

Heli kirjoitti...

Kiitti Ebe :) Oikein hyvää uutta vuotta 2011 sinullekin! :)