sunnuntai 12. joulukuuta 2010

The Joulukakku 2010 - Petteri ja Tonttu Tomera


Ystäväni toivoi joulunalustarjoiluun jouluista kakkua. Kakusta tuli maultaan samankaltainen kuin viime vuonna siskolleni tekemä joulukakku oli.

Kakku tehtiin 12 hengelle. Perussokerikakkupohjaan tuli piparkakkumaustetta ja väliin puolukkainen täyte. Kakun koristeeksi kuva, jonka kokosin värityskuvista ja väritin kristallitomuväreillä.


piparinmakuinen sokerikakkupohja:

5 kananmunaa
2dl sokeria
1tl piparkakkumaustetta
2dl vehnäjauhoja
½dl perunajauhoja
2tl leivinjauhetta

Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat vaahdoksi. Lisää sokeri vähitellen vaahtoon vatkaamisen aikana. Sekoita joukkoon piparkakkumauste. Siivilöi jauhot ja leivinjauhe ja sekoita hyvin. Kaada taikina laktoosittomalla Oivariini Juoksevalla voideltuun irtopohjavuokaan (Ø 26cm). Paista uunin alatasolla 175 asteessa 35 minuuttia.


täyte:

1prk (á 2½dl) laktoositonta vispikermaa
1prk (250g) laktoositonta rahkaa
1rs (200g) laktoositonta tuorejuustoa
1½dl tomusokeria
2tl vaniljauutetta
2 liivatelehteä
1-1½dl kokonaisia puolukoita


***
3dl puolukkasurvosta

Vatkaa kerma vaahdoksi ja yhdistä siihen maitorahka, tuorejuusto, sokeri ja vaniljauute (tai vaniljasokeri). Kuumenna pari ruokalusikallista puolukkamehua ja sulata siihen kylmässä vedessä ensin pehmitetyt ja sen jälkeen valutetut liivatelehdet. Sekoita lopuksi varovasti puolukat täytteeseen.

Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Levitä puolet puolukkasurvoksesta (mielellään sokeroitua, ellet tykkää tosi happamasta mausta kakussa..) kakkupohjalle. Sitten puolet hyytelötäytteestä. Toista edellinen toimenpide ja nosta päällimmäiseksi kolmas pohjapala.

Kaikkein näppärimmin kakun täyttäminen ja hyydytys onnistuu samassa irtopohjavuoassa, jossa paistoit kakun. Reunat kannattaa suojata joko reunakalvolla tai leivinpaperipaloilla.

Anna hyytyä seuraavaan päivään.



päällys:

kakkukuva
lumihiutale-koristeita marsipaanista
lumihiutale-sokerikoristeita
2prk (á 2½dl) laktoositonta vispikermaa
1dl tomusokeria

Vatkaa kermavaahto riittävän kovaksi, että pursottaminen onnistuu. Levitä kakkukuvan alle hieman kermavaahtoa tai vaikka notkistettua tuorejuustoa. Pursota reunat mieleiselläsi tavalla. Itse käytin pursottamisessa lehti- ja tähtityllaa.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Petterin nenänpäästä tuli vähän kiistaa kuka sen saa. Kakku ihan suli suussa..ihanaa..

Heli kirjoitti...

No voi, toivottavasti ei sentään itku päässyt! Ihanaa palautetta, mukava, että maistui! :)

Anne/Hiekkakakku kirjoitti...

Ihana leikkisä fiilis tässä kakussa!

Heli kirjoitti...

Kiitti Anne :) Hyvin oon onnistunut, kun näin oli tarkoituskin :) Semmonen iloinen hupsuttelu!