perjantai 10. joulukuuta 2010

Tomaattinen jauheliha-leipäpiirakka


Kuulostaako kummalta? Päätin mielenkiinnosta kokeilla piirakkapohjaksi paahtoleipää, kun sitä nyt sattui tuolla jääkaapissa syömättömänä pyörimään. Jauhelihaakin oli isosta pakkauksesta jäänyt ja kaikkia muitakin aineita. Oisko tämä nyt sellainen mitä-kaapista-löytyy-piirakka? Hyvinkin :)



8 palaa TaikaRuis-paahtoleipää
300g naudan paistijauhelihaa
1 pieni tai ½ iso punasipuli
2rkl aurinkokuivattu tomaatti-tahnaa
mustapippuria myllystä
ripaus suolaa
2dl ruokakermaa tai creme fraichea
2 kananmunaa
½ ruukkua rucolaa
n. 10 kirsikkatomaattia
1pkt (150g) mozzarellaa

Asettele paahtoleivät piirakkavuokaan niin, että piirakkaan tulee hieman reunaakin. Paahtoleipiä ei tule asettaa päällekkäin, vain sen verran, että peittävät vuoan pohjan. Väliin jäävät pienet kolot eivät haittaa.

Paahda jauhelihaa pannulla ja lisää silputtu sipuli. Kuullota kypsäksi ja lisää mausteet. Nosta pannu pois lämmöltä ja lisää jääkaappikylmä kerma sekä kananmunat hyvin sekoittaen.

Kaada jauhelihatäyte pohjalle. Ripota päälle silputtu rucola, halutessasi vielä hieman mustapippuria myllystä sekä viipaloitu mozzarella.

Paista uunin alatasolla 200 asteessa 30 minuuttia.

2 kommenttia:

Miäs kirjoitti...

Loistava versio jääkaappi-inventaariosta! Vaihtoehto pyttipannulle.

Heli kirjoitti...

Hyvin hoksattu! :) Ja vaihtoehto myös laiskalle pizzanpaistajalle ;)